Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

Ei hyvältä näytä. Eikä vain näytä, vaan on sitä käytännössä. Suvaitsevaisena itseään pitävän kulttuurikuplan toiminta osoittaa mitä suurinta suvaitsemattomuutta ja suoranaista julmuutta. Esimerkkeinä tapaukset Lauri Törhönen ja Aku Louhimies.

Jos joku rohkenee olla vähänkin eri mieltä, hän joutuu samanlaisen raivon kohteeksi. Ja se ei enää ole missään suhteessa tekoon.

Kyseessä eivät ole vain Törhänen ja Louhimies. On kysymys laajemmasta ilmiöstä. Siis siitä, että itseään suvaitsevina ja sivistyneinä pitävät tahot toimivat suvaitsemattomasti ja sivistymättömästi monissa muissakin yhteyksissä.

Otan tähän vain yhden esimerkin: suhtautuminen maahanmuuttoon ja islamilaiseen kulttuuriin. Näistä asioista saa kertoa vain positiivisia asioita. Olet rasisti ja kaikkea muuta pahaa, jos tuot esille käytännön esimerkkejä maahanmuuton ja islamilaisen kulttuurin ikävistä puolista. Tosiasioista pitää vaieta. Tarkoitus pyhittää keinot.

Vastenmielisen kehityksen kierre näyttää vain vahvistuvan. Käperrytään aina vain tiukemmin oman kuplan suojaan ja hyökätään säälittä eri mieltä olevia kohtaan.

Tilanne on todella vaikea. Jaksan kuitenkin uskoa parempaan huomiseen, sillä yhteiskunta on eräänlaista aaltoliikettä. Nyt on punavihreän suvaitsemattomuuden aika. Jonain päivänä sekin saa väistyä. Kuten taistolaisuus aikoinaan.

..………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
#1

Hyvä että tulee ilmi arimmatkin väärinkäytökset ihmisarvosta mm.naisten osalta. Mutta ei sen pitäisi tarkoittaa sitä että yksi joutuu kaiken kansan sylkypukiksi ”loppuiäkseen”,vaan myös kyseinen ohjaaja on tullut julkisesti tosi vaikeaan paikkaan rehdisti myös kyseenalaistamaan omia tapojaan kuin niitä parantamaan.
Itse nostaisin hattua – molemmille osapuolille – että vääryydet kuin ”hyväksikäytöt” elokuva-alalla on nostettu todella julkisuuteen. Raadollinen ala.
Hyvä naiset ja myös ohjaaja-t,kohti parempaan on vain yksi tie : Yhtenäisyys kuin vuoropuhelu että toistensa kunnioitus kestävälle pohjalle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kansalaisyhteiskuntahötöstä on päästävä eteenpäin. Demokratia perustuu edustuksellisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vastenmieli
#6

2010-luvun vihanvuodet on otettava opiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Niinpä niin, kyllähän se on helppoa huudella ja tuomita täältä puskista. Se kun vielä tapahtuu yhden osapuolen näkemysten perusteella. Kykenemättä kiistämään ollenkaan asioiden todenperäisyyttä, tulee pohtineeksi, onkohan mitenkään mahdollista, että seksiä olisi käytetty myös roolien saamisen apuvälineenä?
Sattuu muissa yhteyksissä olemaan näkemystä, tai on ainakin vahva epäilys kyseisestä menettelystä. Ehkä tuolla taiteilijapiireissä on niin korkea moraali, että kyseiset keinot ovat tuntemattomia tai sitten vain niitä siellä yksipuolisesti hyväksi käytetään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Luulisi sinun, Tossavainen, ymmärtävän noita mainitsemiasi ”oman kuplan suojaan käpertyviä ja säälittä eri mieltä olevien vastaan hyökkäämistä” Siinähän kiteytyy perussuomalaisten ideologia, juuri tuota mieltä lähes kaikki persut ovat! Eri mieltä olevat leimataan välittömästi ”suvakeiksi” ja kun median todenperäiset uutiset eivät miellytä, niistä tehdään ”valeuutisia”! Silmät auki Tossavainen ja ulos kuplastasi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ande
#4

Kirjoituksen sisällöstä olen samaa mieltä, mutta otsikko on jo liioittelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000