Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Orwellilaista uuskieltä

Sananvapauden päivänä 3.5.2019 Yle rummutti aamulähetyksessään voimallisesti vihapuhekampanjaa ja muistutti näin kansalaisia, että heidän tulee varoa sanomisiaan. Hälyttävää on, että Yle ottanut mukaan totalitaristien orwellilaista uuskieltä kuten termin maalittaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että totalitaristien arvostelu on kiellettyä, ja se on paheksuttavaa maalittamista.

Toisinajattelijoiden arvostelu sen sijaan on oikeutettua, ellei peräti toivottavaa, oli perusteita tai ei. Jos toisinajattelija huomauttaa, että häntä moititaan asioista, mikä ns. parempien ihmisten tekemänä ei aiheuta minkäänlaista reaktiota, on kyse toisinajattelijan uhriutumisesta.

Toivon että suomalaiset vihdoin heräisivät mitä ympärillä sananvapauden osalta on tapahtumassa. Sananvapauden rajoittaminen on keskeinen osa totalitarismia, ja liittyy sellaisiin valtioihin kuin Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Kiina jne. Ei liitetä Suomea tämän ei-toivottavan listan jatkoksi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000