Perussuomalaiset

Janne Hartikainen

Valtamedia ei ole puolueeton

Suomen mediakenttää on mielenkiintoista seurata. Niin sanottu Valtamedia koostuu Suomessa ainoastaan muutamasta suuresta samanmielisestä toimijasta, jotka käytännössä sanelevat puheenaiheet ja ohjaavat julkista mielipidettä haluamaansa suuntaan. Valtamedia myös tekee laajaa yhteistyötä suurten, vasemmistolaisten, amerikkalaisten mediatalojen kanssa. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää julkisen keskustelun yksipuolisuus ja vastaavasti ihmisten halu etsiä tietoa myös muista lähteistä.

Median perinteinen rooli on ollut toimia vallan vahtikoirana, mutta valtamedialle sopivan arvopohjan omaavan hallituksen löydyttyä rooli onkin vaihtunut säyseäksi sylikoiraksi. Jokainen on saanut seurata kyllästymiseen asti Sanna Marinin keekoilua milloin Voguen kannessa, milloin taas vetämässä leukoja tai juhlimassa vailla koronahuolia. Edes jauhojengin edesottamukset eivät ole järkyttäneet vasemmistolaistoimittajien uskoa messiaaseensa. Hallituksen politiikkaan medialla taas ei ole ollut ollennaista kommentoitavaa, vaikka valtion budjetti on ennätyksellisen pahasti alijäämäinen. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että valtamedia katsoo läpi sormien vaikka minkälaista epäpätevyyttä ja kohtelee päättäjiä silkkihansikkain, kunhan arvopohja vaan on sille riittävän liberaali ja vasemmistolainen. Huulipunahallitus onkin ollut median lemmikkinä koko kautensa ajan. Varsinkin verovaroilla pyörivä YLE tuntuu luontevasti omaksuneen roolin Marinin henkilökohtaisena PR-toimistona.

Viime vuosikymmenen merkittävin ilmiö Suomen mediakentässä on mielestäni niin sanottujen vaihtoehtomedioiden nousu. Valtamedian viestinnän muuttuessa yhä yhdenmukaisemmaksi ja äärisuvaitsevaisemmaksi, erilaiset toimijat ovat ottaneet hoitaakseen vapaaehtoisvoimin median perinteisiä tehtäviä ja alkaneet tuoda keskusteluun valtavirrasta poikkeavia näkökulmia. Ilmiöstä olennaisin havainto on mielestäni se, että vaihtoehtomedioiden nousun syynä on yksinomaan valtamedian oma toiminta, jossa yksipuolisesti rummutetaan vain tiettyä näkökulmaa. Esimerkkeinä tällaisista aiheista mainittakoon vaikka Donald Trump, ilmastonmuutos, pride, korona ja viimeisimpänä Ukrainan sota. Monella tapaa valtamedian toiminta muistuttaa vapaan tiedonvälityksen sijaan puhdasta propagandaa eivätkä eriävät mielipiteet ole tiedotusvälineissä sallittuja. Valtamedian ulkopuolella toimivat vaihtoehtomediat ovat tähän tilanteeseen luonteva vastareaktio mediapalveluiden kuluttajilta.

Nykypäivänä lähdekritiittisyys on äärimmäisen tärkeää uutisia lukiessa. Tässä keskeistä on ymmärtää kirjoittajan agenda. Uutisen todenperäisyyskin on lopulta melko subjektiivista – vaikka uutinen sinänsä pitäisi paikkansa niin mikä on näkökulma, mikä on kirjoittajan pyrkimys ja mitä jätetään kertomatta? Niin sanotut ”faktantarkistukset” ovat yleensä, hieman kärjistäen, tarkastuksia siitä, kuinka hyvin jokin asia sopii tarkastajan edustaman tahon intresseihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Facebook on joutunut oikeudessa myöntämään, että niin kutsuttu ”fact check” on pelkkä mielipide. Tietyllä tavalla elämme suorastaan faktojen jälkeistä aikaa eikä median kuluttajan valppaus ole koskaan ollut yhtä tärkeää kuin nyt.

Yleensä, jos jokin asia kuulostaa hieman hullulta tai puolueelliselta, se myös on sitä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Valtamedia on yksipuolista ja puolueellista !? On alkanut ikäänkuin tympäisemään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Nyt se Kaupankassa on alkanut neuvomaan Keskuspankkien johtajia

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009108068.html

Ei näkynyt kellon aikaa että ois voinut arvella oliko alkoholilla vaikutusta asiaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Median toiminta tuntuu painottuneen ohjaamaan seuraajansa ”ainoaan oikeaan mielipiteeseen ja näkemykseen”. On helppoa yhtyä jonkun syöttämään ajatukseen, ei tarvitse itse miettiä, vaan ryhtyä toistamaan lukemaansa tai kuulemaansa.
”Vastuulliseksi mediaksi” itseään kutsuvan luulisi analysoivan ja tarkastelevan asioita monipuolisesti, myös toimittajan kannalta epämiellyttävästä suunnasta. Näiden tietojen perusteella voisi sitten tiedonkäyttäjä, ihan itse, tehdä päätökset asioiden tilasta.
Näinhän ei yleensä ole, vaan meille tarjotaan valmiiksi pureskeltua näkemystä ja monet sitten hotkaisevatkin sen sellaisenaan. Valitettavasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

On myös huomattava, että mediakritiikkiä opetetaan kouluissa valtamedian näkökulmasta, Yle on työntäytynyt esittämään neutraaliutta opetukseen ja puolueelliset ns. faktantarkistajat tulevat myös sen piiristä. Vaihtoehtomediaa ei pidetä virallisen mediakritiikin opetuksessa kuin valemediana, näin saadaan ihmiset omien valheitten kuluttajiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomessa ei ole muuta vapaata puolueetonta mediaa kuin Väyrysen Paavon Bloki.

https://www.paavovayrynen.fi/2022/10/01/milloin-ja-miten-paattyy-toinen-kylma-sota/

Mv Lehti on Venäjän Trollien ääni torvi ja Loput muut on Eu-Trollien paskan jauhantaa.
Vain Väyrynen on puolueeton ja Suomen ja rauhan asialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000