Suomen mediakenttää on mielenkiintoista seurata. Niin sanottu Valtamedia koostuu Suomessa ainoastaan muutamasta suuresta samanmielisestä toimijasta, jotka käytännössä sanelevat puheenaiheet ja ohjaavat julkista mielipidettä haluamaansa suuntaan. Valtamedia myös tekee laajaa yhteistyötä suurten, vasemmistolaisten, amerikkalaisten mediatalojen kanssa. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää julkisen keskustelun yksipuolisuus ja vastaavasti ihmisten halu etsiä tietoa myös muista lähteistä.

Median perinteinen rooli on ollut toimia vallan vahtikoirana, mutta valtamedialle sopivan arvopohjan omaavan hallituksen löydyttyä rooli onkin vaihtunut säyseäksi sylikoiraksi. Jokainen on saanut seurata kyllästymiseen asti Sanna Marinin keekoilua milloin Voguen kannessa, milloin taas vetämässä leukoja tai juhlimassa vailla koronahuolia. Edes jauhojengin edesottamukset eivät ole järkyttäneet vasemmistolaistoimittajien uskoa messiaaseensa. Hallituksen politiikkaan medialla taas ei ole ollut ollennaista kommentoitavaa, vaikka valtion budjetti on ennätyksellisen pahasti alijäämäinen. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että valtamedia katsoo läpi sormien vaikka minkälaista epäpätevyyttä ja kohtelee päättäjiä silkkihansikkain, kunhan arvopohja vaan on sille riittävän liberaali ja vasemmistolainen. Huulipunahallitus onkin ollut median lemmikkinä koko kautensa ajan. Varsinkin verovaroilla pyörivä YLE tuntuu luontevasti omaksuneen roolin Marinin henkilökohtaisena PR-toimistona.

Viime vuosikymmenen merkittävin ilmiö Suomen mediakentässä on mielestäni niin sanottujen vaihtoehtomedioiden nousu. Valtamedian viestinnän muuttuessa yhä yhdenmukaisemmaksi ja äärisuvaitsevaisemmaksi, erilaiset toimijat ovat ottaneet hoitaakseen vapaaehtoisvoimin median perinteisiä tehtäviä ja alkaneet tuoda keskusteluun valtavirrasta poikkeavia näkökulmia. Ilmiöstä olennaisin havainto on mielestäni se, että vaihtoehtomedioiden nousun syynä on yksinomaan valtamedian oma toiminta, jossa yksipuolisesti rummutetaan vain tiettyä näkökulmaa. Esimerkkeinä tällaisista aiheista mainittakoon vaikka Donald Trump, ilmastonmuutos, pride, korona ja viimeisimpänä Ukrainan sota. Monella tapaa valtamedian toiminta muistuttaa vapaan tiedonvälityksen sijaan puhdasta propagandaa eivätkä eriävät mielipiteet ole tiedotusvälineissä sallittuja. Valtamedian ulkopuolella toimivat vaihtoehtomediat ovat tähän tilanteeseen luonteva vastareaktio mediapalveluiden kuluttajilta.

Nykypäivänä lähdekritiittisyys on äärimmäisen tärkeää uutisia lukiessa. Tässä keskeistä on ymmärtää kirjoittajan agenda. Uutisen todenperäisyyskin on lopulta melko subjektiivista – vaikka uutinen sinänsä pitäisi paikkansa niin mikä on näkökulma, mikä on kirjoittajan pyrkimys ja mitä jätetään kertomatta? Niin sanotut ”faktantarkistukset” ovat yleensä, hieman kärjistäen, tarkastuksia siitä, kuinka hyvin jokin asia sopii tarkastajan edustaman tahon intresseihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Facebook on joutunut oikeudessa myöntämään, että niin kutsuttu ”fact check” on pelkkä mielipide. Tietyllä tavalla elämme suorastaan faktojen jälkeistä aikaa eikä median kuluttajan valppaus ole koskaan ollut yhtä tärkeää kuin nyt.

Yleensä, jos jokin asia kuulostaa hieman hullulta tai puolueelliselta, se myös on sitä.