Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Montako insinööriä tarvitaan sammuttamaan Suomesta valot

Puolue toisensa jälkeen on julistanut, kuinka Suomi tarvitsee merkittävästi nykyistä enemmän maahanmuuttoa tulevina vuosina paikkaamaan milloin mitäkin vajetta.

Perussuomalaisia on syytetty muukalaisvihamielisiksi, arvostellessaan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Kiintiöpakolaisten määrä on nykyisen hallituksen toimesta nostettu aiemmasta 750 tulijasta vain 850 henkilöön. Turvapaikanhakijoitakaan ei ole viime aikoina juuri tullut, vuonna 2020 vain vaivaiset 3209 hakemusta.

Pieneltä kuulostaa. Persut vain valittavat turhasta.

Mutta kuinka paljon todellisuudessa Suomessa on viimeisen 12 kk:n aikana tehty myönteisiä oleskelulupa-, kv-suojelu- tai kansalaisuuspäätöksiä?

Kuinka paljon em. myönteisiä päätöksiä tehtiin vuonna 2020? Tai vuonna 2019? Tai vuosina 2016-2018?

Julkisuudessa on toisteltu vuoden 2015 turvapaikanhakijalukua, 32 000 henkilöä, ikään kuin maksimaalisena kliimaksina maahanmuuton vuotuisena enimmäismääränä. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Viimeisen 12 kk aikana myönteisiä oleskelulupa- ja kv-suojelupäätöksiä ja myönnettyjä kansalaisuuksia on yhteensä 90 193 kpl.

Vuosien 2016 – 2020 myönteiset päätösmäärät ovat:

Vuonna 2020 82 777

Vuonna 2019 84 437

Vuonna 2018 77 547

Vuonna 2017 80 912

Vuonna 2016 70 523

https://tilastot.migri.fi/#decisions?start=612

Vuosina 2016 – 2020 myönteisiä päätöksiä on lähes 400 000. Vuoden 2021 aikana myönteisiä päätöksiä on kertynyt jo 34 407, joten todennäköistä on, että vuoden 2021 toteuma tulee olemaan yli 90 000 päätöstä. Puoli miljoonaa vain muutaman vuoden aikana on valtava määrä.

Jos edellä mainittuja lukuja ei tiedä, on helppo arvostella Perussuomalaisten ”vain liioittelevan”. Itse olisin iloinen jos luvut olisivat oikeasti ne, joihin julkisuudessa vedotaan. Mutta ne eivät ole, kansaa harhautetaan. Kuka nämä tulijat elättää, kun ns. työperäisenkin maahanmuuttajan työllisyys putoaa muutamassa vuodessa alle kantaväestön.

Omasta puolestani voin todeta: tieto lisää tuskaa. Olisin mielelläni väärässä. Voitko muuttaa mieleni?

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Tuota vauhtia olemme kohta vähemmistönä omassa maassamme!Jokainen voi päätellä itsetykönään mitä siitä seuraa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ikävä todeta, että Ruotsin tiellä ollaan.
Kuljetaan kohti tuhoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#9

Rakkaat puoluetoverit pikkutippa opiskelua ihmistvoiman tarpeesta: nopeasti koneellistuva ja robottitekniikan läpimurto korvaavat ihmistvoiman niin että suomalaisille kuuluu komento: Suomesta löytyy töitä vain huippukokouksen käyttäjille ja robotti-insinöörelle kaikki matalapalkka-a

t täällä on luvassa vain työttömyyttä jopa nettipankit ja nettikauppa korvaavat pankki
pankkineidit ja nyymäläapulaiset. Robotit pakkaavat jopa nettitilauset käsin koskematta ja postista noutokin toimii automaatilla, siis äkkiä johonkin etelän lämpöiseen sikäläisten laiskottelijoiden sekaan joita tyhmät suomen poliitikot ruokkivat suomalaisten verovaroilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Lattiatason duunareiden työpaikkoja katoaa koko ajan, kun tekniikka kehittyy.
Kaikki automatisoituu kovaa vauhtia. Siivouksessakin siirrytään käyttämään entistä enemmän siivouskoneita, joten jopa siivoojia tarvitaan entistä vähemmän.
Puhumattakaan jo nyt hävinneistä ammattikunnista: bussien rahastajista paikallisbusseissa, pankkineideistä, ojankaivajista,
talonmiehistä, kadunlakaisijoista, … ja onhan niitä kadonneita ja katoavia ammatteja vaikka kuinka paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Huh, mitä lukuja. Kyllä se katukuvassakin näkyy. Rakennusbisnes ja halpatyövoima vai mikä tässä touhussa on oikein takana?
Kaikki miljardit jotka tähän maahanmuuttoon käytetään, ovat pois suomalaisten syntyvyyden nostosta.
Demografinen muutos huolestuttaa myös. Kumma, että Suomi on sata vuotta tullut toimeen pienemmällä väkimäärällä, muttta nyt ei joidenkin mielestä enää tulekaan.
Onhan tämä väestönsiirtely täysin järjetöntä ja seuraukset tiedetään historiasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Nimetönkin. Tässä takana, on 😈: Pahin, maanpäällinen pakana, Eli Perkele, joka lupasi 10 kaunista, Ja Kaiken tämän loiston. Sellainen on ❤️ sydämmetön ” olio”, Joka Jeesuksenkin tappaisi, Vaikka heti, Ennen kunnallisvaaliakin. Hänen 👼 päätään Ei pakota mitkään hyvät ASIAT. HERRA Armahda meitä syntisiä suomalaisia, myöskin SINUN: Silmäteräkansaasi, Joita Mekin OLEMME. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Hyvä Laura ym , tiedottajat , kun oijotte näitä harha , uutisoijia , niitä kun tulee joka tuutista / suusta !? Harhoja on muotoiltu , moneen muotoon / sivulauseisiinkin ! Pysy siinä sitten mukana , ymmärtäen mikä on Totuus ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#10

Totuus on se, että sama ihminenkin voi saada useita myönteisiä oleskelulupapäätöksiä vuoden aikana.
Eli jos 40 000 (samaa) ihmistä saa yhden myönteisen päätöksen vuodessa, tekee se viidessä vuodessa jo 200 000 myönteistä päätöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

PS:en kanta maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen.
Ensun sanotaan että ongelmat pitää ratkaista siellä paikan päällä. Mielestäni nin pitää toimia.
Toiseksi sanotaan että kehitysapu pitää lopettaa.
”Millä sitten voidaan sitä apua viedä jos ei ei ole edes varaa työnekijälle lentolippuun että pääsee paikan pälle auttaan”?. Näin tilannetta voi kuvata karrikoiden.
Halla-aho sanoi että kehitysapua voidaan antaa vasta sitten kun suomessa valtion tulot on suuremmat kun mentot.
Hyvä ajatus mutta ei taida olla näkyvissä lähi vuosina tämä tilanne suomen valtiolla.
Kysyn Laura sinulta miten tämä pakolaisongelma tulee ratkaista?. Sinulla on varmaan tähän hyvät neuvot.
Minä enneustan että tämä ongelma on vasta alkua lisääntyvälle ihmisten vaellukselle parempaa etsien.
Mitä tehdä ihmisille jotka on lähtenee merien yli hakemaan onnea?. Pitääkö niiden antaa kuolla merelle?, eikä autaa pelastumaan, näikö pitää toimia?.
Minulla ei ole kyllä ongelmaan selvää ratkaisua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Suomi on antanut jo 60 vuotta kehitysapua samoille maille, joka on hukkunut Kankkulan kaivoon. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Oma apu paras apu. On rasistista ajatella, etteivät jotkut kansat selviä koskaan omin avuin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MYFAROG
#11

Kyllä. Parasta olisi antaa pakolaisten kuolla merelle.
Se vähentäisi pakolaisten pääsyä suomeen, rajoittaisi ihmisten määrän kasvua maapallolla. Sekä vähentäisi ympäristön kuormitusta, olisi hyvä ratkaisu myös ilmastonmuutos ongelmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Suomeen vai kuoleen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

https://yle.fi/uutiset/3-11942264
Tässä meille kaikille on miettimisen aihetta, miten nämä ongelmat ratkaistaan.
Ratkaisun löytäminen ei ole helppoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000