Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Nössölä?

Ärsyttää. Sellaiseksi nössöläksi tai vastaavaksi touhu menee helposti, kun pitää yrittää kumarrella joka suuntaan. Ei nähtävästi uskalleta ollenkaan pitää kiinni omista mielipiteistämme, kun aina pitää yrittää olla kaikkien mahdollisten mieliksi.
Esimerkki eduskunta äänesti sukupuolineutraalista avioliitosta. Jos oikeasti joku kokee ”valaistumisen” asiassa ja oikeasti muuttaa mielipidettään, se on OK. Mutta älkää nyt hyvät immeiset muuttako mielipidettänne sen takia, että olette vähemmistössä tai ilmapiirin painostus kertoo sinun olevan ahdasmielinen tai jotain vastaavaa. Uskalla ajatella itse! Kunnioita toisinajattelijoita, kunnioita myös itseäsi niin paljon, että et ole riippuvainen muiden mielipiteistä. Loppujen lopuksi mieti tarkkaan, kenen hyväksyntää olet vailla? Minulle riittää, että sydämessäni tiedän toimivani oikein.
Mitä tulee rohkeuteen, niin tuskin olisin saanut ylistystä, jos olisin Vihreiden riveissä kansanedustajaksi päässyt ja äänestänyt tätä aloitetta vastaan. Minulle rohkeus on sitä, että menen rohkeasti mukaan sellaiseen puolueeseen, joka vastaa omia tavoitteitani ja ajan siellä rohkeasti asioita.

Toki omia mielipiteitään pitää perustella. Toki joskus ihminen muuttaa mieltänsä, jos tulee vastaan parempaa tietoa. Minä en ole muuttanut mieltäni tässä sukupuolineutraalissa avioliittokysymyksessä. Jos nyt ilmoittaisin parhaalle ystävälleni, kaasolleni (20 vuotta olemme jo tunteneet ja hän kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia), että olen muuttanut mieleni, niin kyllä Satu ajattelisi: ”Mistä nyt tuulee?” Meidän ystävyytemme kun ei tuosta asiasta ole koskaan ollut kiinni. 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000