Perussuomalaiset

Kimmo Toroska

Härski "tutkimus" iltalehdeltä !

Valtamediat kokoomuksen kimpassa.

Iltalehdessä tänään 17.5-14 kerrotaan lehden itsensä teettämän tutkimuksen perusteella kokoomuksen saavan neljä paikkaa EU-parlamenttiin ja Perussuomalaisten vain kaksi ?

Mihinköhän kyseinen ”tutkimus” perustuu ? Ei ainakaan mihinkään todellisuuteen, jo siitä voi kyseisen johtopäätöksen vetää, että kyseisen tutkimuksen mukaan kokoomusta äänestäisi jopa 23.7% ja Perussuomalaisia vain 16% 🙂

Jo nyt on selvästi nähtävissä, että Perussuomalaisten kannatus tulee olemaan korkeampi, kuin esimerkiksi tässä tutkimuksessa (myös hymähdyksen aiheuttanut) keskustalle luvattu 18,9%.

Tällaiset ”tutkimukset” pitäisi olla kiellettyjen listalla näin lähellä vaaleja, jolloin kokoomus ei voisi pelata tätä tosi läpinäkyvää härskiä mediapeliään.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
#1

En nyt muista, miten se sanonta meni tilastoista ja emävalheista. Ettei se vain liittynytkin näihin tutkimuksiin ? Heh.
Näihin lehtijuttuihin liittyen; sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi eilen 17.5. puoluejohtajien ja puoluesihteereiden palkoista ja palkkioista. No arvatkaapa, kuinka juttu oli otsikoitu? Tietenkin näin: ”Soinin palkka ministerien tasolla”. Kun juttua sitten luki, niin ei siinä mitään ihmeellistä ollut.
t. Eero Perosvuo, Laukaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Saattaapa erittäin hyvin liittyäkin 🙂
Niinhän niitä lehtiä myydään, shokki otsikot, mutta totuus aivan toinen, onneksi ihmiset jo alkaneet näkemään juttujen läpi sen totuuden, kuten juuri näissä ”tutkimuksissakin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000