Perussuomalaiset

Kimmo Tarke

REHELLINEN VOI OLLA VASTA, KUN EI ENÄÄ OLE EHDOLLA!

 
Edellisessä bloggauksessani puhuin vaalivalehtelusta, ja tämä on hyvä jatke sille.
Edellisissä eduskuntavaaleissa lähes puolet ehdokkaista oli vastaan pakkoruotsia vaalikonevastauksissaan. Tänään 6.3.2015 nähtiin, että hyvin monen takki on kääntynyt.

Lienee syynä vaalien läheisyys, nyt ollaan niin liberaalia, niin liberaalia… kaikille, jotta oma paikka eduskunnassa säilyisi!
Nyt Perussuomalaisten (yhtenäisen linjan) lisäksi pakkoruotsia vastaan äänesti vain kourallinen muitten puolueitten edustajia, muilla meni löysät housuun. Mitä teemme tyypeillä, jotka joko valehtelevat vaaleissa, tai eivät tosipaikan tullen uskallakaan puolustaa lupaamaansa kantaa?
Vastaus: emme mitään, vaihtoon vain joka ainoa takinkääntäjä.
PS-edustajien lisäksi pakkoruotsia vastaan olleitten joukosta nousee pari yllättävää nimeä, Soininvaara ja Jungner. Kiitos heille toki tästä, mutta suunnanmuutos ihmetyttää.
Ei voi muuta todeta, että kun kumpikin herra aikoo jäädä pois eduskunnasta, NYT viimein voivat olla rehellisiä niin itselleen, kuin koko Suomen äänestäjillekin.

Kun on luopumassa, enää ei tarvitse nuolla libertaarien (tutumpi nimitys näille yli-suvaitsevaisille on ”kukkahattu”) takapuolta, jotta pääsisi itse jatkoon.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Suomenruotsalaisella eliitillä täytyy olla todella vahva ote maamme taloudelliseen ja poliittiseen johtamiseen, kun sitä on pakko kumarrella. Suomenruotsalaisten tukisäätiöiden raha, jääkö se saamatta vai mikä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000