Perussuomalaiset

Kimmo Tarke

Mitä turvapaikanhakija TARVITSEE, ja mitä moni heistä VAATII

Otsikon tarkoitus on herättää miettimään, ovatko kaikki maahamme turvapaikkaa hakemaan tulevat todellakin turvapaikan tarpeessa, vaiko jonkin muun perässä.
Todellinen turvapaikanhakija on henkilö, jota vainotaan. Painotan sanaa vaino, koska se voi olla jotain muutakin kuin kuoleman uhka. Myös henkinen väkivalta on vainoamista.

Henkistä väkivaltaa voi olla esimerkiksi se, että et ole turvassa kotonasi, kun sinua vainotaan koko ajan, ja kutsutaan vielä vieraitakin ”auttamaan” vainoamisessa. Jatkuva alistaminen ja syyttely on todella piinaavaa, kuten myös se, että et tiedä, onko seuraavaksi yöksi kattoa pään päälle, joudutko ulos kodistasi. Puhun kokemuksesta, olen kokenut tämän helvetin.

Siispä, pystyn todellakin sanomaan, että jos on todella vainottu, luulisi että on erittäin kiitollinen ja tyytyväinen siihen, jos joku ilmaiseksi majoittaa, antaa ruoan ja vaatteet. Ja Suomessa annetaan vielä käyttörahaa lisäksi!

Minä Suomalaisena esimerkiksi en saa mitään näistä, reilun viiden sadan peruspäivärahalla pitäisi hankkia kaikki. Olisin todella tyytyväinen, jos saisin turvapaikanhakijan etuisuudet, en todellakaan valittaisi! Turvallisuus, majoitus, ruoka ja vaatteet, näitä ei ole tarjolla Suomalaiselle köyhälle.

Turvapaikanhakijoille tarjotaan majoitusta tyhjilleen jääneeltä maaseudulta, mutta ei kelpaa.

Pitää päästä suuriin kaupunkeihin, juhlimaan aiemmin tulleitten kavereitten kanssa.
Maaseudulla olisi myös tekemistä, kesällä maataloustöitä, talvella puun keruuta, mutta ei huvita.
Mainittuihin töihin ei tarvita kielitaitoakaan, jota ei vielä ole. Ja kielen oppiminen sujuu aivan yhtä hyvin maaseudulla. On täyttä puppua, että pitäisi päästä kaupunkiin kielenoppimisen ja integroitumisen takia. Kun kaupunkiin päästään, ollaan vain ”omien” seurassa, eikä kielenopiskelu kiinnosta/suju yhtään sen paremmin. Eikä yhteiskuntaan integroitumiselle ole edes tarvetta, kun voi olla ”omien seurassa” aina. Kaupungeissa ei ole tarjollakaan töitä henkilöille, jotka eivät ymmärrä maan kieltä. Silloin on helppo jäädä oleilemaan kaverien keskuuteen.
Muutkaan maat eivät salli ”vapaata liikkuvuutta” kuin omille kansalaisilleen, todellista turvapaikkaa hakemaan tulevien luulisi olevan hyvin tyytyväisiä siihen, mitä heille osoitetaan, eikä ensimmäiseksi lähteä vaatimaan päästä kaverien luo suurkaupunkiin.

Vainottua tulisi auttaa kaikin keinoin, mutta on väärä tapa kutsua maailman kaikki vainotut tänne!

Suomen valtion tulisi auttaa ihmisiä heidän lähialueillaan, panostaen sotien ja konfliktien lopettamiseen, rauhallisten olojen turvaamiseen, ja kansainvaelluksen estämiseen.
Näihin asioihin Suomen budjetista voitaisiin antaa merkittävä määrä rahaa, koska tänne tulevien palautettavien kustannukset ovat korkeat, ja täysin hyödyttömät Suomelle. Tänne jäävienkin kustannukset ovat korkeat, vielä korkeammat, koska vain pienestä osasta koskaan tulee veronmaksajia.

Jos Etelä-Suomessa puhkeaisi levottomuuksia, ja tuntisin olevani vaarassa niiden takia, ei ensimmäinen ajatukseni olisi lähteä toiselle puolelle maapalloa turvaa etsimään. Siirtyisin Pohjois-Suomeen, jossa on rauhallista. Ei olisi kieliongelmaa, eikä muutakaan erilaisesta kulttuurista syntyvää ongelmaa. Somaliassa on juuri tällainen tilanne, ei ole kenenkään sieltä mitään syytä tulla Suomeen asti ”turvaa” etsimään, koska maan pohjoisosassa ei ole levotonta.

En suinkaan lähtisi Somaliaan, ja vaatisi, että Somalian valtion pitää elättää minut, eikä minun tarvitsisi millään lailla integroitua yhteiskuntaan, tehdä mitään töitä, ja saisin toteuttaa vapaasti omaa kulttuuriani siellä, välittämättä paikallisista tavoista mitenkään.

Jos luitte tämän kaiken ajatuksella, eikä ”aatteenne” aiheuttamalla automaattisella torjunnalla, voitteko kukaan enää sanoa, että maahanmuutto Suomeen on järkevää?

Tuntuu pöyristyttävältä, miten jotkut maailmaa syleilevät ovat ottaneet Linnan ”tuntemattomasta” sanonnan: ”kaveria ei jätetä”, käyttöön koskemaan koko maailman hädänalaisia ihmisiä.

Linna kirjoitti ISÄNMAALLISTA tekstiä, ja lausahdelman ideana oli että lähin omainen on oma maanmies, ja hieman laajennettuna veljeskansalainen. Ei todellakaan koko maailman ihmiset, joilla osalla lisäksi on suuri tarve alistaa ja tappaa meidät, koska emme edusta heidän väkivaltaista uskontoaan.

Nouskaamme me Suomalaiset, Linnan hengessä, puolustamaan ensisijaisesti toisiamme, jotta tämä ”monikulttuurisuus” ei tuhoaisi kansallista identiteettiämme, uskontoamme, isänmaatamme, ja kaiken päälle talouttamme!

Tämä on ”perus”-Suomalaista logiikkaa.
Kunpa Perussuomalainen puoluekin nyt hallitusvastuussa edelleen toteuttaisi sitä, kuten silloin kun olimme oppositiossa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Missä on faktat
Utelias
#1

Kaikkea voi lähestyä tunteella tai tiedolla ja mieluiten tietenkin molemmilla, koska se auttaa kyseenalaistamaan itseään ja muita.

Nyt pitäisi tietää kuinka moni ei ole kiitollinen, kuinka moni tulijoista tahtoisi meidät tappaa vääräuskoisena jne. ( Taisi muuten Jesse käskeä kääntämään toisenkin poskensa, kulkiessaan kohti ristiä).

Jos noita suhdelukuja lukee keskustelupalstoilta, niin taitaisi tulos olla 99 prosenttia, mutta todellisuus sitten jotain ihan muuta.

Jäitä hattuun ja tunteet sivuun. Hoidetaan pakolaishomma lähimmäisenrakkaudella kuntoon ja heivataan sitten onnenonkijat takaisin kotimaihinsa perseniska otteella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järki
#4

Utelias – eikös sinun ratkaisusi ole juuri tunteilla eli ”rakkaudella” reagoiminen?
Entä kun et pysty enää auttamaan muita, etkä omia, sillä suomi romahtaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muikkari
Iloinen
#2

Muikkarin pakolaisilta toi hyvin esiin Huhtasaaren Lauran johdolla todella painokkaasti missä mennään ja mitä pitäisi tehdä. Kumma kyllä Kokoomuksestakin löytyi vaihteeksi järkevä poliitikko (Rydman) tukemaan näitä ajatuksia. SDP:n ja Vihreiden edustajat taas olivat pihalla kuin lumiukot. No, muikkari antoi vielä jälkikäteen vihreälle edustajalle mahdollisuuden kommentointiin yksinoikeudella (yllätys) vaikka keskustelu jo päättyi.

Hyvä kirjoitus Kimmo, juuri näin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Helena Oraakkeli
Hämmentynyt
#3

Kun tunteet tulee peliin, niin järki sumenee. On täysin selvää, että Suomi on pelinappula isojen keskellä. On myös käsittämätöntä, että Ranska ja Saksa käskyttävät muita maita. Tässä tulvassa on nyt jotain sellaista mikä tulee ilmi ennenpitkään ja tämä ei nyt ole sitä miltä sen halutaan näyttävän. Kaikki, jotka kyysenalaistavat tämän hetken toiminnan ovat vähintäänkin rasisteja ja tunteettomia, mutta vain kyseenalaistamalla pääset lähemäksi totuutta.Ja absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan, jolloin joku valehtelee aina. Ja nyt valehtelee osa politiikoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000