Perussuomalaiset

Kimmo Tarke

ITSENSÄ TYÖLLISTÄMINEN JA INNOVAATIOT KIELLETÄÄN.

Hallituksen lakiesitys 94/2015 sisältää paljon jargonia työtekoon kuuluvista vakuutuksista, ja pikaisesti lukien esitys saattaisi näyttää ”normienpurkutalkoilta”, mutta vaikutukset ovat suorastaan hirvittäviä.

Puhumattakaan siitä, että esityksessä on myönnytyksiä (parempi asema) kolmansista maista Suomeen töitä tekemään tulleille, joitten virallinen asuinpaikka ei ole Suomi! ,niin lisäksi todella vaarallinen asia on työntekijän statuksen kiristäminen vain kahteen kategoriaan: palkkatyötekijä tai yrittäjä. Eli, ellet ole vakituisessa työsuhteessa, ja haluat tehdä töitä, olet yrittäjä!

Itse 26 vuotta yrittäjänä toimineena tiedän, että yrittäjälle asetetaan kaikenlaisia maksuja kyllä, mutta minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole.

Oma yritykseni poltettiin muitten virheen takia viime vuonna. Vakuutuskorvausta en saanut, josta syystä jäin vielä velkaakin, työn ja omaisuuden menettämisen lisäksi. Lopulta pääsin työttömyysturvan piiriin, mutta vain peruspäivärahalle. Ajatukseni oli pyrkiä menestyneitä tuotteitani (keksintöjäni) tarjoamaan vielä myyntiin, koska niille on tarvetta.

Työosuuskuntamuotoinen toiminta olisi ollut ratkaisu tähän, mutta nyt lainmuutos estää senkin.

Enää ei ole vuoden alusta mahdollista työllistää itseään työosuuskunnan kautta, lain mukaan minut katsottaisiin yrittäjäksi, jolloin peruspäivärahakin loppuisi.

Laki siis tekee mahdottomaksi työnteon oma-aloitteisesti! Sitäkö todella haluttiin, vai eivätkö lain leimanneet kansanedustajat tajunneet, mikä vika laissa oli?

Vihjasinkin jo osittain keksintöihin ja innovaatioihin. Harvoin yhdellä pienellä (menestyvälläkään) tuotteella pyöritetään yritystoimintaa isoine maksuineen. Osuuskunnan kautta voitaisiin saada käyntiin pienvalmistusta, joka myöhemmin voisi johtaa isompaan liiketoimintaan, jopa vientiin. Ennenkaikkea tuotekehitys onnistuisi myös pienyrittäjältä, mikä on koko yrittäjäaikani ollut lähes mahdotonta: kehitysrahat on annettu isoille toimijoille, ei koskaan pienyrittäjä saanut mitään anoessaan.

Lainmuutos tulee tuhoamaan työosuuskunnat,mikä on erittäin vakava taka-askel Suomen taloudelle.

Jyrki Katainen pyrki jo aiemmin tuhoamaan osuuskuntaliikettä, hän toki lähti isoimmasta päästä, eli elintarvikepuolen osuuskuntien pakkomuuttamisesta osakeyhtiöiksi. Ei onnistunut.

Suomen Yrittäjien Martti Pallari on myös ollut vastaan osuuskuntia, varsinkin nimeenomaan työosuuskuntia, joista kirjoitan.

Voinemme havaita, mistä piireistä osuuskuntavastaisuus tulee. Niistä, jotka edistävät vain rahakasta suuryrittäjyyttä. Suomen yrittäjät eivät koskaan tukeneet pienyrittäjää mitenkään, siksi itse lähdin politiikkaan mukaan.

Hallitus on jo perunut huonoja esityksiä roppakaupalla, tämä kuuluisi niihin peruttaviin…

Kansanedustaja Ville Tavio on jo herännyt aiheeseen, ja laittanut siitä kysymyksen eduskunnassa.

Kansanedustajien aloitteita nyt vain ei oteta käsittelyyn, aloite pitäisi tulla eduskuntaryhmältä.

Ja mitenkähän PS eduskuntaryhmä voisi tällaisen vääryyden korjata, kun sama puolue on hallituksessa? Lupaa ei ikinä tule.

On todella sääli, että PS hallitukseen päästyään on mukana Suomalaisten asemaa heikentävissä toimenpiteissä, vaalilupausten vastaisesti. (olin itsekin ehdolla eduskuntaan, ja tunnen vaaliohjelmat, ja myös itse lupasin jotain aivan muuta kuin nyt on tehty. Hävettää oikein, kun saan kuulla, että nyt tehdään noin, erilailla, kun minä kerroin.)

PS:n suorademokratia lakkasi toimimasta, kun hallitukseen päästiin. Enää ei kysytä kentän (äänestäjät, paikallistoimijat) mielipiteitä, ei edes eduskuntaryhmän todellisia näkemyksiä, vaan mennään kuten muissakin isoissa puolueissa: puoluejohtaja lähipiireineen päättää, ja vastaanhangoittelijat hiljennetään.

94/2015 siis jatkaa työllistymismahdollisuuksien tuhoamista Suomessa.

Tämä luokittelu pitää perua.

Tämä ei ole kannustinloukkujen ja byrokratian purkua, vaan niiden lisäämistä!

Nyt varmasti kukaan työttömänä oleva, joka haluaisi osatyöllistää itsensä, ei uskalla, koska pelkona on työttömyysturvan menettäminen kokonaan.

Muutama linkki aiheesta:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_94+2015.aspx

http://yle.fi/uutiset/yrittajyys_tyottomyysturvan_esteena_-_kaipaamme_kokemuksianne/6966770
http://m.taloussanomat.fi/uutiset/1999/04/10/tyoosuuskunta-on-viisas-tapa-tyollistaa/199918602/12

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
huh huh sano nalle Puh
Vihainen
#1

Kyllähän se Persujen asema on hallituksessa apupuolueen asema. Mutta siitä huolimatta, itseäni on kovasti ihmetyttänyt, että kaikki heidän ns periaatteelliset kysymykset, jonka takia tuli Persuja äänestettyä on valunut viemäriin. Tuntuu kun hallitukseen päästiin muulla ei sitten olekkaan väliä. Uskoakseni ei sellaista asiaa olekkaan milloin Persut lähtisivät pois hallituksesta. Selitys on täältä voimme vaikuttaa. Se miten Persut ovat vaikuttaneet on hämärän peitossa, mutta haitanneeko toi mittään.

Tuntuu jotenkin siltä lukiessani kirjoituksen, että maalaisjärki on hallituksen suhteen menetetty luonnonvara. Puhutaan pirunmoisista hankkeista ja visioista. Vielä kun ymmärrettäisiin, että niistä pienistä koostuu pirunmoinen voimavara. Niitä pieniä ei valitettavasti synny, jos niihin ei anneta mahdollisuutta.

Ei muuta kuin jaksamisia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No olisit sinäkin ryhtynyt ammattipoliitikoksi. Soini on nyt ministeri!

Tässä se sanotaan:
”– Kun Soini ei päässyt edellisellä kaudella hallitukseen, niin ne EU-ongelmat häipyivät. Enää ei tullut kritiikkiä ollenkaan EU:ta ja vielä vähemmän euroa kohtaan. Ne ovat kuitenkin aiheuttaneet Suomen hirvittävän velkaantumisen ja työttömyyden. Näistä olisi pitänyt pyrkiä ehdottomasti eroon. Mutta Timo Soini sairastui hallituskipeyteen, Erkki Rakkolainen lataa.

Rakkolaisen mukaan SMP oli köyhien ihmisten asialla ja PS on tänäänkin, mutta yksi yhteen ei mennä. Perussuomalaisten menestys on hänen mielestään perustunut täydelliseen EU:n ja euron vastustamiseen.

– Kun varsinkin Soinin kohdalla tapahtui tämä takinkääntö, niin Perussuomalaisia on vaikea enää tunnistaa samaksi puolueeksi. Kun Tynkkynen nosti keskusteluun voimmeko olla hallituksessa, joka on niin myötäkarvainen eurolle ja EU:lle kuin olla ja voi, niin hänet heitettiin pihalle, Rakkolainen jatkaa.” yle.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valiokunta
Utelias
#3

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/mietinto/Sivut/StVM_16+2015.aspx

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valiokunta toteaa
Hämmentynyt
#4

Valiokunta painottaa, että yrittäjämääritelmän muuttaminen ei vaikuta omassa työssä työllistyvän työttömyysturvaan heikentävästi. Käsitys siitä, että henkilön oman työn kutsuminen yritystoiminnaksi johtaisi työttömyysturvan epäämiseen, on virheellinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

??
Utelias
#5

Jos SINÄ Kimmo olisit päässyt eduskuntaan, olisiko toivomasi osuuskunta-asia nyt hoidettu niin kuin pitää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000