Tulisiko PS ja KD yhdistää?
Aluksi totean sekä perussuomalaisten (PS) että kristillisdemokraattien (KD) säännöistä puolueiden tarkoituksen sekä päämäärän.
KD puolueella on kolme tarkoitusta:
1. Puolue osallistuu valtiolliseen toimintaan Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi maan etujen mukaisen ulkopolitiikan avulla.
2. Puolue toimii sisäpolitiikassa kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi ja yhteiskuntamme rakentamiseksi siten, että yhteiskunnallisen toiminnan perustana on Raamatun ilmoitukseen ja kristillisiin arvoihin perustuva näkemys.
3. Puolue pyrkii herättämään kristillisiä arvoja kunnioittavien kansalaisten valtiollista ja yhteiskunnallista vastuuntuntoa sekä kokoamaan heidät poliittiseksi puolueeksi ajamaan isänmaan ja kansan parasta.
*****
PS puolueen päämääränä on kristillissosiaaliselta pohjalta koota yhteen ne väestöryhmät, joiden etujen ajamisesta ja tasavertaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta sekä yhteiskunnallisesta asemasta ei ole oikeudenmukaisesti huolehdittu.
Lisäksi puolueen päämääränä on edistää maamme talouden rakentamista vahvaksi ja kilpailukykyiseksi siten, että työntekoa ja yrittämistä kunnioitetaan, kansallista itsemääräämisoikeutta sekä suomalaisia arvoja ja kulttuuria puolustetaan, sekä kansalaisille taataan taloudellinen perusturva ja oikeus työhön.
*****
Vaalien jälkeen tein amatöörimäistä tutkivaa journalismia seuraavin tuloksin:
Viimeksi pidettyjen eduskuntavaalien tulokseen perustuen PS olisi saanut neljä kansanedustajan paikkaa enemmän, jos se olisi ollut vaaliliitossa KD:n kanssa. Samoin olisi käynyt, jos PS & KD olisi ollut yksi ja sama puolue.
Lisäpaikka olisi tullut Uudenmaan vaalipiiristä, jossa paikan olisi menettänyt Keskusta ja saanut Mika Niikko, Savo-Karjalan vaalipiirin paikan olisi menettänyt Kokoomus ja saanut Heikki Vähämäki. Keski-Suomen vaalipiirissä paikan olisi menettänyt SDP ja saanut Janne Luoma-aho. Oulun vaalipiirissä paikan olisi menettänyt Vasemmisto ja saanut Merja Rasinkangas.
KAUKO TUUPAINEN
Jyväskylä
Tekstin aiheet:
Kyllähän monet arvot on KD saman suuntaisia , persujen kanssa !? Sitähän kannattaa miettiä , ainakin vaali liittoja !!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Paitsi KD haluaa mamuja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pysyvä vaaliliitto olisi hyvä systeemi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ainakin vaaliliittoihin on pystyttävä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Keskustan oikeistosiiven kanssa hynttyyt yhteen. Saarikko menköön demareihin kannattajineen, demari kun on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Joko kokoomus-demarit ilmoitti yhteisen kyydin löytymisestä ja Suomen tuhoamisen jatkamisesta? Lisää haittamaahanmuuttoa, lisää sisäistä turvattomuutta, lisää EU-velkaa, lisää vihersiirtymää, lisää kurjuutta suomalaisille. Melkoista teatteria tuo Orpon touhuilu kun ajavat prikulleen samaa kuin sosialistit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihan mielenkiintoinen ajatus. Vaalikoneissa tuli itselle KD heti toisena.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Erojakin on. Seuraava hallitus tulee olemaan sini-puna-rkp hallitus. Opohan ei anna tuumaakaan periksi maahanmuutosta eikä ilmastotavoitteista. Ei meidän pidä pettää äänestäjiämme ja luopua meille tärkeistä tavoitteista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täysin samaa epäilen. Jos tuo toteutuu ja Marin lähtee hallitukseen, niin pyyhkii mennen tulle Orpo nyssykällä laittiat. Eli vaikka se kirpaisisikin, niin ei kannata lähteä apupuolueeksi, Kookomukselle ja ehkä RKP:llekin.
Siniset ja Kepu varoittavia esimerkkejä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ilta Sanomat:
Kokoomuksella on kuitenkin takataskussaan myös toinen vaihtoehto. Se on hieman yllättäen kokoomuksen, Sdp:n, Rkp:n ja kristillisdemokraattien hallitus, jolla olisi 106 paikkaa eduskunnassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oppositiossa on sitten Perussuomalaiset, Kepu ja Liike nyt (joka koko ajan unohdetaan hallituskaavailuissa, samoin kuin Eduskunnan puhemies, joka ei äänestä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi olisko Orpo jo laittanut Harkimon oppositioon, kun Harkimo näytti Orpolle kaapin paikan ja perusti oman puolueen?
Orpo ei taida edes Harkimoa harkita?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, Petteri ei anna periksi ilmastoasiassa, mutta tuskin missään muussakaan. Olisi äänestäjien pettämistä mennä myötäilemään ilmastofanaattisia, kun maahanmuuttajatkin voisivat olla ihan mitä tahansa, kunhan määrä riittää. On kammottavaa, että joudumme käytännössä toistamiseen hihhulihallituksen viemäksi. Nyt kyllä ei voi puhua vahingosta, väki saa syyttää itseään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Petterille apupuolueena merkitsee lattialuutun asemaan, ja maine menee varsin kivisen ilmastopolitiikan johdosta jopa vuosisadoiksi viemäriin. Kannattaa mennä neljäksi vuodeksi vaikka pakkaseen lepäilemään, kuin tuhota tulevaisuutensa, joka jatkuu entistä ylpeämpänä seuraavien vaalien jälkeen. Antaa vain Petterin tuhota vihersosialistien kanssa itsensä, seuraavien jälkeen Petteri toteaa, että taisi tulla retku.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pertti Salolaisen ja Erkki Tuomiojan keskusteluista voi päätellä, että kokoomuksen ja demareiden hallitus on paras, jatkossakin, ja lisä päätelmä, tuskin meidän tarvitsee edes käydä jatkossa vaaleja. Heidän aatokset perustuvat ajatukseen, että kun vasen ja oikea hallitsee maata, niin kaikki menee hyvin ja kaikkien edut on varmistettu, myös työmarkkinaneuvottelut toimii helposti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti