Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Suomen hävittäjähankinnat

Olen usein miettinyt ”Hävittäjä-kaupan järkevyyttä” suomalaisen veronmaksajan vinkkelistä. Totesin muutama vuosi sitten eli 11.6.2016 Lahdessa pidetyssä perussuomalaisten Puolueneuvoston kokouksessa, että eikö olisi järkevämpää ostaa veronmaksajien rahoilla ilmatorjuntaohjuksia kuin kovahintaisia hävittäjiä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö oli tietenkin eri mieltä ehdotuksestani ja piti hävittäjähankintaa perusteltuna.

Tulipa mieleeni ”Kuuden päivän sota”, jossa Syyrian ja Egyptin johtajat ilmoittivat tavoitteekseen Israelin täydellisen tuhoamisen. 23. toukokuuta 1967. Egypti sulki Tiraninsalmen Israelin laivaliikenteeltä, mitä Israel piti sodanjulistuksena.

Israel tuhosi yllätyshyökkäyksessä Egyptin ilmavoimat täydellisesti. Myös Syyrian ja Jordanian ilmavoimat tehtiin nopeasti toimintakyvyttömiksi. Siinain niemimaa, Golan ja Länsiranta joutuivat Israelin haltuun parissa päivässä. (Lähde: Wikpedia).

Tämä vahvisti käsitystäni, että jos Suomi joutuu aseelliseen selkkaukseen jonkin toisen valtion kanssa, niin kyllä pommituksen kohteina ovat taatusti meidän vähäiset lentokenttämme ja niillä jököttävät hävittäjämme.

Eikö olisi viisaanpa käyttää torjuntaohjuksia, jotta kenttiämme ei tuhottaisi jo alkumetreillä, kuten kävi edellä kertomassani ”Kuuden päivän sodassa”. Minä vaan kysyn? -Kake

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
siksipä hyvinkin
#1

Israel tuhosi länsimaisilla hävittäjillä tehdyillä yllätyshyökkäyksillä Neuvostoliiton ase- ja ilmatorjuntatekniikalla suojatut lentokentät. Ehkäpä tämä selvittää miksi hävittäjiä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tuupaisen logiikka ei kyllä oikein toimi: siis että Suomen ilmavoimat olisivat Egyptin, Jordanian ja Syyrian tasoa?? Ehkä siellä ne lentokoneet jököttivätkin valmiina maalitauluna, mutta ei Suomen ilmavoimat odota, että sen koneet tuhotaan, ne ovat jo ilmassa silloin kun tänne vihollisen koneet tunkeutuvat. Kannatan ehdottomasti hävittäjähanketta sen kaikkein ajantasaisemmassa muodossa, rahaa voidaan kohdistaa hankkeeseen laittomasti maassa oleskelevien hyysäämisestä. Tuupainen voi jo nyt antautua kädet pystyssä ihan vaikka Moskovassa paikan päällä, jos puntit tutisevat jo nyt. Suomen ilmavoimilla ei onneksi puntit tutise.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen Talousneuvos, eläkeläinen
Hämmentynyt
#7

Nimimerkki Nimetön. Enhän minä väittänyt mitään. Totesin vain, että itse maaliin ohjautuvat torjuntaohjukset ovat halvempia kuin hävittäjäåt, joten vihollisen koneet voidaan ampua jo ”matkalla Suomeen”. -Kake T

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kuinka ihmeessä kommunisti kirjoittaa SU:n palstoilla? Olisihan kommunisteilla omiakin sivustoja…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

…tai edes PS:n palstoilla…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen Talousneuvos, eläkeläinen
Utelias
#8

Nimimerkki Nimetön. Ketä tai mitä nimimerkkiä sanot kommunistiksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Reservin korpraalin ajatuskyvyllä Kake tekee ihan asiallista pohdintaa. On tullut ehkä liikaa luettua noita Sotakirjoja, mutta jotenkin on jäänyt mieleen tuo ilmatorjunnan vähäisyys viimeksi käydyissä kahinoissa. Siitähän on kyllä aikaa yli seitsemänkymmentä vuotta, joten nyt tilanne voi olla toinen? Mutta onko se? Eli pääsisikö ilmatorjuntaan (ja myös panssareiden) panostamalla parempaan tulokseen? Siitä huolimatta, että ilmassa kaartelevat ovat näyttävämpiä käyntikortteja, Armeijan voimaa esitellessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jotakin asioista tietävä19
Utelias
#5

Samaa mieltä Kauko!
Nämä vähäiset rahat vain ja ainoastaan torjuntaohjuksiin (maasta-ilmaan ammuttavia). Hävittäjät ovat käytännössä tarpeettomia tositilanteessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000