Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Haloo Helsinki

yhtyeen erään platinalevyn suosittu kappale oli ”Maailma on tehty meitä varten”. Tämän aasinsillan avulla haluan herättää Helsingin (lue: hallituksen) huomion Suomen jatkuvasti kurjistuvaan talouteen ja työllisyysteen.

Onko hallitus tietoinen, että Suomessa oli viime heinäkuussa 387 500 työtöntä työnhakijaa? Se on 118 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys koskettaa niin nuoria kuin varttuneitakin, sillä alle 25 vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 54 000 ja yli 50 vuotiaita 125 700. Molemmat luvut olivat kasvaneet kymmenillä tuhansilla edellisvuodesta.

Mielestäni Vihreiden ministeriryhmän esitys tuoda Suomeen 80 000 uutta maahanmuuttajaa, on kuolleena syntynyt. Miksi? Siksi, että mistä heille saadaan työtä, kun sitä ei löydy suomalaisillekaan. Suomi ei ole koko Euroopan sosiaalitoimisto, vaikka Vihreät niin luulevatkin.

Maailmaa ei ehkä ole tehty meitä varten, mutta Suomi on. Siksi hallituksen tulisi ensisijaisesti huolehtia omien kansalaistemme hyvinvoinnista ja vasta sen jälkeen eteläisen Euroopan hulttiomaiden eduista.

Ei ole oikein, että EU maksattaa 750 miljardin euron avustuspottia jäsenmaillaan, jotka pyrkivät laittamaan omaa talouttaan kuntoon. Merkittävä osa tuesta menee Saksan ja Ranskan pankeille, jotka ovat rahoittaneet maksukyvyttömien maiden pankkeja.

Toiseksi useiden hulttiomaiden verotus, niin henkilökohtainen kuin arvonlisäverotuskin, on merkittävästi alhaisempaa kuin Suomessa. Suomen yleinen ALV on 24 %, kun se on Espanjassa 21, Italiassa 22 ja rikkaissa maissa kuten Saksa 19 ja Ranska 20 %.

Suomi on ollut EU:n nettomaksaja viimeisen kuuden vuoden aikana yli 3 miljardia euroa eli keskimäärin 508 miljoonaa euroa vuodessa. Tätä taakkaa lisää hallituksen viimeisin päätös osallistua EU:n kautta veroeurojemme hupulointiin 3,4 miljardilla eurolla. Näillekin rahoille olisi käyttöä kotimaassamme.

Lopuksi hallitukselle pari vinkkiä: Lisätkää kunnille annettavia valtionosuuksia ja muuttakaa työeläkeläisten taitettu indeksi viimeinkin puoliväli-indeksiksi. Valtionosuuksien maksuun saadaan jopa nollakorkoista lainaa ja indeksitarkistuksista palautuu veroina kolmasosa valtiolle, kunnille ja seurakunnille. Kun eläkeläisten toimeentulo kohenee, niin valtion ylläpitämän Kelan menot samalla vähenevät.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos, eläkeläinen

www.tuupainen.net

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaukokin; karmeista luvuistakin. Suomen hallituksen touhu on, kuin entisen miehen vuotavan katon korjauksen kanssa, kun se venyi ja pitkittyi: Poudalla se ei vuoda ja sateella ei sitä voi korjata. Rahansaanti ja työkohteiden kanssa on hallituksella samanlaista porukkaa. Sanonta on: Mikä pitkistyy, niin; se mutkistuu. Kiitos Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#2

Jos Suomen poliittisessa kielenkäytössä hyväksytään mielivaltaisesti termi ”äärioikeisto”, pitäisi vastaavasti vihreitä myötäilijöineen ruveta kutsumaan äärimielisiksi islamisteiksi. Suluissa täsmennyksenä käy sitten vihr, sd, vas, rkp, kok, kesk tai sit.¨

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eihän tuollaista hyväksytä.Sehän tuomitaan noiden luettelemiesi puolueiden taholta,heti ”vihapuheeksi”.Näin se menee”oikeusvaltiossa”nimeltä Suomi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos tepXOkin. Asetamme itsemme mielellämme kahdesta vaihtoehdosta jommalle kummalle; (ääri; esim.) Olemme jo; jommalla kummalla; vain kahdesta; Joko Jumalan puolella; tai; Häntä vastaan. Emme tarvitse; hautaan asti elämässämme; muuta asiatietoa siainnistamme; elämämme ’kartalla’. Se riittää meille ja kaikille heille. Se ratkaisee myös Iankaikkisen Elämämme; siaintipaikkamme. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eläkeläinen
Hämmentynyt
#3

En minäkään ymmärrä kansanedustajien toimintaa työeläkerahastojen suosimisessa. Vuodesta 1996 alkaen rahastot ovat kasvaneet 23 vuoden aikana keskimäärin 7,9 miljoonaa euroa vuodessa eli 181,7 miljoonaa ja kasvu vain jatkuu.

Tehkää jotain, josta olisi eläkeläisille hyötyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000