Perussuomalaiset

Kari Pohjola

Kokoomuksen ja Sdp käskynkkä savolaisittain.

8 kommenttia

Sdp ja Kokoomus ovat tehneet selväksi, Perussuomalaisten kanssa ei lähdetä hallitukseen.
Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa ja peli on avattu.
Demokraattisesti kansa käy uurnilla ja valitsee ehdokkaansa, olisi väärin jos Perussuomalaisten vaaleissa saama tulos jäisi huomioimatta.
Kokoomuksen ja Sdp toiminta haiskahtaa erittäinkin diktaattorimaiselta ja ennalta sovitulta, joten politiikan suunnassa ei tapahdu mitään muutoksia.
On selvää jos hallituksessa on osapuoli joka tuo esille asioita joista joudutaan puhumaan ja sovittelemaan, päätöksistä tulee myös parempia.
Nykyiset päätökset ovat tehty junttaamalla asiat tiskiin ja eduskunnan oppositiopuolueet äänestävät siinä toivossa puolesta jos pääsisi tulevaan hallitukseen.
Kuvio tuntuu olevan syrjivää ja äänestäjiä väheksyvää toimintaa.
Huolestuttavaa on panna merkille demokratian jäävän toisarvoiseksi asiaksi.
Tärkeitä asioita on miten palkankorotukset yms. sopeutumisrahat tulevat edustajille.
Miten oma paikka säilytetään tulevissa vaaleissa.
Politiikka tarvitsee vastavoimaa ja sitä tarjoa Perussuomalaiset. Holtiton rahanjako ulkomaille avustuksien muodossa pyöristyttää, samalla ruokajonot kasvavat. Oman maan kansalaisista ja heidän tarpeistaan ei välitetä.
Niinkuin kaikessa Suomen politiikassa Perussuomalaiset antavat kritiikkiä ja esittävät vetoomuksia jotka torpataan, Perusssuomalaiset antavat kritiikkiä myös Eu:n päätöksiin joita ei aina voi sanoa Suomen kansalaisten edun mukaisiksi. Tämä lienee se isoin syy miksi halutaan Perussuomalaiset sivuun päätöksistä. Eu:n syventyessä poliitikkomme haluavat viedä sen yhä syvemmälle integraatiossa, jossa päätäntävaltamme kutistuu olemattomiin. Ketkä tästä sitten hyötyvät, maahamme virtaa enemmän monikansallisia yhtiöitä joiden johtajapaikoista käydään kauppaa, samalla rikkaat keräävät lisää maallista ja köyhempi väestö köyhtyy.
Hallitus ei ole kumartanut köyhän suuntaan esim. helpottamalla Hurstin ahdinkoa, siihen tarvittiin Metallican auttavaa kättä, ainakin minua nolottaa. Miksi valtiomme ei pidä huolta omistaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
ZZbob
#1

Ongelma on se että politiikkaan siis lähinnä valtapuolueisiin hakeutuu näitä pyrkyreitä jotka nuoleskelevat EU-eliitin ja Bilderbergiläisten persettä.
Eipä ole aikoihin tässä maassa nähty oikeita valtiomiehiä, presidenttiä myöten ovat globalistien talutusnuorassa.
Kataiset ja Stubbit, hyi hitto mitä narsistisia poliitikon irvikuvia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ZZbob
#2

Urho Kekkonen itse sanoi joskus viisaasti: Kokoomusta ei pidä milloinkaan päästää hallitukseen. Antti Rinteellä olisi nyt mahdollisuus oikeasti olla kansan ja duunarin asialla mutta taitaa mennä globalistien nuoleskeluksi ja kansan kyykyttämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Liberaalien keskinäistä kihinää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vastuunkannosta yksilön vastuuseen – Amerikassa se on Amerikka ensin, miksei Suomessa ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Se on heidän käsityksensä demokratiasta. Juurihan saamme kokea EU:n Komission demokratia näkemystä, Italian suhteen.
Jotenkin tuntuu, että Kokoomuksessa Orpo on erityisen herkkähipiäinen. Onko jotain tekemistä Vaimon duuni kanssa?
Rinnehän taas hyppii sinne tänne. Joku Tytti Tuppurainen pyörittää mennen tullen.
Ihan rauhassa, ei kannata hyppiä seinille. Niin se tuntuu potti kypsyvän Ruotsidemokraateillekin. Vaikka kaikki muut ovat jo heitä peesaamassa. Taitaa olla sittenkin valistunutta porukkaa nuo ruotsalaiset, tai sitten Siperia opettaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Patu
Hämmentynyt
#5

Oli virhe silloin lähteä tähän hallitukseen.
Nyt on lähes kaikki menetetty.
Tuleeko koskaan uutta nousua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#7

Ei kaikki vielä ole menetetty, nousu tulee. Hallituskumppanien saannissa voi olla vaikeuksia mutta Jussi osaa avata pelin kun sen aika tulee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Hiekkalaatikossa pitäis hiekat vaihtaa ”jos leikistä ei löydy sopua yhteissännöin” – kun rajaukset tehdään kansan tahtoa kuulematta jo ennen uutta koitosta,joita kutsuttaneen vaaleiksi !

T.Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000