Perussuomalaiset

Kari Pauloaho

Onko meillä edessä uusi omaisuuden jako 1990-luvun malliin ?

Hintojen raju nousu

Meillä on nyt käynnissä ennennäkemätön – ainakin useampaan vuosikymmeneen koettu – hintojennousu. Yhtäkkiä korona ja Ukrainan sota saavat hyvän syyn energian, polttonesteiden ja sitä kautta kaikkien muidenkin palvelujen ja tuotteiden hintojen rajuun nousuun. Inflaatio köyhdyttää etenkin omillaan toimeentulevaa keskiluokkaa – kokonaiskysyntä tulee laskemaan selvästi, koska palkkojen kehitys ei seuraa hintojen nousua. Häviäjänä on tavallinen keskituloinen kansalainen.

Polttonesteet

Viime syksystä 2021 tähän päivään on bensiinin hinta nousuut jopa 80 % ! Minusta on pöyristyttävää, että valtionomistama yhtiö Neste Oyj on antanut positiivisen tulosvaroituksen, koska polttonesteiden jalostuksen marginaalit ovat nousseet. Valtiohan hyötyy tilanteesta keräämällä rahaa autoilijoilta valmisteveroina, nousseena ALVina sekä myös osinkoina Nesteeltä. Muualla Euroopassa ovat valtiot tulleet hintojennousua vastaan alentamalla polttoaineveroja helpottaakseen kuluttajien arkea.

Miksi ei Suomessa ? Ajan työmatka-ajoa joka päivä reilut 100 km omalla autolla, kulut ovat kasvaneet kuukausitasolla lähes 250 € , vuositasolla tämä tarkoittaa noin 2 750 €. Muusta kulutuksesta on pakko tinkiä, jotta on varaa käydä töissä. Tilanteessa ei ole järkeä.

Energia

Energian hinnat lähtivät saman tien nousuun, kun eduskunta määräsi maksimituottorajan sähkön siirtohinnoille. Hyvää tarkoittanut lakimuutos itseasiassa lisäsi tavallisen keskiluokkaisen kansalaisen kuluja ja veroja. Paikallinen sähköyhtiö ilmoitti nostavansa energian hintaa 30 %.

Asunnot

Asuntojen hinnat ovat kuusinkertaistuneet vuosituhannen vaihteesta , kun siirryimme markasta euroon. Tällä tavalla pankit, joiden hallinnassa asuntokauppa käytännössä on, ovat diskontanneet itselleen suurten ikäluokkien asuntovarallisuuden eli perinnöt, koska jälkipolvet ovat ylivelkaantuneet kalliiden uudiskohteiden hintojen myötä, myös isot taloyhtiölainat saattavat olla realisoitumassa asukkaiden maksettaviksi, nousevita koroista ja muista maksuista puhumatta. Rakentaminen on jo hiipunut ja asuntojen myyntiajat selkeästi pidentyneet. Onko meillä odotettavissa pahimmillaan asuntojen hintojen romahdus ja sitä kautta omaisuuden uusjako , kuten kävi 1990-luvan lamassa. Asumistuesta tulisi luopua , ainakin pysyvänä tukijärjestelmänä. Tämä tukihan toimii automaattisena tulonlähteenä sijoitusasuntoyhtiöille ja -henkilöille. Valtion tehtävä ei voi olla tukea tällaista toimintaa usealla miljardilla eurolla vuosíttain. Lyhytkestoisena tukena yllättäviin elämänmuutoksiin asumistuki on paikallaan.

Ruoka

Meidän kuluttajien rooliksi jää vain seurata, kuinka paljon hinnat nousevat. Yksilön kannalta hintojen nousu voi johtaa heikentyvään terveydentilaan, koska ostoskoriin valitaan edullisimpia, prosessoituja, vähemmän terveellisä elintarvikkeita ja tuotteita, koska rahat eivät enää riitä entisenlaiseen kulutukseen.

Yhtenä suurena ongelmana meillä Suomessa on se, että toiminnot ovat useilla aloilla liiaksi keskittyneet muutaman toimijan varaan mm. energia-, polttonesteiden tuotannossa ja jakelussa, ruoanjalostuksessa, tukku-ja vähittäiskaupassa ja liikenteessä. Me olemme näiden toimijoiden armoilla, koska valinnanvaraa tai vaihtoehtoja ei ole.

Nyt olisi meidän Perussuomalaisten aika toimia määrätietoisesti kansalaistemme puolesta ennenkuin on liian myöhäistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Kenellä on omaisuutta jaettavaksi asti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Herramme Lama tulee oletko valmis ?
#7

On tietenkin ! Kun Herraamme Lamaa ei ole kunnioitettu !

Lama oli tulossa jo 2 v. sitten maanpälle rankaisemaan syyllisiä ja toisaalta palkitsemaan sen oppien mukaan eläneitä .
Mutta Politikot ympäri meeilman otti velkaa ja painoi rahaa tuhansien Miljardien arvosta Koronaa tekosyynä käyttäen ja saivat näin Maanpäälle 3 /-20 tiulossa olleen Laman palaamaan takaisin .

MUTTA NYT KUN LAMA TULEE ON HELVETIN PAHALLA PÄÄLLÄ KUN SE KARKOITETTIIN JUURI SILLÄ KONSTILLA MINKÄ TAKIA SE AINA TULEE IHMISKUNTAA OPETTAMAAN,,,, ( siis Velkaantumisen,Liiallisen pörssinnousun ja Julkisen sektorin kulujen takia )
Kaikkie näitä 3 asiaa on vain pahennettu 2 v aikana kun Velka rahalla on Elvistelty kuin siat pellossa !
Ei ole mikään salaisuus minkä takia Lama aina äännöllisesti noin 10v . välein maan päälle tulee opetuksen antamaan ( Wikipediasta voi tarkistaa miksi hän tulee )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Herramme Lama tulee oletko valmis ?
#10

Lama tulee ja ottaa ensimmäiseksi pois Velkaiset uudehkot asunto autot ,velaksi eläjiltä !!!

Lamalla kun on haistatettu persettä niin 2 v. vanhan asunto auton on voinut joku ostaa velaksi ilman käsi rahaa jopa 5000,- euroa kallimmalla kuin mitä uusi maksaa !!!!
Hullua eikö vaan ???? Tällaista menoa ja peliä Suomessa nyt on !

Tämä on totta ! eli 65.000,- asunto autosta pyydetään käytettynä jopa 10.000,- euroa enemmän käytettynä kun kansa on mennyt sekaisin !!!
Lama tulee ja ottaa pois ne velaksi eläjiltä joille jää käteen puolet velasta !!! ja Antaa asunto autot puoleen hintaan Herraamme Lamaa kunnioittaneille kunnon kansalaisille jotka ei ole vittua haitattaneet Lamalla ja sen opeilla !

Sama koskee autoja ,moottoripyöriä, Veneitä ym. myös Bitgoineja joiden arvo on 0,- (niitä Lamaa kunnioittvat kunnon kansalaiset ei osta edes 0,10,- sentilläkään )

Maailma on mennyt sekaisin ja Laman kunnioitus on missä lie..
Laman on tultava ja laittetava kuri ja järjestys .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pääministeri Sanna Marin on kiitellyt EU:n elvytyspakettia, että se on osoittautunu (vasta!) nyt oikea-aikaiseksi -Venäjän ”erityisoperaation” myllerryksessä. Kun elvytyspaketti tehtiii EU:n normaalioloissa EU:n normaaliin rahapulaan, eikö siitä ole pääteltävissä, että se ei ollut syntyessään ”oikeasuhtainen,?. Onko nyt siis odotettavissa, että Venäjän ”erityisopetuksen” haukattua elvytysrahat on järjestettävä normaaliin rahattomuuteen taas uusi ”ainutkertainen” ja massiivinen elvytyspaketti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Siis rahankeräys pohjoisilta jäsenmailta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Hauska nähdä, alkaako rytisemään ennen vaaleja. Kustannusten nousu vaikuttaa aina viiveellä, mutta sitten kun alkaa rytisemään, voidaan tulla ja lujaa tullaankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Herramme Lama tulee oletko valmis ?
#8

Pörssi se on joka sanoo Milloin Herramme Lama tulee maan päälle !

Puoli vuotta ennen rytisee ! sitten se Lama tulee ja antaa kurin palautuksen velaksi eläjille ja Bitgoiniin sijoittajille. ym.

Semmoinen se lama on ,se on aino oikea Herra sitä kannattaa kunnioittaa ! Lamaan uskovaisten raamattu on Kauppalehti ja pörssit !

MUISTAKAA LAMA ON LAMAAN USKOVAISILLE ERITTÄIN ARMOLLINEN !
SE ANTAA HEILLE PÖRSSI OSAKKEITA JOPA 1/4 HINTAAN ,UUSIA ASUNTOAUTOJA PUOLEEN HINTAAN JNE…

Mutta on väärin että Politikot jotka on sotineet Lamaa vastaan ja velkaannuttaneet ja nostaneet julkisen sektorin kustannuksia pääsevät kuin koira veräjästä !!! Se ei ole oikein !!!!

NE PITÄS LAITTAA VASTUUSEEN TALOUDEN TUHOAMISESTA !!!!

Marin ensimmäisenä !!

Ja Kepun Navetta-akka myös !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

v
Utelias
#4

Hieno kirjoitus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huolestunut
Hämmentynyt
#5

Jaan huolesi, tavallisen kansalaisen elinkustannukset nousevat hälyttävää tahtia. Töissäkäyminen, ruokaostokset, kodin lämmitys ja asuntolainan korkojen nousu. Kaikki menee mitä tulee. Miten päin tässä nyt pitäisi olla, että ihmisten ahdinko huomataan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Sosiaaliturvaan ja Julkisen sektorin kuluihin on tehtävä välittömästi raju leikkaus !

Konkurssihan tästä tulee tällä menolla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vienti sektorihan se on kaikista tärkein , ei voi mitenkään toimia näin että kuluja paisutetaan sikamaisen julkisen sektorin ja sosiaali turvan takia…ja Ajetaan tuotanto maasta pois ja yhtiöt konkurssiin…

Mitä helvetin järkeä on pitkittää vuodella parilla ja antaa julkisen sektorin ja sosiaali turvalla elävien jatkaa kulutus juhliaan Vienti teollisuuden LYPSÄVÄN LEHMÄN TAPPAMISEKSI !!!

NYT NYRKKI PÖYTÄÄN PERSUT !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000