Rodunjalostus - oikaisu ohi evoluution
Jokainen totalitaristinen aate pelkää olemassaolonsa puolesta vain siksi, että aate yleensä perustuu valheeseen ja valheilla on ennen pitkää tapana paljastua. Alussa aatetta levitetään valheilla, propagandan ja poliittisen korruption avulla, mutta kun koneisto saadaan toimimaan, siirrytään aktiiviseen rodunjalostukseen.
Nyky-yhteiskunnan voimakkaat tunteet lähes sata vuotta sitten kuollutta natsismia vastaan osoittaa vain sen, että tästä eniten meukkaavat puolueet haluavat kääntää ihmisten katseet pois heidän omasta rodunjalostusideologiasta.
Parhaiten tämä näkyy, kun verrataan YK:n Agenda 21-ohjelmaa Hitlerin taikka Stalinin hirmuhallintoihin ja rodunjalostusajatuksiin. Suomessa vihervasemmisto puoltaa avoimesti vanhaa natsi-kommunistista tavoitetta, jonka mukaan ihmisiä koulutetaan uudelleen ”oikeaan ajatteluun” (Linkola) ja heidän ajaman Agenda 21 tavoitteet ovat selkeät.
– Perheyhteisöt hajotetaan ja valtio pakkohuostaanottaa lapset kasvatettaviksi globaaliin ympäristöuskontoon.
– Kansallisvaltiot pyritään hajottamaan, ja verotus muuttuu globaaliksi.
– Liikkumista, yksityisomistusta ja yksityisyritteliäisyyttä rajoitetaan yhteisen hyvän nimissä.
– Maailman varallisuus jaetaan uudelleen.
Agenda 21 on täydellinen kommunistisen diktatuurin käsikirja.
Moraalin ja perinteisten arvojen rapauttaminen on jo pitkään ollut menossa. Ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä sekoitetaan ja lopuksi jäljelle jää kylmäverinen ja tunteeton yhteiskunnan ratas, jota eliitti ohjaa omien etujensa edistämiseksi.
Ei tässä ole mitään uutta!
Natsi-Saksassa SS-pomo Heinrich Himmler kehitti ohjelman, jonka tavoitteena oli luoda kansallissosialismin ihannerotu Saksaan. Hän perusti näet Lebensborn-nimisen järjestön joulukuussa 1935, joka edisti arialaisen rodun kehittämistä ja jonka toiminnasta SS käytännössä vastasi.
Neuvostoliitossa valtion viranomaiset ja älymystö halusivat luoda uuden ja uljaan neuvostoihmisen sosiaalisen muokkaamisen ja vihervasemmiston kasvatuksen keinoin. Tämä neuvostoihminen oli epäitsekäs, oppinut tai koulutettu, terve, ja innokas levittämään sosialismin ilosanomaa. Epäitsekkyys ilmeni aina uhrautumisena sosialistisen yhteiskunnan puolesta. Neuvostoihminen oli vieteistä vapaa tietoisen itsekuriin tähtäävän käytöksen tuloksena ja halukas paiskimaan kovasti töitä (työn sankari). Hän oli irtautunut kaikista siteistä omaan kansallisuuteensa, uskontoonsa ja kieleensä. Lisäksi neuvostoihminen oli täydellisen kuuliainen kommunistisen puolueen johtajille. Neuvostoihmisen kanssa piti syntyä kommunistinen ihanneyhteiskunta, joka olisi paratiisi maan päällä.
Varsinkin Neuvostoihmisen ominaisuudet muistuttavat sitä, mihin vihervasemmistomme pyrkii. Kansallinen identiteetti romutetaan. Sukupuoli-identiteetit romutetaan. Yhteiskunta nostetaan perheen edelle. Uskonnot (islamia lukuun ottamatta) tapetaan pois. Islam tarvitaan vain niin kauan, kun se totalitaarisena ja muita uskontoja vihaavana on hyödyllinen ase kommunistisen maailman luomisessa.
Uusi euroihminen ei osaa huolehtia itsestään, vaan luottaa kaikessa EU:n suureen byrokraattiseen järjestelmään. Euroihmisen tulee tietää, että yksityisyrittäminen ja itsenäinen ajattelu on rangaistavaa. Pitää tuhota se vanhan ajan ihminen, joka osaa elää ja työskennellä itsenäisesti.
Uusi EU ei ole oppinut yhtään mitään vanhasta EU:sta eli Neuvostoliitosta, vaan samat virheet tullaan toistamaan samalla palavalla liekillä, joka lopulta pahiten polttaa tulen tuojat.
Tekstin aiheet:
Nopealla lukemisella jäin käsitykseen, että kirjoitit nykyisistä hallituspuolueistamme. Mutta eihän niiden nimiä mainittu.
Silti: kuuluu niihin kuin sonta porsaan kylkeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Naulan kantaan! Kaikenmaailman ns. hyveelliset poliittiset muotiliikkeet, beeälämmät ja ultrafeminismi plus muut, ovat vain sumuverhoa äärivasemmiston halulle kaapata globalistinen valta. Mutta se ei tule onnistumaan, homma sortuu niin kuin aina kommunismille on käynyt länsimaissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun kosken MT-, BLM-, Fem- tai HöBiLöT-propagandaan printtimediassa, desinfioin käteni ja vetäydyn karanteeniin kahdeksi viikoksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
5.12.1991 silloinen TP Mauno Koivisto allekirjoitti asetuksen Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnasta (PAKSI) silloisen työministerin Ilkka Kanervan esittelystä.
Hesarin jutusta 30.11.1993:
”PAKSI uskoo pakolaisten tai siirtolaisten tulon vahvistavan sisäsiittoisia suomalaisgeenejä. Paksi pitää 10.000 ulkomaalaisen vuosikiintiötä suositeltavana jo väestörakenteen korjaantumisen kannalta.”
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä on ollut niin sairasta ajattelua kuin vain olla voi.
Eivät ole ollenkaan tajunneet, että muslimit eivät halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, joka on islamin mukaan paholaisen aluetta.
Muslimit voivat vain ottaa vastaan ilmaisen ylläpidon ja rahaa puhtaana käteen niin paljon kuin annetaan.
Muslimien maailmaan on jo alusta asti sisään rakennettuna ajatus rinnakkaisyhteiskuntien muodostamisesta sharia-lain mukaan läntisiin maihin.
Muslimit pyrkivät ”avaamaan läntisen yhteiskunnan sisältä päin” tarkoittaen sitä, että viides kolonna eli luodut rinnakkaisyhteiskunnat ottavat vallan hiljalleen sisältä päin pyrkien poliittiseen yksinvaltaan. Tavoitteena islamistinen maa.
Muslimi-naisia on jyrkästi kielletty menemästä naimisiin kristittyjen kanssa. Muslimi-naiset ovat alistettuja ja peloteltuja, he eivät uskalla naida kristittyjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuohon aikaan Koivistoon kohdistui voimakkaita paineita rajojen avaamiseksi Jugoslavian sotapakolaisille. Ehkä vanhan kaukopartiomiehen nenä haistoi mahorkan käryn, ja hän valitsi vaihtoehdon, joka olisi jättänyt aikaa viisastua. Jättipotin pakolaisista korjasi nopea Ruotsi. Seuraukset näkyvät parhaillaan kaduilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos Kaj’kin. Taas tuli Taivaan Totuutta sulta; Olet: Taivaan; Isänkin; ’Kulta.’ Niin: Laiskat ihmiset voivat täyttää jonkun valtakunnan; niin toisilla laiskoilla, että he sopivat vain seisomaan maassa; riti-rinnan; noin kärjistäen sanottuna. ”Jonkun pitäisi syöttää meidät.” ”No; ’Helikopteri- ruokinta’.” Onko jossakin vielä niin ahkeria ja vapaita ihmisiä?” Kiitos. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanotaanhan vanhassa kirjassa , niin että : ken ei työtätekemän , ei myös syömänkään pitämän !!! Kuinkahan Luojamme sen tekemättömien syönnin sitten , lopettaa ??!?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mä luulen, että me jokainen koitetaan jalostaa toisia ja saada muut kaltaiseksemme. Vihreät vetoavat voimakkaasti ympäristöön ja se on heidän johtava ajatus. Kristilliset luottavat raamattuun ja Kokoomus markkinatalouteen. Maailma ei siis ole muuttunut miksikään. PS puolestaan elää kansallisaatteen turvin ja Suomen kommunistinen puolue, no jaa, jokainen tietää. Me kaikki, sinä, minä ja hentun Liisa ajattelemme asioista eri tavalla ja etsimme samanmielisten ryhmän, jonka kautta sanomaa levitetään ja perustellaan sen oikeellisuutta. Näin se on ja näin se on aina ollut. Minusta olisi hyvä, jos sallisimme sen, että on erilaisia ihmisiä ja eri tavalla ajattelevia. Keskustellaan, väitellään, perustellaan ja jopa välillä kiihdytään, mutta sitten lopuksi kätellään, hymyillään ja ollaan ihmisiksi. Käyhän näin hyvät ystävät?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti