Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Ajatuksia koronaviruksen torjumiseksi

Tällä hetkellä Italia on varsinainen kriisipesäke ja siellä koronavirus tappaa yli 6 % sairastuneista. Erään tiedon mukaan sikäläisillä ihmisillä on tapana hoitaa kuume särkylääkkeillä eli popsitaan Buranaa kunnes kuume laskee.

Tästä olen johtanut pienen, mutta mielenkiintoisen teorian Koronaviruksen torjumiseksi.

Tiedämme tänään, että viruksen vaikutukset ovat suorassa suhteessa ikään, eli mitä vanhempi potilas, sitä rajummin hän sairastaa. Vanhempina tiedämme myös, että mitä nuorempi lapsi, sitä korkeammaksi kuume nousee jo aivan pienestä flunssasta.Toisaalta meillä vanhoilla kuume ei nouse millään. En edes muista koska minulla on ollut yli 37,8 astetta.

Tässä olisi lääketieteen Nobelin arvoinen päätelmä.

Torjutaanko koronavirus helpoimmin nostamalla potilaan kuume keinotekoisesti? Nyt en puhu ihon lämmittämisesti kuten saunasta, vaan sisäisen lämpötilan nostamisesta.

Jätän tämän viisaampien pohdittavaksi, mutta toivon, että lähde mainitaan 🙂

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Onhan kuume elimistön omaa toimintaa taudin kuin taudin parantamiseksi. Tieto tästä on unohdettu tavallisen lääketieteen piirissä jo aikaa sitten. Vuosikymmeniä on jo yritetty alentaa kuumetta heti, kun sitä on ilmennyt. Näin on alennettu elimistön omaa kykyä toimia sairauksia vastaan – ja on lisätty lääketeollisuuden voittoja uusien, ihmeellisten kuumetta alentavien lääkkeiden myymisellä.

Lastentaudit pitäisi saada sairastaa lapsena. Rokotukset ovat pahinta sorttia ihmisen luonnollisen vastustuskyvyn alentamisessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Persujen on vaadittava että Helsingin (Suomen Korona pesäkkeen) julkinen liikenne pitäisi sulkea välittömästi ! vain yksityis autoilu pitää sallia !

Jokainen tajuaa että metrin välimatkaa ei voida toteuttaa busseissa ja metroissa ja kun otetaan vielä se huomioon kun ovea aukaistaan niin ilma virta kuljettaa bakteerit paljon kauemmas kuin mitä metrin suositus on. Tämä on tahallista ihmisten tartuttamista kun niiden annetaan liikennöidä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kansalainen
Tyytyväinen
#2

Viruksen torjumiseksi maan hallitus päätti tänään toimista, jotka varmuudella helpottavat tilannetta ja samalla hallitus huolehti yritysten asemasta varaamalla 5 miljardia tähän. Kiitos Sanna ja kiitos hallitus! Hienosti toimittu! Joskus on hyvä antaa kiitosta, kun se paikka on ja jättää valittelu toiseen paikkaan. Nyt puhalletaan yhteen hiileen, me ihan kaikki!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#4

Lisää velkaa, maksettava ne on kuitenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#8

Kommunisti Hallitus ottaa nyt aivan sikamaisia määriä velkaa…
Vaikka piti leikkauksia tehdä jos 75 % työllisuyysaste ei toteudu.Raht on jaerttu sosiaali pummeilel ja huume hörhöille jo etukäteen.

Yrittäjät jätetään oman onnensa nojaan samaan aikaan kun heiltä loppuu työt ja tilaukset ja työntekijät jää sairaslomalle joten kulut juoksee täåys määräisenä Hallitus lupasi vain siirtää maksuja siis kerätä oikean jättipotin kesälle maksuja yrittäjille joilla pienelläkin yrityksellä juokavat kulut on vähintäänkin aina tuhansia euroja /kk !!! Tämä Hallituksen järjettömyys takaa yritysten jätti konkurssi aallon !
Samaan aikaa julkisen sektorin syöpäläiset saa maata täydellä palkalla kotona. Hullua hommaa !

Tämä on kuin housuun kustaisiin pakkasella !!!

Persujen olisi vaadittava koko kansan ja talouden palastamisen nimissä että työntekijöiden sairaspäivärahoista luovutaan kokonaan nyt valtio antaisi sen verran hätäapua että kaikki hengissä pysyy..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Valtion tulot romahtaa järkyttävästi samaan aikaan kun valtion kulut kasvaa

Siis kun verotulot romahtaa yhtäkkiä !!! Valtion omistamien yritysten osinkotulot romahtaa kun pörssi kurssit romahtaa ja osingot perutaan , Autovero tuotot romahtaa, Alv tulot romahtaa kun kaikki pysähtyy…

Samaan aikaa valtio otaa velkaa ja velkaantuu kun tulot tippuu ja Kommunsiti Hallitus istuu ja kehuu itseään Huumehörhöille ja Pakolaisille ja seksuaali vähemmistöille.

Tämä on aivan järjetöntä menoa !!!!

EIKÖ TÄMÄ KANSA TAJUA MIHIN TÄMÄ HULLUUS JOHTAA ???

Kaiken lisäksi Miljoonat Sosiaali pummi pakolaiset odottaa Kreikan rajoilla että rajat aukeaa että ne pääsee tänne pummaamaan ja velkarahalla sikaileen joista kymmenet tuhannet on tulossa Suomeen !!!!

Hallitus on saatava nurin ja Persut valtaan ennen kuin tämä maa on konkurssissa ja pilalla kokonaan !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Vihainen
#5

Tämä useamman viikon toimettomuus on Suomen itsenäisyyden ajan historian suurimpia epäonnistumisia. Pääsyllinen on tottakai THL: jonka radikaali toimintasuunnitelma viruksen hallitusta leviämisestä ja ”laumasuojasta” meni kiville pahanpäiväisesti.

Mutta kyllä hallituskin olisi voinut herätä siinä vaiheessa kun pahimmalta epidemia-alueelta Pohjois-Italiasta tuleville ei määrätty, tai edes vaivauduttu suosittelemaan kahden viikon kotikaranteenia – siitä vain suoraan kouluun opettamaan lapsia. Tätä kritisoi ja hämmästeli myös moni terveysalan ammattilainen. Jokseenkin kaikki Suomen tartunnat ovat lähtöisin näistä tartuntaketjuista jotka olisivat olleet hyvin pienillä toimilla estettävissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#9

Vaalit tulee heti kun Keskusta nostaa Hallituksesta kytkintä !!!

Eilen kulmuni lähes märisi hermot riekaleinajo televisiossa ,on päivän selvää että sen peli on pelattu jo ! siitä ei ole enään mihinkään…omatkin nauraa jo sille.
On vain ajan kymymys kun se heittää hanskat kehään ja kaataa näin Kommunsiti Hallituksen !

Kepun kokoajan laskeva kannatus pakottaa siihen ja varsionkin Väyrysen nousu kohti Kepun johtoa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kommenttini 31.3.2020 12:19 on blokattu. Mielestäni se johtuu käynnissä olevasta Perussuomalaisten ”suuresta puhdistuksesta” tai kielletystä linkistä PravdaR3portin juttuun DuckuckGo hakusanalla

University of Hong Kong Covid-19 coronavirus temperature limits Climate does not matter

Suuren puhdistuksen tarkoituksena on estää puolueen muutosvoimien toiminta ja työntää heidät marginaaliin ja siten osaksi valtion vastaista oppositiota joka viime kädessä tukahdutetaan väkivaltaa käyttäen yhdessä ”muiden natsien” kanssa.

Tällä tavalla puolueesta tehdään hallituskelpoinen ja rahahanat avataan jälleen.

Sensurointilinjan tiukennus on jo alkanut SuomenUutisten kommentoinnissa. Nyt anonyymisti ei voi enää kommentoida (jos IP-osoite on salattu). Sensuurilinjaa kiristetään vähitellen, että se ikään kuin menee ”huomaamatta läpi”. Seuraavaksi se tulee myös tänne blogeihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Tähän linjamuutokseen liittyen blogeihin houkutellaan kirjoittelemaan mahdollisimman monta puolueen jäsentä, jotta jäsenistä saadaan muodostettua rekisteri perustuen heidän mielipiteisiinsä. Tätä rekisteriä sitten voidaan käyttää jatkopuhdistuksissa.

Hyvisten ja pahisten erottelu ei välttämättä ole puolueen virallista toimintaa vaan sen suorittaa esimerkiksi Google analysoimalla kirjoituksia ja sitten antaa (jonkin valtiollisen elimen kautta) ymmärtää, että se ja se henkilö pitää deletoida tai sitten valtionapu on katkolla.

Niin.

Siinä poistetussa kommentissa referoin tutkijoita, jotka mittasivat viruksen lämpötilakestävyyttä:

— 04 astetta C —- 14 päivää
— 22 astetta C —- 07 päivää
— 37 astetta C —- 02 päivää
— 56 astetta C —- 30 minuuttia
— 70 astetta C —- 05 minuuttia

Joten.

Voi olla, että kommentointini täällä vähenee pakon sanelemana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000