Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Haitallinen vieraslaji - viherkommunistilupiini

Viherkommunistilupiinin leviämistä on ehkä mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on vielä demokraattiset mahdollisuudet. Pitkään ajateltiin, että viherkommunistilupiini pysyy vain taistolaisten pihoilla eikä leviäisi muualle. Merkkejä sen ympäristöä saastuttavasta vaikutuksesta alkoi kuitenkin näkyä, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö tämä haitallinen vieraslaji ennen pitkää tuhoaa sen Suomen johon kerran synnyimme.

Lajin leviäminen ei ole ongelmatonta. Se murtaa yhteisöjen turvallisuutta, rapauttaa kansan moraalin, luo vihaa ja eriarvoisuutta sekä lietsoo väkivaltaa. Sen hallitsema media levittää valetietoa, salaa totuuksia ja vääristää tiedettä. Uusin piirre on kannattajiensa yllyttäminen väkivaltaan ja murhiin lajin leviämistä vastustavia ihmisiä kohtaan.

Lajia on tavattu kaikissa ministeriöissä ja virastoissa. Se houkuttelee yksinkertaisia ja hyväuskoisia ihmisiä kuin seireeni ja vaihtaa väriä kuin kameleontti. Se toimii kaikilla yhteiskunnan alueilla ja sen ainoana tavoitteena on terrorin avulla eliminoida valtaväestö ja korvata se uskollisilla, vähä-älyisillä ja hyödyllisillä idiooteilla, joista Leninin-Stalinin oppien mukaisesti tehdään aatteen eliitin orjia.

Viherkommunistilupiinin on juuri sitä, mitä se väittää vastustajiensa olevan eli tässä voidaan soveltaa vanhaa sanontaa malkasta omassa silmässä ja rikasta toisen silmässä. Olen joskus sanonut, että:

Kerro mikä sinua risoo vastustajassasi, niin tiedän minkälainen itse olet!

Viherkommunismilupiini levittää rasismin viestiä, jossa korostetaan ihonvärien älyllisiä ja biologisia eroja ja erojen perusteella vaaditaan erityisoikeuksia ja vapautuksia mustalle väestölle. Teoillaan se tunnustaa olevansa rasistinen vieraslaji!

Se levittää uskonnonvapautta musliimeille ja tukahduttaa samalla kristinuskoa tunnustavien oikeudet harjoittaa ja elää oman uskontonsa mukaisesti.

Se hyväksyy uskonnon vapauteen vedoten pedofilian, lapsiavioliitot, (joukko)raiskaukset, naisten alistamisen ja homojen tappamisen samalla, kun Päivi Räsästä syytetään uskonnonvapauden antamasta oikeudesta levittää oman uskontonsa mukaista viestiä.

Se loi vihapuheen, jota se itse vapaasti saa levittää, mutta samalla ottaa oikeuden rajata muiden sananvapautta tavalla, joka toisi esiin viherkommunistilupiinin valheellisuuden ja sen mustaa pahuutta hohtavan sielun. Vihapuheesta se loi aasinsillan sille, että jokainen sana, ele taikka teko voidaan jonkin tulkinnan mukaan tehdä vihapuhetta. Ellei se ole, niin siitä tehdään kun valtakunnansyyttäjä vääntää aiheesta vihapuhetta ja kunnian loukkaussyyte rapsahtaa, kun mainitset jonkun loukanneen kolmannen osapuolen kunniaa.

Pahinta on kuitenkin se, että viherkommunistilupiini on kaiken sen takan, joka horjuuttaa maailmaa ja lopulta vie meidät sen toivomaan totalitaariseen sotaan. Sen lonkerot ovat laajalla: animalia, antifa, ISIS, BLM, ilmastohysteria, luontohysteria, oikeuslaitoksemme rappio, virkamiesten korruptio, maamme ajaminen varattomuuteen, globalistiset agendat, … luettelo lienee loputon.

Tätä trendiä et pysäytä istumalla kädet ristissä kuuntelemassa YLE-Vale-Mediaa, vaan meidän kaikkien on herättävä ja toimittava ennen kuin on myöhästä. Ilmastohysterian keinoja noudattaen sanon, että meillä on vain pari vuotta aikaa ennen kuin sivystyksemme tuhoutuu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Nimetön
#1

Ratkaisevaa ovat kaikki seuraavat vaalit – kuntavaalit ensimmäisenä. Itse äänestän kuten aina: PS-ehdokasta. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos haluamme pitää Suomen edes jonkin verran sivistysvaltiona ja palauttaa myös oikeusvaltion status.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

On taottava silloin kun rauta on kuumana ja sen tähden BLM tunkeutuu jokaiseen suomalaiseen kaupunkiin marxilaista propagandaansa levittämään jo valmiiksi monikulttuurisuuteen aivopestyn nuorison keskuuteen. Rasismia tihkuu joka raosta. Nuoriso tuskin ymmärtää millaista kuolettavaa epäoikeudenmukaista maailmankatsomusta se noudattaa ihmisoikeuksien nimissä. Sokeasti se seuraa ajan henkeä ajattelematta pitemmälle ymmärtämättä edes omaa oikeuttaan tulla kohdelluksi tasapuolisesti. Itsensä aatteelle intoa puhkuen orjuuttavat herättävät sääliä, mutta vahvassa uskossaan eivät näe todellisuutta ympärillään. Mahtaa BLM-aktivisteilla on hauskaa katsellessaan kuinka helppoa nenästä vetäminen on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toveri
Vihainen
#7

Ei se noin mene. Tummia on alistettu ja orjuutettu vuosisatoja ja julmuudet ja ihmisarvon polkeminen on ollut arkipäivää. Tämän me haluamme aktiivisesti unohtaa ja lakaista maton alle. Ikään kuin emme tietäisi ja keskustelu alkaisi tyhjältä pöydältä. Aktiivinen unohtaminen on rasismin perusta. Ei tummia ole orjuutettu, ei keskitysleireissä juutalaisia kuollut lainkaan. Kaasukammiot ovat vihervassareiden propakandaa jne. Vaarallinen tie jatkuu ja näkyy näilläkin palstoilla. Kolmen K:n huppu näkyy jo!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Toveri edustaa stalinismia = miljoonia murhattuja, kansallinen sosialismi eli kansallisSOSIALISMI = jälleen miljoonia murhattuja ja älyvapaa rotuoppi; nämä eivät saa toistua!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

BLM -tyypit ovat rotuopin edustajia! Vain ja ainoastaan musta rotu on kelvollinen ja hyvä rotu.
Tosi sairasta. Tosi pelottavaa.
Ja ovat lisäksi äärivasemmistolaisia ja äärifeministejä, anarkisteja – sitä ei kaikki tajua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
Tyytyväinen
#3

Ikivanha sääntö. Älä hauku ja mollaa kilpailijoitasi, vaan kerro mitä erinomaista on sinulla tarjota. Jos alennut muita haukkumaan ja irvimään, niin se koituu kohtaloksesi ja sinua ei oteta vakavasti. Ei vaikka tuotteesi olisi kuinka hyvä tahansa. Nyt kävi niin, että mokasit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Nyt teit itse tyytväisenä juuri sitä mitä toisen väität tehneen eli mokasit, ja vielä itse peukutat omaa kommenttiasi niin kyllä alhaalla olet. Voi hyvää päivää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
Tyytyväinen
#15

Moka tarkoittaa virhettä tai erhettä. Väärin toimittu tmv. Sillä en pyrkinyt millään tavoi loukkaamaan, jos loukkantui, niin pyydän anteeksi moka sanaa, muu säilyy sellaisenaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

Hei. Kiitos Äämestäjäkin. Meillä on mahdollisuus palvella kahdesta herrasta vain toista elämässämme; Jumalaa ja toisena vaihtoehtona perkelettä. Miksi emme saisi kertoa; mikäli joku, tai jotkut ovat palvelleet sielumme vihollista ja mitä tuskaa se on tuottanut lähimmäisillemme. Eihän sitä kiellä, kuin saatanasydäminen ihminen, ja ylpeäsydämisenä loukkaantuu puheista. Esim. ”Sanokaa sille ketulle.” . . . Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hyvä kirjoitus, mutta varmasti sillä rajalla, ettei vaan päätyis syyttäjän hampaisiin vihapuheena. Mutta ketä vastaan – no jotain valtakunnansyyttäjä varmaan keksisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#6

Viherkommunistilupiini voisi suuttua ja nostaa kunnianloukkaussyytteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
Hämmentynyt
#9

Niinpä. Toiviainen näyttää olevan syyttämisissään entisen neukkujärjestelmän linjoilla: kun syyllinen tiedetään, niin rikos varmasti keksitään. Jos kellä, niin oikeuskanslerilla olisi rahkeet panna Toiviainenkin ruotuun, mutta kummallisen vaitonainen on Pöysti ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kyllä samaa Pöystin vaitonaisuutta minäkin ihmettelen, ei oikein muuta selitystä taida olla kuin samanmielisyys Toiviaisen kanssa eli ei sillä juridiikalla niin väliä ole vaan poliittisella agendalla. Kummasti vain kansallismielisiä vastaan tehdyt kantelut Toiviaiselle etenevät pikavauhtia, mutta punavihreitä koskevat kantelut tuntuvat jumittavan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#16

Hei. Kiitos Nimetönkin. Olet varmasti oikeassa; samanmielisyyden suhteen. Tässä käy ilmeisesti ilmeiseksi todellisuudeksi sanonta; että vaitiolo on myöntymisen merkki ja jos sieltä ihmissydämestä puuttuu Jeesuksen Kristusen Henki, niin siellä ’kököttää’ toinen; ’nuuskiva’ henki; eli perkeleen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taiteilija
Iloinen
#5

Adolf Hitlerin tauluja myytiin taannoin hyvällä hinnalla. Kallein meni kaupaksi 100.000e ja toiseksi kallein, jossa neilikoita ylsi hintaan 73.000e. Taulun osuva nimi 2N tarkoittaa natsineilikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos Taiteilijakin. Hitleri; mammonaruhtinaalle omistautunut ihmispolo; tienasi sitten vielä kuoltuaankin; samaiselle perkeleelle ’maneja’ eli rahaa. Täällä toverit rahoilla jatkaa; ja antavat; Jeesukseen Kristukseen uskoville pahanlaatuista ’hatkaa’. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000