Jokaisen päivän arvokkuus

Tammikuun lopulla uutisoitiin vanhustenhuollon yksityisen hoivakodin vakavista epäkohdista Kristiinankaupungissa. Yksi vanhus on kuollut hoitovirheen takia.

Onko kyse yksittäistapauksesta, vai onko nyt paljastunut vain jäävuoren huippu?

Sydämelleni nousee neljä tositapausta.

Ensimmäinen tapaus liittyy yksityiseen palveluyksikköön, jossa ystäväni iäkäs äiti asuu. Hoidon taso on ollut huonoa. Asukkaille on mm. ollut tarjolla homeista leipää. Toistamiseen ystäväni äidin asuinhuoneistosta on löytynyt luteita.

Toisessa tapauksessa vanhus hakeutui lääkärille kovan selkäkivun vuoksi. Lääkäri määräsi hänelle kipulääkettä ja oli passittamassa vanhusta kotiin. Vasta sitten kun vanhus ei suostunut lähtemään kotiin, hän pääsi vaatimiinsa tutkimuksiin.

Suoraan tutkimuksista vanhus kiidätettiin pikaisesti operoitavaksi vakavan välilevynpullistuman takia. Leikkaava lääkäri oli sanonut vanhukselle leikkauksen jälkeen, että jos leikkauksen ajankohta olisi pitkittynyt, olisi vanhus halvaantunut.

Kolmannessa potilastapauksessa vanhus hakeutui lääkäriin koska hän ei pystynyt kävelemään kipeytyneen jalan takia. Hänet sijoitettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle, ilman suurempia tutkimuksia.

Kolmen viikon kuluttua vanhus vaihtoi osastoa. Vasta osaston vaihdoksen jälkeen hän pääsi kuvauksiin, missä paljastui nilkan murtuma.

Olisivatko nämä vanhukset saaneet heti asianmukaista hoitoa, jos he olisivat olleet nuoria? Mitä jos vanhuksilla olisi ollut omainen mukana lääkärissä? Sääliksi käy vanhuksia, joilla ei ole omaisia, jotka voisivat heitä puolustaa.

Neljäs tapaus koskee naista, joka on joutunut usein taistelemaan iäkkäälle isälleen asianmukaista hoitoa ja tarvittavia toimenpiteitä. Kolme vuotta sitten nainen joutui vaatimaan ja taistelemaan, että tarvittava toimenpide tehtäisiin hänen isälleen.

Toimenpiteen jälkeen hänen isänsä on elänyt kotona tähän päivään asti. Silloin lääkärit eivät olisi olleet enää halukkaita häntä hoitamaan.

Pitäisikö olla lääketieteen asiantuntija, jotta osaisi vaatia riittävää hoitoa omaisilleen? Kuinka paljon vanhuksemme joutuvat kärsimään, koska eivät itse osaa tai pysty pitämään puoliaan ja vaatia asianmukaista hoitoa?

Kuinka moni tapaus jää ikuisiksi ajoiksi pimentoon? Kuinka monen vanhuksen elinpäivät ovat lyhentyneet hoitovirheiden, toisin sanoen välinpitämättömyyden takia?

Missä on ikäihmisten arvostus ja heidän elämän kunnioitus? He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet suurella työllä ja hinnalla. Onko tämä kohtelu yhteiskunnan kiitos heidän vaivannäöstään?

Jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja samanarvoinen. Joka ikinen elinpäivä on arvokas. Hoidon ja lääketieteen tulisi pidentää ja helpottaa ihmisen elämää tasavertaisesti iästä huolimatta.

Vanhusten sairaanhoitokulut on väärä kohde yhteiskunnalle säästää. Vanhusten hoidon laiminlyönti on kauhistuttava tapa tehdä bisnestä ja rikastua.

Vanhusten asioista on puhuttava rohkeasti, ja epäkohtiin on puututtava nopeasti. Suomen tulisi olla turvallinen maa ikääntyä, myös niille vanhuksille, joilla ei ole omaa puolustajaa.

Kaisa Garedew

kansanedustajaehdokas (ps.)

Jyväskylä