Perussuomalaiset

Kaisa Garedew

Maassamme muhii katastrofi

Näinkö pitkälle piti mennä, että vasta Oulun järkyttävät tapahtumat ovat avanneet niidenkin silmiä, jotka ovat halunneet sulkea ne syystä tai toisesta? Ei riittänyt Turun terrori-isku, 10-vuotiaan raiskaus taloyhtiön pihalla eikä Helsingissä tapahtunut lapsen murha.
Yksikin näistä teoista olisi ollut jo liikaa. Vai avautuvatko silmät vieläkään? Ovatko hallituksen puheet tiukennuksista vain puheita?
Seksuaalinen hyväksikäyttö tuhoaa ihmisen elämän syvältä monitahoisesti. Toipumisajat ovat pitkiä, eivätkä mitkään terapiat tai hoidot poista hyväksikäytön jälkiä kokonaan. Hyväksikäytetyllä on edessä pitkä, kipeä ja kallis toipuminen. Hyväksikäytön seuraukset kantautuvat vuosien päähän ihmissuhteisiin.
Huoli on suuri Oulun uhrien saamasta avusta, sillä jo yksi uhreista on tehnyt itsemurhan. Avun tarvitsija ei ole vain uhri, vaan koko hänen perheensä ja lähipiirinsä.
Oulussa näin mittavassa rikosvyyhdissä sen vaikutus on koko kaupunkiin. Oulu on ensimmäinen kaupunki jossa nämä rikokset ovat tulleet julki, muissa kaupungeissa vastaavat rikokset saattavat muhia salassa.
Nyt viimeistään olisi Suomen päättäjien ymmärrettävä, että nykyaikana vielä on olemassa uskonto, jossa lapsiavioliitot ovat hyväksyttyjä, moniavioisuuden ja naisten ja lasten alistamisen rinnalla.
Tosiaasia on, että näistä maista suurin osa Suomeen tulleista nuorista miehistä ovat Suomessa taloudellisin perustein, tästä kertoo suuri kielteisen turvapaikka hakemuksien määrä. On vihdoin ymmärrettävä, että he tuovat mukanaan myös uskontonsa ja kulttuurinsa. Tämä uskonto ei millään tavalla sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Maahanmuuton todellisia kuluja ei olla uskallettu tuoda julki, miljardiluokan kuluista on kyse. Tämä raha on pois suomalaisten vanhusten, kodittomien, vähävaraisten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista.
Kotouttamisen sijaan tulisi nyt vihdoin alkaa turvapaikanhakijoiden kotiuttaminen – erityisesti maihin, jotka ovat jo turvallisia. Jos turvapaikanhakija lomailee usein lähtömaassaan, on hänen silloin myös turvallista muuttaa sinne takaisin.
Suomen lainsäädäntö kumpuaa kristillisistä arvoista. Siihen kuuluu ihmisen kunnioittaminen, tasa-arvo, rehellisyys ja työn tekeminen. Suomeen pyrkivän on hyväksyttävä Suomen laki, eikä niin, että Suomen lakien tulisi muuttua maahanmuuttajien mukaan. Laittomasti maassa olevat tulisi välittömästi ottaa säilöön.
Nyt Suomessa voi liikkua vapaasti täysin tuntemattomia rikollisia ulkomaalaisia. Palautuksien tulisi toimia tehokkaammin. Kieltävän turvapaikkahakemuksien valituksien kierre on katkaistava. Rikoksiin syyllistyneet pitäisi pystyä palauttamaan välittömästi omaan kotimaahansa, ja seksuaalirikoksiin on saatava huomattavasti kovemmat tuomiot.
Kansalaisuus tulee pystyä perumaan, jos henkilö on osallisena rikolliseen toimintaan. Poliiseille on saatava lisää resursseja toimia Suomen turvallisuuden vuoksi.
Oikea maahanmuuttopolitiikka on paras tapa ehkäistä rikollisuutta. Se luo turvallisen Suomen lapsillemme kasvaa, ja on parasta rasismin vastaista työtä.
Silloin jo maassamme laillisesti olevat, työssä käyvät rehelliset ulkomaalaiset säästyvät rasistisilta vihapuheilta. Suomi on maksanut jo aivan liian kovan hinnan laittomalle maahanmuutolle!
Kaisa Garedew
kansanedustajaehdokas (ps.)
Jyväskylä

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Onneksi en ole näkemässä
#1

Koko Eurooppa on katastrofin partaalla!
Maanosaamme ollaan VALLOITTAMASSA!
Islam on poliittinen liike joka haluaa kivikautisen elämänmuodon sharialakeineen koko maailmaan.
Toinen poliittinen maailmanvalloittaja ovat sionistit.
Euroopan väestö tulee vaihtumaan muslimeihin joita hallitsee sionistinen yläluokka.
Tämä on todellisuus vuonna 2117 kun Suomi täyttää 200 vuotta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Pakolais/Huumebisnes on tämän maan tuottoisinta hommaa politikoille !
Se on Eu-Trollauksen tärkein työväline ,jos ne sitä vastustaa niin koko Eu-Trollaukselta ja haaveilta Brysselin miljoona viroista putoaa pohja pois.

Pakolais/Huumebisnes rahoitetaan lähes kokonaan Sosiaalikuluista jotka Suomessa on maailman korkeimmat 70 Miljardia /Vuosi joka rahoitetaan velkarahalla ja yllä pitämällä sikamaista hinta ja kulutasoa tässä maassa joka on surin viennin kasvun este ! siis valuttatulojen kasvun este .

Tämä hulluus ja järjettömys maksatetaan tietenkin työntekijöillä yrittäjillä jotka sosiaali pummien sikailun maksaa !

Tämä on ihan päivän selvä asia jonka jokainen järjellä ajattelva tajuaa ,mutta kukaan ei asiaan uskalla puuttua javetää matta tämän hullun homman alta pois. Pitäs vaatia Suomeen

-Sosiaalikulujen puolitusta
– Eu-Trollauksen kieltämistä (sosiaalipummi-Pakolais,terroristi,pedofiili,Huume ym. paska homman lopetusta
-Viron vero/autovero/sosiaalituvamallia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Sitkeyttä taisteluun, oikean asian puolesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

Hädänalaisia turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia, taustaisia jo turvapaikan saaneita, taustaisia jo Suomen kansalaisuuden saaneita. Näitä kaikkia mukana Oulun hydrauliikkariennoissa.

Naiivius on ehtymätön luonnonvara. Sitä löytyy Arkadianmäeltä, mediasta ja kansasta. Hyväuskoiset hölmöt matelevat toiseuksien edessä. Mitä enemmän tulija on toisenlainen, sitä hurmoksellisempaa on palvonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jokainen muuslimi tietää tasan tarkkaan moohamettinsa, tuon suuren ihmisen esikuvan elämänkerran. Yksikään muuslimi ei tuota täydellisyyden esikuvansa elämäntapaa kyseenalaista. He hyväksyvät tuon henkilön elämäntavan yksiselitteisesti ja ehdoitta ja pitävät sitä täydellisen ihmisen täydellisenä elämänä.
Tässä on se pointti, miksi muuslimi ei kotoudu KRISTILLISEEN länsimaahan ja selitys sille miksi naisen asema on mikä on, raiskaavat lapsiakin, tappav…..
Länsimaisten arvojen mukaan, moohametti oli rikollinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000