Maanpuolustus Suomessa on kummasti alkanut kiinnostaa tavallista kaduntallaaja-kansalaistakin. Oletan, että herättävänä kiihdykkeenä ei yksinomaisesti ole ollut EU. Eikä suuri ja mahtava itäraja naapurimme Venäjän uhkaavat seikkailut . Enemmänkin minusta näyttää tavallisen rivikansalaisen huolena olevan Suomen oma maanpuollustus politiikka ja sen ”harakanvarpaiden” tavoin haparoivat poliitiset suuntaukset. Jo vuosia eräiden puolueiden suunnalta harjoitettu maanpuollustus tahdon latistaminen, on saanut istutettua asepalveluksen rinnalle ”pehmeämpiä varusmies koulutus- ja palvelusmuotoja. Itse kävin varusmiespalvelukseni 1970-71 Karjalan Tykistörykmentissä Lappeenrannassa. Tuolloin sotaväen asepalveluksessa oli vielä paljon sodan aikaista vauhtia ja kovuutta. Nyt tämän vuoden alussa vanhin lastenlapsista pääsi siviliin asepalveluksestaan. Kun keskustelimme hänen palvelusajan kokemuksista, niin hän kertoi kokemuksensa olleen lässähtänyttä. -:” Kurjinta oli se että koko palvelusajan koulutus oli täysin lässähtänyttä. Jos itse halusi ripeämpää menoa ja enemmän tietoa, niin joutui olemaan ”lässähtäneen” koulutuksen ja harjoittelun mukana. Saman asiamäärän olisi voinut ripeämmässä koulutuksessa oppia kuukaudessa.” Esitän tässä keskusteluun mukaan kysymyksen. Onko Suomen puollustusvoimien kenttäkoulutus nyt ajan mukaisella tasolla, vai kasvatetaanko edeleenkin ”Suomalaisista sotilaista tarkoitushakuisesti ”pullamössöpoikia”? Minun omakohtaisia armeija ajan kokemuksia voitte lukea kirjassani ”Akanoiden kuningas ISBN 078-952-92-6744-6”