Perussuomalaiset

Kai Linkopuu

Katse tulevaisuuteen

Tervehdys.

Vaalit oli ja meni. Lopputulos ei ole mikään mairitteleva mutta näinhän hallitusvastuussa olevalle uudelle puolueelle yleensä käy. Valittaminen jopa toisten syytteleminen tuloksesta tulee sulkea jokaisen ajatuksista pois ja siirrettävä katse tulevaisuuteen. Ensimmäisenä tehtävänä listalla tulisi olla puolueesta eronneitten jäsenten takaisin saaminen koska he ovat kadotettua voimavaraa. Uusien jäsenten hankintaan panostettava, saada äänestäjät jälleen uskomaan perussuomalaiseen aatteeseen rehellisenä suomalaisena aatteena ilman kieroiluja. Jos sisällä kuohuu ja on erimielisyyksiä tulisi asiat ratkaista puolueen sisällä ei mediaa hyväksi käyttäen josta media saa omat kiksinsä ja jälleen voidaan todeta että pelissä oli vain yksi häviäjä, perussuomalaiset.

Politiikan teon tulisi olla puolueen yhteisten agendojen toteutumista käytännön tasolla. Tällä hetkellä meillä on eri seuroja sekä tietämättömiä jotka ovat joutuneet tilanteitten ulkopuolelle koska heidän ei katsota olevan tarpeellisia. Voinen tuntevani tällä hetkellä suuttumusta siitä kuinka puolueen sisällä kohdellaan pienempien paikkakuntien mahdollisuutta vaikuttaa oman asuinkuntansa asioihin koska heidät jätetään päätöksenteon ulkopuolelle vaikka heillä olisi esittää kyvykkäämpi vastaehdokas paikkaan. Tämän tähden minua huolestuttaakin pienten paikkakuntien tilanne tulevaisuudessa sote- ja maakuntauudistuksen muutosten myötä. Autioituvatko kylämme katoavatko kaikki palvelut suurempiin asutuskeskuksiin? Pakotetaanko meidät tällätavalla muuttamaan kotikunnastamme pois. Miksi minä näen tämän näin synkkänä johtuu seuraavasta, maakunnassamme on 15 paikkaa joista 8 menee yhdelle suurimmalle kaupungille loput pinemmille ja tuosta määrästä ei riitä jokaiselle kunnalle edes yhtä paikkaa. Huomaatte varmaan kenen asiat menevät äänestyksissä läpi kenen ei vaikka kaikki pienet liittoutuisivat yhteen.

Jospa seuraavalla kerralla olisi vähän valoisampi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Totta – katse tulevaisuuteen ja hiukka kummastuttaa tämä 2 vden hallitustaipale niiden osalta jotka ”uskoivat/luottivat” että ei voi tai saa tehdä yhtäkään kompromissia niiden asioiden suhteen mitkä hiertävät läpi koko ”maallisen yhteiskuntamme”.
Tietenkään ei voida kaikista päätöksistä kiittää ja ken tietää mitä vielä seuraavat 2 vuotta tuo eteemme mutta mikä lienee se kynnyskysymys jotta otettaisiin hatkat kuin mitä tilalle hallitukseen – vaiko uudet vaalit – mitä sillä voitettaisiin ja siitähän Timo Soinikin varoitti ”extrassaan”.

Kohti terävöittämisen aikaan vaikka uusin eväin juuri niillä teesillä mitä perussuomalaiset ovat kautta linjan hokeneet,sillä kaikki ei saa olla myytävänä jos puolue aikoo noudattaa äänestäjien tahtoa/-tukea.

Jotain omaa kuin kestävää pitää olla,eikä olla toisten ”takuupuolueena” mutta ymmärtäen sen ettei ole – yksipuoluedemokratiaa hallituksessa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000