Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Jälkikäteen ajatellen minua harmittaa. 

Edellisten presidentienvaalien viimeisellä kierroksella jätin elämäni ainoan kerran äänestämättä. En kerta kaikkiaan voinut äänestää Kokoomuksen tai Vihreiden ehdokasta.

Olisi pitänyt äänestää Niinistöä, sillä hän on tehnyt niin kuin presidentin pitääkin. Kun astutaan presidentiin virkaan, unohdetaan puoluekirjat. 

Tasavallan presidentin pitää olla koko Suomen kansan presidentti.

Presidentti Niinistö on onnistunut odotuksia paremmin tehtävässään. Presidentin pitää olla arvojohtaja, ja Niinistön puheet ovatkin yleensä olleet arvopuheita.

Vuoden 2016 valtiopäivien avauspuhe oli samalla selkeä linjapuhe:

Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.

Toivottavasti Eurooppa kuuntelee.

* * *

3.2. Iltalehti

Presidentti Niinistö: Eurooppa ei enää kestä kansainvaellusta 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on avannut vuoden 2016 valtiopäivät puheellaan. Niinistö aloitti Finlandia-talossa pitämänsä puheensa kertomalla, ettei eduskunta varmasti tiennyt vuosi sitten aloittaessaan, mitä eteen tulee.

Niinistön mukaan Eurooppa ei enää pitkään kestä hallitsematonta kansainvaellusta.

– Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.

Niinistön mukaan kansainvälisten sopimusten muuttaminen on hidas tapa tuoda tolkkua tilanteeseen. Presidentti totesi puheessaan, että Eurooppa ei voi nyt auttaa niitä, jotka vain hakevat parempaa tai tuntevat olonsa ja tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.

– Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todellisessa hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.

Niinistö sanoo, että EU:n on nyt tunnustettava tosiasiat ja ryhdyttävä yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle. Samalla pitäisi Niinistön mukaan tunnustaa, että emme kykene täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Täsmälleen sama juttu. Kävin kyllä vaalitilaisuudessa, kättelin ja muutaman sanan vaihdoinkin. Niinistö on paikkansa lunastanut suomalaisena ykkösmiehenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
#2

Niinistö on Suomen itsenäisen tasavallan ja kansan presidentti.
Hyvä homma jos se alkaa näkyä puheissa ja teoissa niin kuin Kekkosen aikana.
Olisi korkea aika kissan ajaa hiiret pois pöydältä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000