Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Sosiaalitoimiston luukulta suoraan soppajonoon

Euroopan neuvoston sosiaalioikeuksien komitea ripittää Suomea oikein kunnolla liian matalista sosiaalituista. Suomi kuuluu samaan viiteryhmään seuraavien maiden kanssa: Armenia, Bulgaria, Georgia, Moldova, Montenegro, Romania, Venäjä – sekä yllättäen Ruotsi.

Kyllähän se on tiedetty, sosiaaliturvaa Suomessa on ajettu järjestelmällisesti alas. Kohta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiostamme on enää rippeet jäljellä.

Arvoton on sellainen yhteiskunta, joka ei pysty huolehtimaan heikoimmistaan. Suomeen on muutamassa vuodessa tehty liki miljoonaa köyhää. Siinä ohessa on luotu ökyrikkaiden ihmisten rälssi, joka käytännössä on siirtynyt pääomaverotuksen piiriin ja siirtänyt pääosan varallisuudestaan veroparatiisien suojiin.

Olin eilen Järvenpään markkinoilla. Keskustelin torilla monen eläkeläisen kanssa. On vaikea uskoa, että ihminen voi elää niin pienillä eläkkeillä, hyvä kun ei nälkään kuolla. Kuuntelin hyvin surullisia tarinoita. Kansanedustajien ja muiden päättäjien on syytä kierrellä toreilla ja turuilla ja kuulla, mitä meillä oikeasti on tapahtunut.

Suomi on kaksinapaistunut. On liki miljoona köyhää ja ökyrikkaiden rälssi. Napojen välissä hupeneva keskiluokka maksaa viulut.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtava sosiaalityöntekijä Eila Sundman: 

”Kun potilaille jaetaan päivärahoja ja työttömyyskorvauksia, jos sieltä tulee minimitasoa, niin eihän sillä elä.” (Iltalehti).

Näin ei voi olla.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2015/02/sosiaalitoimiston-luukulta-suoraan.html

* * *

15.2. Iltalehti

Suomen sosiaaliturva Romanian tasoa?

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antaa Suomelle sapiskaa liian matalista sosiaalituista.

Neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että etuuksien minimimäärien täytyy olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta, eli Suomen kohdalla noin 970 euroa kuukaudessa. Tällä kriteerillä suomalainen sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha, työttömyyspäiväraha, takuueläke ja toimeentulotuki osoittautuivat riittämättömiksi.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Erilaisia tukia,avustuksia kuin korvaavaa täydennystä,sitä tilkkutäkkiä ja senkin eteen pitää taistella,todistella eri kaavakkein,jotta hiluja saisi talouden ”pakkotäydentämiseen”,josta muodostuu päättäjien korostama ; hyvinvointivaltio – johon pyritään myös muualtakin maailmasta !

Kyllä tämä yhteiskunta ontuu siitä dilemmasta josta erheellisesti niin korostetaan !

Voitaneen jopa sanoa että suurimmat veronmaksajat – keskiluokkakin – on vaikeuksissa elämäntalouden eri ristipaineissa,saati sitten väestöryhmät,jotka eivät ”nauti” edes hokemaa ; työ on sitä parasta sos.turvaa.

Välissä oli se kuuluisa : nousukauden harhauttama huuma toisille mutta sitten astui esiin yleismaailmalliset laskusuhdanteet yhdessä nousevan globaalin kanssa joka näytti todellisen : Kuplan ”vähän kuin – 90luvun malliin kun vapautettiin rahan/taloudenmarkkinat,eikä otettu huomioon että mihin kaikkeen mm.päättäjätkin ryhtyivät – huumassa ihmiset arjessaan jätettiin sivurooliin.

Hinta on tämä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J.S
Hämmentynyt
#2

Suomalainen äiti , omaishoitaja, häädettiin kehitysvammaisen lapsen kera vuokra-asunnosta Helsingissä asunnon tullessa myyntiin. Asuvat nyt tuttavien nurkissa. Missä nyt on tämä hyysääminen, jota muualta tulevat kyllä saavat? Pitäisiköhän äidin ja lapsen hävittää passit ja henkilökortit ja hakea Suomesta poliittista turvapaikkaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000