Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Al-holin Suomeen tuodut lapset on otettava huostaan

Kun al-Holin leiriltä eilen ”kotiutettiin” Suomeen kolme naista ja yhdeksän lasta, seurauksena on sekä mediassa että somessa melkoinen viserrys- tai paskamyrsky. 

Aamun Hesarissa suurimpien oppositiopuolueiden puheenjohtajat Jussi Halla-aho ja Petteri Orpo ihmettelivät salailua. Hallituksen toiminta ei ole herättänyt luottamusta.

Halla-aho: 

”Tämä on merkityksellinen tapahtuma suomalaisten turvallisuuden kannalta. Ei lisää luottamusta viranomaisten ja ministeriön toimintaan, että tällaisia operaatioita tehdään salaa.”

Orpo:

”Al-Holiin on alusta lähtien liittynyt salailua hallituksen taholta eikä se ole hyväksyttävää.”

Ulkoministeri Pekka Haaviston olisi pitänyt pelata avoimilla korteilla ja kertoa suunnitelmista etukäteen. Ihmetyttää, kun Haavisto ei ole vieläkään lyönyt kortteja pöytään. Vaikuttaa siltä, että koko kotiuttamisoperaatio tehtiin hätäisesti. Muuten Haaviston kenttähiljaisuutta ei voi ymmärtää.

Päivän Iltalehdessä jihadismin tutkija Juha Saarisen mukaan on tärkeä identifioida potentiaaliset vaaralliset tapaukset ja selvittää heidän mahdollinen rikollinen toiminta ulkomailla.

Suuri ongelma on tietenkin al-Holin aikuiset, Isis on lähihistorian hirvittävin terrorijärjestö. Eilen kotiutetut al-Holin äidit olivat Isiksen toiminnassa mukana tavalla tai toisella. Siksi pitää selvittää, mitä al-Holin äidit ovat tehneet ennen leiriin vangitsemisia. Jos äidit ovat olleet terroristisessa toiminnassa mukana suoraan tai välillisesti, heidät on saatettava rikosvastuuseen.

Perussuomalaisten linja al-Holin suhteen on ollut selvä, jos pieniä lapsia tuodaan leiriltä ilman aikuisia, silloin heitä pitää auttaa tulemaan. Aikuisia ei pidä auttaa tulemaan Suomeen ollenkaan. Myös Kokoomuksen linja on sama.

Nyt äitien mukana tulleet lapset on nopeasti otettava huostaan, heitä on autettava kotiutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, deradikaalisaatioprosessi on aloitettava.

Pelottavinta on, että Supon mukaan loppuvuodesta 2019 terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä oli noin 390. Supon terrorismin luokituksen mukaan uhka Suomessa on kohonnut. Yhtään uutta terroristia tai terroristiksi epäiltyä ei Suomeen lisää kaivata.

Terrorismintutkija Juha Saarisen toteamus, toistaiseksi Suomi on järjestelmällisesti epäonnistunut Syyriasta palanneiden tuomisessa oikeuden eteen, heittää suuren varjon suomalaisen oikeusjärjestelmän ylle.

Minkäänlaista myrkynkylvöä ei pitäisi sallia, ajatus siitä, että esim. al-Holin äidit tai jotkut muut saisivat radikalisoida lapsiaan miten huvittaa, on kammottava. Karmeita esimerkkejä radikalisoitumisen ylisukupolvisesta ketjusta ei ole vaikeaa löytää ulkomailta.

Suomen terrorismioikeudenkäynnit ovat osoittaneet, etteivät rikoslain terrorismirikoksia koskevat säännökset ole helposti sovellettavissa. (rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki Rikosuhripäivystys RIKU)

Minna Kimpimäen kirjoitus on poimittu RIKU-lehdestä, kirjoitus kannattaa lukea, koska Kimpimäki on onnistunut lyhyesti ja selkeästi kiteyttämään terrorismilakien soveltamisen ongelmat.

Lienee kaikille selvää, että terroristit tai terroristista tekoa suunnittelevat on saatettava rikosoikeudelliseen vastuuseen.

https://kaiarilundell.blogspot.com/2020/06/al-holin-suomeen-tuodut-lapset-on.html

* * *

HS 1.6.2020

Opposition Halla-aho ja Orpo moittivat hallitusta salailusta ja ovat huolissaan suomalaisten turvallisuudesta

Perussuomalaisten linjana al-Holin leirillä olevien suomalaisten suhteen on Halla-ahon mukaan ollut se, että jos pieniä lapsia voidaan tuoda ilman aikuisia, silloin heitä pitää auttaa tulemaan. Aikuisia ei Halla-ahon mukaan pitäisi missään olosuhteissa auttaa tulemaan Suomeen.

”Pidän suurimpana ongelmana sitä, että nämä ihmiset saavat jatkaa myrkynkylvöään täällä rauhassa ja radikalisoida omia lapsiaan.”

Halla-ahon arvion mukaan al-Holin leirillä olleet aikuiset ovat hyvin verkostoituneita ja pystyvät levittämään radikaalia islamismia Suomessa.

”He omalta osaltaan edistävät sellaisen ideologian leviämistä ja juurtumista Suomeen, joka ei millään tavoin edesauta tänne tulevien ja täällä olevien ihmisten integroitumista suomalaiseen elämänmenoon. Pidän sitä erittäin vahingollisena, ja erityisen tuhoisaa tuollainen ideologia on lapsille. Minusta tuollaisten ideologioiden kannattamisen pitäisi olla peruste ottaa lapset huostaan, mutta epäilen suuresti, meneekö tässä lapsen etu niin sanotun suvaitsevaisuuden edelle.”

Halla-ahon mukaan on myös täysin mahdotonta selvittää, ovatko leirin aikuiset osallistuneet terroristiseen toimintaan.

* * *

IL 1.6.2020

Jihadismin tutkija al-Holin suomalaisista: lapset vanhempien päätösten uhreja, aikuiset monimutkaisempi tapaus

Jihadismin tutkijan Juha Saarisen mukaan on tärkeä identifioida potentiaaliset vaaralliset tapaukset ja selvittää heidän mahdollinen rikollinen toiminta ulkomailla.

Saarisen mukaan on tärkeä identifioida potentiaaliset vaaralliset tapaukset ja selvittää heidän mahdollinen rikollinen toiminta ulkomailla, hän listaa Twitter-ketjussaan.

– Monet heistä ovat kannattaneet ekstremististä aatetta ja ryhmää, joka kohdistaa brutaalia ja laajamittaista väkivaltaa vihollisina kokemiinsa ihmisryhmiin, johon Suomi ja suomalaiset lukeutuvat. Tämä on poliittisesti/moraalisesti teko, jolla on oltava seurauksia

– Toistaiseksi Suomi on järjestelmällisesti epäonnistunut Syyriasta palanneiden tuomisessa oikeuden eteen, Saarinen toteaa.

Lainsäädännön kehittämisen lisäksi on Saarisen mielestä myös aika kehittää viranomaisten kykyä tutkia ja syyttää ulkomailla tehtyjä rikoksia.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Lapset huostaan ja naiset tutkintavankeuteen!

Ajatella, jos nämä tulokkaat asettusivat noin vain johonkin pääkaupunkiseudun mamulähiöistä!!!!

EI MITÄÄN RAJAA, EI MITÄÄN RAJAA HAAVISTON TOUHUISSA!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistonuori
#6

Jokainen tietää että Suomen ulkopuolella tehtyistä rikoksista ei voi tuomita Suomessa
.Jokainen myös tietää myös että Isis järjestöön kuuluminen ei ole Suomessa rikos.sitten se on vasta rikos jos tekee Suomessa rikoksia järjestön lukuun.
Eli näitä naisia ja lapsia ei voi syyttää mistään eikä heidän myöhemmin Suomeen perseehn yhdistämis menettelyn kautta tulevia puolisoita voi syyttää mistään.
Eikä ketään voi sen takia husoitaan ottaa että vanemmat harjoittaa kulttuuria,onhan meillä olut vuosi satoja maassamme kultuurin harjoittajia joiden lapsia ei ole huiostaan otettu vaikka nekin puukottaa ja ryöstää kantasuomalaisa.
Me olemme monikulttuurinen maa, meidän pitää antaa ihmisten harjoittaa kultturiaan täällä vapaasti !
Se on rasismia jos emme anna tai jos uhkaamme sen takia huostaan ottaa tms.
Kyllä Helsinkiin mahtuu monenlaista kulttuurin harjoittajaa ,ja rakenetaan Maölmin lentokentälle lisää taloja jos merenranta tontit loppuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomessa rikoslaki säätää, että ulkomailla tehdystä rikoksesta syyttäminen ja tuomitseminen täällä edellyttävät, että teko on ollut rangaistava myös siinä maassa, jossa se on tehty. Isis-vaimot ovat olleet vankileirillä. Poikkeuksena ovat kuitenkin eräät ns. kansainväliset rikokset, joista voidaan syyttää ja tuomita silloinkin kun teko ei ole ollut rikos tekopaikalla. Kansainvälisiä rikoksia Suomessa ovat esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmiskauppa, kidutus ja joukkotuhonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei tietenkään isis-lapsia oteta huostaan, muutenhan ne lapset olisi tuotu ilman äitejään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Lienee kaikille selvää, että terroristit tai terroristista tekoa suunnittelevat on saatettava rikosoikeudelliseen vastuuseen.”

Hahah, ihan niin kuin tämä nyt olisi punavihreille joku arvototeamus, ei todellakaan. Nämä terroristijärjestön vaimot ovat joka tapauksessa olleet osallisia terroristiseen toimintaan, joka on tähdännyt kalifaatin perustamiseen ja nämä naiset ovat kyllä tienneet mihin ovat liittyneet. Missään tapauksessa ei ole ollut kyse turistimatkalla syttyneestä kulttuurien välisestä rakkaudesta vaan kyllä on menty ideologia edellä. Nämä naiset ovat olleet vartioidulla vankileirillä, siis terroristivankeja. He ovat tienneet koko ajan isisin tekemistä hirmuteoista eivätkä ole niitä kavahtaneet eivätkä karanneet. Nyt vasta, kun kalifaattiunelma on särkynyt niin nyt sitten ollaan niin kovasti tulossa takaisin Suomeen. Mutta eiväthän he mitään kadu, yhtään katumuksen sanaa ei ole kuulunut, kyllä he ovat edelleen ihan täysverisiä isis-vaimoja ja aate elää ja voi hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Kiitos Kai-Arikin. On, niinkuin; ’Suomineito’; Hallituksen johdolla; kätkisisi palavaa soihtua helmoihinsa; ilman; liekkisuojaa. Liekkisuojana pystyy olemaan vain; Jeesus Kristus. Pakanuus on roihu; joka turmioksi koitu ja koituu, vaikka pakana; kuinkakin; noituu. Kristinusko on ollut; vuosikymmenet; meidän hyvinvointimme ja rauhan tae. Ei Jeesus turhaan Elä. Älä sinäkään turhaan pelä, eli pelkää. Katsotaan; Jeesuksen; ruoskittua selkää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#5

Pekka Haaviston presidenttitie meni joka tapauksessa tässä varmuudella poikki ja toista ehdokasta ei puolueella ole. Vihreiden tappio sikäli vaikka omat peruskannattajat hurraavat operaatiolle. Tuskin oli tarkoituksena sellainen lopputulos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000