Perussuomalaiset

Jyrki Lohi

Valtakunnan näkee Lapista yhtä hyvin kuin kehä III sisältä

Arvoisa jäsenemme.

Me elämme jännittäviä aikoja. Muutin syntymäkaupunkiini Rovaniemelle vuosi sitten.

Olen viihtynyt, olen nähnyt, olen kokenut, olen persuna kasvanut.

Puoluekokoukseen…

Meitä tulee istumaan salissa kaksituhatta ihmistä. Sinä olet yhtä tärkeä ja merkittävä kuin kukaan edessäsi, takanasi, rinnallasi. Jäsendemokratia tarkoittaa juuri tätä. Ka. Puolueessamme Sinä päätät!

Haluan kertoa, että olen käynyt keskusteluja ympäri isänmaan.

Esimerkki: Puolueveljeni Kari Hämäläinen Rovaniemen Sinettästä esittää huolensa viikonlopun Seinäjoen kuninkuusravien riskivaikutuksesta liittyen puoluekokoukseemme. Epidemian kanssa ei neuvotella.

Asia on huolestuttava, Hämäläinenkarin esille nostama aihe on merkittävä. Kari kysyy, on meillä jäsenillä tietoa siitä, kuinka puoluetoimisto on nämä skenaariot lukenut. Onko meillä kakkos- tahi peräti kolmosvaihtoehto? Osaako joku vastata tähän?

Toistan. Olen käynyt keskusteluja ympäri maan.

Hämmästyttävän usein kuulen kerrottavan, että korkean puoluetoimiston suhtautuminen jäsenistön esittämiin huolenaiheisiin on välinpitämätöntä, jopa aliarvostavaa.

Tällainen ei ole sopivaa, tällainen ei käy laatuun!

Jokainen meistä ymmärtää jäsen- ja yhdistyskoulutuksen merkityksen. Mitä me luemme ajatuksesta, että vasta valittu Pekasuksen rehtori hakee uutta näkyvää tehtäväpestiä? Ma oksalla ylimmällä…

Vastatkaa itse, älkää kysykö minulta.

Puoluetoimiston, puoluesihteerin määrätietoisessa johdossa, on oltava jäseniemme ensimmäinen edunvalvoja!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

En oikein meinaa , ymmärtää mistä oikein on kysymys ?!? En saa otetta , tarviis lisä selvitystä ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jyrki Lohi Eläkeläinen, LKV
#6

Hämmentynyt nimetön.
En ihmettele ymmärtymyksesi puutetta. Otteen puuttuminen on aina harmillista. Olisimme kavereita, tuntisimme ajatuksiamme ehki paremmin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Jyrkikin. No, tämähän kummaksi muuttui: KUN tässä kokee, ettei ASIOITA ole kyllin selvästi tuotu esiin, ja Sitten SINULTA Jyrki, Ei Saisi kysyä vielä mitään. Kuitenkin rohkenen kysyä, VAIKKA pitäisitkin Kuinka toopena: Onkos Tuo Rehtori lähdössä POIS Teiltä, vai mitä te ”vexlaatte”? Minusta sinä Jyrki Turhaa syytit Tuota edellistä kysyjää ymmärtämättömyydestä. Enhän minäkään Osaa ajatuksiasi LUKEA. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jyrki Lohi Eläkeläinen, LKV
#7

Lasse. En pidä Sinua Toopena, esiinnythän nimelläsi.
Olen kanssasi samaa kysyn vekslauksesta, voiko Pekasuksen rehtori olla tehtävässään samaan aikaan myös puoluesihteeri? Vaativa asetelma.
Edellisen kysyjän ymmärtämättömyydessä peesasin hänen omaa epäilystään. Lue rauhassa. Kukaan meistä ei lue toisensa ajatusta.
Taivaanisän siunausta Sinulle, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos Jyrkikin: Hyvästä vastauksestasi. Tuo koulutspaikka oli Uusi Asia Ja tieto minulle, että: KIITOS SINULLE. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Näin se on, kuten Jyrki ilmaisee. Puoluetoiminta tarvitsee laajakatseisuutta sekä maantieteellisesti että ohjelmallisesti. Puolueohjelman toteuttajana, jäsenistön ja kentän suuntaan, yhtenä peruspilarina on puoluesihteeri. Puoluesihteeri on se airut, joka informoi ja ohjeistaa jäsenistöä ja puolueen piirissä toimivia aktiiveja.
Terv. Pertti Sääskilahti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jyrki Lohi Eläkeläinen, LKV
#8

Kiitos, äijäveljeni Sääskilahti.
Näemme puoluesihteerin tehtävän ja toiminnan merkityksen tismalleen samalla tavalla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Minä odotan suurimalta ”työväenpuolueen” puheenjohtaja ehdokkailta julkista kannanottoa Ay-liikkeeseen ja duunarien puolustamiseen.
Tuleeko uusi puheenjohtaja tukemaan esimerkiksi työläisten järjestämää lakkoa omien vaatimusten läpiviemiseen?.
Näitä asioita en ole koskaan saanut lukea mistään lehdestä että PS:et antaa lakolle täyden tuen.
Näitä kannanottoja jään kaipaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos sinä nimetönkin. Tukemaan: Joutenoloa toisten kiusaksi: ? Koulukiusaamisesta on ❤️ PALJON puhuttu, Ja Meidän ❤️ ”Velikultien”, pitäisi kääntyä LASTEN kaltaisiksi, että pääsemme Kuoltuamme, TAIVAAN Isän ❤️ ❤️❤️ KIRKKAUTEEN. Joko – Tai. Kiusaa tämä lyhyt Elämänaikasi toisia- Tai, Mene kuoltuasi Taivaan Isälle. JA Taivassaliin sisälle. Näkymättömät, Ovat todellisempia, KUIN ❤️ näkyvät. Isojenihmisten esimerkki: SIIHEN ne loppuisivat LASTEN koulukiusaamisetkin: ”Mitä ❤️ isot edellä: Sitä pienet perässä: SANOO SANA. KIITOS. SIUNATEN, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Puolueen valjastaminen työtaistelujen ratkaisijaksi on loputon suo, johon ei pidä mennä. ”On sovittu” julistuksilla duunaria käytettiin 1970-luvulla härskisti hyväksi, lakkoiluttamalla heitä, täysin omien valtapyrkimysten pönkittämiseksi. Ei koskaan enään siihen ”savottaan”.
Yritysten ahneuden hillitsemiseksi on oltava ”luottamusmies”, edustamaan palkanansaitsijaa. Ehdoton edellytys mm. ”paikalliselle sopimiselle”. Tuon ”on sovittu” ilmiön käänteinen puolihan on yrityksen käymät ”henkilökohtaiset” neuvottelut. Asia jota näyttää mm. Metsäteollisuutemme ajavan.
Täältä Keskeisestä Suomesta näkee Valtakunnan ajautuvan yhä enemmän EU:n sosiaalisten epäkohtien korjaamisen maksajaksi. Samoin hyväksikäyttöämme tullaan lisäämään Valtakunnan rajojen ylittävän massamuuton kustantamiseen. ”Lypsäjiä” aina löytyy, kun joku suostuu ”lypsettäväksi”.
Kohta ei enään pyydetä, vaan VAADITAAN!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kyllä työväen puolueen tulee puolustaa työläisiä eikä kapitalistia.
Jos ei näin tee on työnantaja kapitalistin avustaja ja tukija.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos nimetönkin. Höpö höpö! Otappas SIIHEN Isä Jumala Mukaan, ketä me palvelemme, EMMEKÄ PERKELETTÄ, Niin mitä meillä on puolustamista: Mammonaruhtinaan ”oikuksien” suhteen? Hänhän on ❤️ kapinoitsija, ja kärkkyy VAiN riitoja. Hänelle on ❤️ 💰 raha tärkein, VAAN Meille: Hyvä Isäsuhde: Belsebuulle annetaa siitä, vaikka nuhde. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kari Hämäläinen
#5

Tämä oli Jyrkiltä hyvä ja vaerteenotetrtava kannanotttolSaanen epäillä ettei puolueella ole suunnitelma B tai C jos virus estää/rajoittaa puoluekokousta millään tavalla ja toteuttuuko demokratia äänestyksistä puolueen johtajista ja sihteeristä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000