14 vuotta sitten tapaturma muutti elämäni. Loppui ainainen kiire, tilalle tuli selviämistaistelu, asioiden uudelleen opettelu. Ensimmäiset 4-6 vuotta meni usvassa, joista ei jäänyt kovinkaan paljoa muistikuvia. Vammautuminen on raskas prosessi niin henkilölle, ketä se koskee kuin läheisillekin. Ei se ole helppoa läheisille, jotka joutuvat taistelemaan asioiden puolesta ja kantamaan huolta jatkuvasti. Kaikkien elämä muuttuu silmänräpäyksessä. Läheisten pitää jatkaa normaalia elämää; käydä töissä ja hoitaa vielä toisen henkilön asioita. Eikä tätä prosessia helpota meidän erittäin vaikea ja jäykkä byrokratia, eivätkä virkamiehet, joilla on harvoin omaa kokemusta asiasta ja usein kyvyttömyyttä asettua vammautuneen asemaan.

Vammautuminen ei ole yksin vammautuneen henkilön prosessi. Se on pitkä ja vaikea tie ja jokaiselle erilainen. Kaikki muuttuu. Kun aiemmin olet tehnyt sinua koskevat päätökset itse, nyt asioita päätetään puolestasi ja sinulta viedään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään. Ulkopuolelta tullaan sanomaan mitä sinä tarvitset tai mitä saat tehdä, missä saat käydä ja kuinka monta kertaa. Sinulla tai sinua hoitavalla ammattilaisella voi olla asiasta eri näkemys, mutta lopulta asiasta päättää joku, jota et ole koskaan tavannut. Elämää rajoitetaan sinulta kysymättä vain sen vuoksi, että sinulla on jokin vamma tai sairaus.

Kaverit häviävät, koska sinusta ei ole heille enää mitään hyötyä. Ystävät vaihtuvat ja vain muutamat ja aidot jäävät. Elämä alkaa alusta, ihan joka kantilta tarkasteltuna. Ihmiset kuvittelevat, että sinun persoonasi muuttuu, eivätkä sen takia uskalla tai halua olla tekemisissä kanssasi. Sairastunut ja hänen läheisensä on vaikea kohdata, ei tiedetä mitä sanoa, joten ei sanota mitään. Sinä myös ikään kuin haalistut, häviät. Sinun sijastasi moni puhuu avustajalle tai puolisolle. Joskus puhutaan kuin lapselle tai tyhmälle, ja jos asiasta huomauttaa, toinen saattaa loukkaantua. Suurin palvelus, jonka voit tehdä, on olla läsnä. Ei ole niin väliä mitä sanot, kun kuitenkin olet. Niin moni lähtee.

Joskus, kun henkilö, vammautuu toinen ihminen ei vain jaksa olla rinnalla ja lähtee. Elämä muuttuu erilaiseksi, ehkä raskaammaksi ja persoonallisuus voi muuttua. Ei voi tehdä enää asioita kuten ennen, syitä on yhtä monta kuin tapauksiakin. Itse olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että näin ei ole käynyt vaan syntynyt taistelu on käyty yhtenä rintamana. Kiitos siitä vaimolle, että on jaksanut nämä vuodet.

Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdetaan miksi me asioita tehdään, miksi ollaan töissä ja ketä varten. Usein sitä unohtaa huolehtia siitä tärkeimmästä: itsestään. Siitä, että läheisillä on joku, jonka luokse palata. Tiedän, että se unohtui minulta. Vaikka tarkoitukseni oli hyvä, tein liikaa töitä ja unohdin huolehtia siitä, että palaudun ja voin hyvin. Maksoin siitä kalliin hinnan, mutta olen yhä täällä. Elossa rakkaille ja täynnä halua tehdä hyvää myös muille. Ja te, jotka vielä olette terveenä, pitäkää huolta itsestänne. Levätkää ja nauttikaa asioista, joita voitte tehdä. Te, jotka voitte samaistua minun tilanteeseeni: älkää jääkö yksin. Jos läheisiä ei ole, etsikää vertaistukea ja tukiverkostoja. Minä puolestani toivon, että voin edes jollakin tavalla helpottaa jatkossa meidän kaikkien elämää, niin terveiden kuin sairaiden ja vammautuneidenkin.

Tästä syystä asetuin ehdolle kuntavaaleihin. Koen, että minulla on näkemystä ja kokemusta, jota haluan jakaa. Intohimoa politiikkaan ja aikaa todella paneutua asioihin. Liian usein politiikassa mennään ideologia edellä ja siinä rytäkässä joskus maalaisjärki unohtuu. Politiikka on vaikea laji ja siinä joutuu tekemään väkisinkin päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia. Joskus joutuu valitsemaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon. Olen kuitenkin valmis tähän, tekemään järkeviä päätöksiä kuitenkin pitäen sydämen mukana. Puolustamaan etenkin heikoimmassa asemassa olevien oikeuksia. Tekemään mahdollisimman järkeviä päätöksiä kaikille meille.