Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Vihreiden harjoittama politiikka on vahingollista

Ympäristöministeri Ville Niinistö ja hänen edustama puolue on vahingollinen Suomen taloudelle ja kansalaisille.

Ville Niinistö (Vihreät) hehkutti viime viikolla blogissaan, että ”Ilmasto lailla Suomi tavoittelee asemaa vähähiilisen yhteiskunnan edelläkävijänä ja menestyjänä.” Tässä asiassa olemme samaa mieltä ympäristöministerin kanssa. Ilahduttavaa on hänkin pikkuhiljaa lisäämässä ydinvoimaan perustuvaa lämmitystä ja sähköntuotantoa, muutenhan tuota ei tavoitetta onnistuta saavuttamaan milloinkaan. Ei siksi, vaikka lopettaisimme autoliikenteen ja puilla tai kivihiilen polttamisen, niin saamme saasteita kumminkin kauko laskeutumaan muista lähellä olevista maista kuten Venäjältä, Virosta ja Puolasta. Heitä nuo meidän lait ei taida kiinnostaa.

Jokainen vuosikymmenet tarvitsevat erilaisia tuho ennustuksia. Milloin happosateet piti liuottaa sivilisaation takaisin keskiajalle, kun se ei toteutunutkaan, alkoi manaukset ilmaston lämpenemisestä. Tätä mantraa on toistettu niin kauan, että jotkut saattavat uskoakin. Minäkin uskoin siihen asti, kunnes pitkän pohdiskelun jälkeen aloin ajattelemaan itse. Vihreiden kannatus nojaa niin sanottuihin city vihreisiin nuoriin aikuisiin, joilla ei ole juurikaan elämänkokemusta ympäristöstä, vaan imevät kaikki vaikutteensa Al Gore nimiseltä entiseltä yhdysvaltalaiselta presidenttiehdokkaalta tai Greenpeace nimiseltä propaganda organisaatiolta. Joseph Goebbels olisi onnellinen näiden harjoittaman propagandan tehokkuudesta.

Keskiajalla oli tavallista väittää, aurinko kiertää maapalloa ja maa on todellisuudessa litteä, eli pannukakku.

Näiden väitteet siitä että ihminen itse omalla käyttämisellään on aiheuttanut nykyisen ilmaston lämpenemisen, joka ei todellakaan pidä kaikilta osin paikkaansa. Ilmasto maapallolla todellakin lämpenee, mutta suurelta osin ihmisen aiheuttamaa se ei ole. Kyse on osin maapallon normaalista vaihtelusta. Me vain kärsimme vihreiden politiikan tukkoisuudesta. Vihreä puolue ajaa suomalaiset takaisin tuohivirsu aikaan. Tulevaisuus on yhtä pimeä kuin oli Kamputsean tilanne, kun punaiset khmerit onnistuivat vallankaappauksella pääsemään valtaan, ja tyhjentämään kaupungit asukkaista. Heidät siirrettiin maaseudulle kuokkimaan riisipeltoja. Väkisinkin tulee sama mieleen, eikö vain.

Tällä hetkellä tämä ympäristötietoisuus on ajanut Suomen teollisuuden henkihieveriin, kun joudumme noudattamaan liian kireätä ilmastopolitiikkaa, vain siksi että vihreät ovat olleet hallituksissa liian kauan. He siis haluavat säästää maapallon ilmansaasteilta, mutta ovat itse aiheuttamassa tätä kehitystä, lisäämällä kivihiilen ja puun polttamista. Tavalliset ihmiset jotka haluavat lämmittää saunansa puulla tulevaisuudessa, heitä pyritään syyllistämään ja kieltämään ikiaikainen perinne, vain siksi, että jonkun tutkimuksen mukaan tästä aiheutuu joka vuosi neljän sadan ihmisen ennenaikainen kuolema (miten tämä on todettu?)

Montako ihmistä kuolee tappavaan savusumuun Pekingissä vuosittain, siitä he eivät ole huolissaan. Päinvastoin haluavat, että loputkin teollisuutemme siirtyy Kiinaan. Jos heidän politiikka jatkuu, käy samoin mitä tapahtuu Välimerellä tällä hetkellä, tosin suunta on pohjoisesta etelään.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Asiasta toiseen
#1

Minäkun luulin että vain kokoomuksessa ja rkpssa on vellihousuja jotka hakevat turvaa natosta ja ovat valmiita päästämään maamme kamaralle vieraita joukkoja,mutta nyt näyttää siltä että perussomalaisten joukkoonkin on karannut yksi pelkuri joka ei ole valmis pitämään kiinni meidän suvereeniteetistämme vaan on yhtynyt kokoomuslaisten ruikuttajien kuoroon huutamaan USAn mustiamiehiä turvaamaan rajojamme.
Olen todella pettynyt perussuomalaiseen puolueeseen jos tällainen venäjän pelottelu ja puolustuskyvyn aliarvoiminen päästetään opposition rivejä hajottamaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS - I Love You
#2

Ei vain ”Jukka Walliin” tule sama mieleen. Laskettelet höpöjä lämpimiksesi. Ettäkö ihan Kamputseasta etsit vertausta? Suomi ei koskaan ole ollut verrannollinen Kamputseaan. En viitsi tästä tämän enempää kommentoida.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ake
#3

vihreiden harjoittama politiikka on tosiaan harmillista Suomen äärioikeistolaiselle porvarieliitille, joka ajaa gettoutuvan ja aavikoituvan Autio-Suomen etua. perussuomalaiset ja kokoomus rakentavat Suomeen yhteiskunnasta eristyvää suljettua eliittiä, joka haluaa käyttää häikäilemättä hyödykseen Suomen herkimpiä ekosysteemejä ja huonoiten toimeentulevia kansanosia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000