Perussuomalaiset

Juhani Vuorela

Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen esteitä

Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piiri kutsui työministeri Jari Linströmin 1.2.2016 piiritoimistolle, Joensuuhun. Tapahtuma järjestettiin ma iltana klo 18, ennen ministerin paluuta maakuntavierailultaan Helsinkiin.

 

Tämä tapahtuma oli järjestetty Pohjois-Karjalan Työttömien Yhdistysten, Toimintajärjestö ry:n ja muiden sosiaalialan toimijoiden pyynnöstä ja sitä on valmisteltu jo viime vuonna ja alun perin suunniteltu ministerin kutsuminen oli ajateltu keväälle 2016.

 

Pitkäaikaistyöttömyyden ongelmista alusti Pohjois-Karjalan Työttömien Yhdistysten, Toimintajärjestö ry:n työttömien neuvonnasta vastaava Lea Vallius, joka toi esille kolmannen sektorin huolen pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta ja ongelmista maakunnassamme.

 

Samasta aiheesta esitti kannanoton myös Aktiiviset Työtähakevat ry:n toiminnanjohtaja Kaija Nuutinen. Molempien puheenvuorojen keskeinen ongelma ja viesti oli että työllisyyden hoitoon kohdennettujen määrärahojen leikkaaminen ja se että palkkatuki kohdennetaan yrityksiin. Tämä aiheuttaa sen että pitkäaikaistyöttömät jäävät tämän palkkatuen ulkopuolelle, koska he eivät tule työllistymään yrityksiin puutteellisten työ- ja työllistymisvalmiuksien vuoksi.

 

Keskustelut käsittivät asiasisällöltään niin työministerin- kuin oikeusministerin toimialueita ja ennen kaikkea tämä oli kolmannen sektorin ilta, jossa ministerille tuotiin tiedoksi pitkäaikaistyöttömyyden ongelmat ja niiden korjaamisen tarpeet. Pohjois-Karjalan perussuomalaiset toimivat aktiivisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi ja tuovat ongelmat jatkossakin ministeriön tietoon. Keskeisin ongelma pitkäaikaistyöttömien työkykyisyyden edistämiseksi on resurssien, eli työllisyysmäärärahojen leikkaus ja käytössä olevien, vähäisten määrärahojen väärä kohdennus.

 

Keskusteluissa tuli yksiselitteisesti esille yksi keskeisimmästä esteistä, jotka heikentävät kolmannen sektorin toimintaa pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistämisen tavoitteissa. Se on maakunnallinen palkkatukilinjaus, jolla kolmannen sektorin tarjoamiin työpaikkoihin olisi tarkoitus palkata työntekijöitä. Nykyisin palkkatuki kohdennetaan yrityksiin, joihin ei puutteellisen ammattitaidon omaavat pitkäaikaistyöttömät tule koskaan työllistymään. Tämä linjaus ajaa alas kolmannen sektorin työllistymistä edistävää työtä juuri niiden ihmisten kohdalla, joiden työkyky on ammattitaidon puutteen lisäksi heikko, johtuen erilaisista sosiaalisista ja terveydellisistä ongelmista.

 

Perussuomalaiset pyrkivät edistämään näiden ihmisten selviytymistä nykyisen taloustilanteen puristuksessa ja tekevät jatkossakin työtä sen eteen että mm. palkkatukityöhön tarkoitetut määrärahat kohdennettaisiin oikeudenmukaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työllistymisvalmiuksien edistämiseen. Kolmannen sektorin toiminnan alas ajajia ei tarvitse kauempaa etsiä, vaan ne löytyvät omasta maakunnastamme, ikävä kyllä.

 

 

Juhani Vuorela

Joensuun ps

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
huh huh sano nalle Puh
#1

Ja Jari sanoi lähtiessään, että suunnittelu vaiheessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Vielä kerran että – tekemätöntä työtä on – mutta mikä estää 3 sektorin täyshyödyntämisen … byrokratia vaiko paljon puhuttu palkanmaksaja,sillä pelkällä ylläpitokorvauksella tässä maassa ei eletä – ainakaan suomalaiset,eikä edes peruspäivärahalla.

3 sektoria ei tiettävästi tässä maassa ole hyödynnetty siinä laajuudessa kuin pitäisi vaiko ”työtä ei ole” ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juhani Vuorela
Vihainen
#6

Keskeisin este kolmannen sektorin työllistämiselle on palkkatukilinjaus, jossa ko. tukea kohdennetaan yrityksille ko. henkilöiden palkkaamiseksi. Tämähän täysin järjetön toimenpide ja tarkoittaa sitä että yritystoimintaa tuetaan julkisin varoin. Muistaakseni hallitus aikoi leikata yritystukia, eli tässä asiassa tehdään juuri päinvastoin.

Kolmannen sektorin toiminnoissa on paljon sellaisia työtehtäviä jotka eivät kilpaile yksityissektorin kanssa. kolmannen sektorin järjestämissä töissä sovelletaan työelämän sääntöjä ja lakeja, eli tehdään töitä todellisissa työolosuhteissa ja se on paras paikka työelämästä syrjäytettyjen pitkäaikaistyöttömien polulle kohti työllistymisvalmiutta avoimille markkinoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#3

Tärkein ja ainoa este työllistämiselle on rahan puute. Sen aiheuttaa viidettä vuotta pienenevä bruttokansantuote. Sen aiheuttaa samoin pienenevä vienti. Sen aiheuttaa viennin kustannusten kilpailukyvyn puute. Sen aiheuttaa suomessa käytössä oleva laiton, joustamaton euro. Sen aiheuttaa poliitikkojemme ylläpitämä jatkettu maanpetos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juhani Vuorela
#4

Rahan puutekin, erityisesti yritysten tulovirta/liikevaihto, voi olla este työllistymiselle siinä tapauksessa jos työttömän ainoa este työllistyäkseen on työpaikkojen puute mainitsemistasi syistä.

Artikkelissani keskitytään kolmannen sektorin näkökulmaan työllistymisen esteistä, jossa sosiaalielämän- ja ammatillisten puutteiden työllistymiskykyä heikentäviä tekijöitä on runsaasti ennen kuin edes aletaan puhumaan työllistymisestä. Mikäli työpaikkoja avautuu, ei ko. ryhmän ihmisillä ole mitään mahdollisuuksia työllistyä, ennen kuin em. asiat ovat kunnossa. Kolmannen sektorin toimijat, yhdistykset tekevät työtä tämän asian eteen, edistäen työllistymiskykyä ja siinä palkkatukityö on keskeinen ”työkalu” joka mahdollistaa palkata pitkäaikaistyöttömän yhdistykseen oikean työpaikan vastaaviin oloihin työaikalakeineen, sääntöineen, ym. Tässä tehtävässä on keskeinen rooli sosiaalisen elämänhallinnan tukemisella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perusyrittäjä
Hämmentynyt
#5

Työpaikat niihin käytettävät työllisyysrahat kustantavat yrittäjät ja erityisesti pienyrittäjät jotka edustavat kaikista yrityksistä 92%.
Työpaikkoja ei synny kun suurinosa työllisyysrahoista ja tuista käyttää
hyödykseen suuret yritykset jotka päivittäin irtisanoo työntekijöitä ja
siirtää pääomat ulkomaille. Uusia yrittäjiä ei tule koska pienyrittäjien
sosiaalista asemaa ei haluttu tasavertaistaa esim. palkansaajien kanssa.
Yrittäjänä ja hänen perheenjäsenä et saa sairaspalkkaa, työttömyysrahaa,
äitiyteen kuuluvia korvauksia sosiaalituesta puhumattakaa. Tämä on SDP:n ja kokoomuksen päätöksillä estetty PS:n kannasta en ole saanut
selvyyttä. Työpaikkoja vaaditaan mutta niiden luojat halutaan tappaa ja
laskun maksajiksi sekä köyhyysloukkuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000