Minulle on loppupeleissä ihan sama, kuka on vallassa, kunhan ohjelma on järkevä ja johdonmukainen, ja toteutus pelittää. Siksi katson oikeudekseni ja jopa velvollisuudekseni huudella toisiin pöytiin, ja katson voivani neuvoa myös ns. poliittisia vastustajiani. Tällä kertaa neuvo menee SDP:lle.

SDP:n ongelma pähkinänkuoressa on epäjohdonmukaisuus eli juuri se populismi, mistä se mielellään muille huutelee. SDP:n pitäisi valita, mitä se oikein haluaa.

Markan vai sisäisen devalvaation?

Liittovaltion yhteisvastuineen vai hitaan trendikasvun?

Lisää virkoja ja puuhastelua omalle porukalleen, vai matalan säätelykynnyksen osallistumisyhteiskunnan?

Globaalin puun- ja pakolaishalausvelvoitteen vai kansallisen tason itsekkyyden?

AY-liikkeiden rahat vai tarjontapuolen ekonomian?

SDP:n ongelma on, että se haluaa kaikkea, tarjoaa kaikkea eikä tule tämän seurauksena saamaan mitään aikaiseksi. SDP kelpaa siksi lähinnä mielipidettä vailla oleville, jotka eivät osaa valita asiakysymyksissä puoltaan, asioihin perehtymättömille ja perinneäänestäjille.

Koska mielestäni tarjontapuolen ekonomia ja ns. kovat arvot tarvitsevat vastavoimansa, minusta on törkeää, että SDP on ”vaihtoehto ei mihinkään”. Minä haluan Demarit kuntoon – Suomi tarvitsee demareita!