Perussuomalaiset

Jouni Vallin

Ylivelkaantumisen ongelma

Kasvava velkaantuminen on yhä suurempi yhteiskunnallinen ongelma.

Ulosoton suojaosuuden tarkoitus on turvata ulosottovelalliselle riittävä toimeentulo ja nykyinen suojaosuuden taso on liian alhainen. Nykyinen suojaosuuden määrittelytapa on velallista kohtaan armoton, eikä rahaa jää elämisen menoihin voudin otettua oman osansa.

Riittävän toimeentulon lisäksi suojaosuuksissa on kyse kannustinloukusta. Ulosottovelallisen ei kannata edes ottaa tietyissä tilanteissa työtä vastaan tai jatkaa työssäkäyntiä. Suojaosuutta nostamalla tai korkojen osuutta pienentämällä saadaan velallisen velka pienenemään ja kaiken työn vastaanottaminen velalliselle kannattavaksi.

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan ulosottovelallisia vuoden 2021 lopussa noin 284 000, mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdistetty ulosottovelka oli 6,4 miljardia euroa.

Vuoden 2021 aikana ulosottovelallisia oli yhteensä 560 741

Hintojen nousu iskee jo keskituloisiin

”Hintojen jyrkkä nousu ja elinkustannusten kohoaminen on lyönyt monet keskituloisetkin ällikällä. On selvää, ettei jo entuudestaan liian matalalla tasolla ollut ulosoton suojaosuus riitä turvaamaan toimeentuloa” (kansanedustaja Elomaa).

Jouni Vallin (PS)

Kurikan Jurva

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Silti kansankurjistajahallitus jatkaa rahan lapiointia ulkomaille, niin kuin niin yhdentekevään asiaan kuin tupakoinnin lopettamiseen Kirgisiassa, joka on ihan pöyristyttävää naurettavuudessaan! Rahaa olisi voitu kohdentaa kotimaassa tähänkin asiaan, mutta kommunisti-omanpesänlikaajat eivät sitä tee. Seuraavissa vaaleissa Sanna-lahkolaisia pitäisi kieltää äänestämästä, koska muuten äänestävät Rahanlapioija-Sannaa uudestaan. Voitaisiin saada vihdoin viimein tuhohallitus kaadettua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

mitä palvottu ruhtinatar Sanna ensin sitä muutkin perässä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomi on kokonaisuudessaan kohta konkurssissa.
Niin yksittäiset ihmiset kuin kunnat ja valtiokin. Ja sitten vielä ne
ns. ”hyvinvointialueet” – niillähän ei ole edes alkupääomaa riittävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000