600 000 euroa tunnissa
Kuusisataatuhatta euroa tunnissa.
Pysähdy hetkeksi. Maista summaa.
600 000 euroa. Joka tunti. Vuorokauden ympäri. Myös silloin, kun nukut, olet töissä, käyt kaupassa tai katsot televisiosta uusintoja ohjelmista, joita et ensimmäiselläkään kerralla olisi halunnut nähdä.
Mietitäänpä, mitä kaikkea sillä saisi aikaan.
Kuudellasadalla tuhannella eurolla tunnissa voisi palkata joukon opettajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä ja kuraattoreita. Tunnin päästä voisi palkata lisää. Ja seuraavan tunnin jälkeen taas lisää.
Sillä voisi kunnostaa kouluja. Parantaa teitä. Hankkia päiväkoteihin välineitä. Tukea vanhuksia, lapsiperheitä, kulttuuria ja liikuntaa.
Joka tunti.
Sillä voisi rakentaa liikuntapaikkoja. Pitää kirjastot auki pidempään. Estää yhden jos toisenkin säästölistan syntymisen.
Joka tunti.
Tunnissa voisi ostaa käsittämättömän määrän koulukirjoja, tietokoneita, pyöräteitä tai terveyskeskusten laitteita. Vuorokaudessa puhutaan jo yli 14 miljoonasta eurosta. Viikossa lähes sadasta miljoonasta.
Mutta ehkä ajattelemme liian pienesti.
600 000 euroa tunnissa on sellainen raha, että sillä voisi perustaa kokonaisen viraston tutkimaan, miksi meillä ei ole rahaa. Virasto voisi palkata konsultteja selvittämään, miksi perustettiin virasto selvittämään, miksi rahaa ei ole. Lopuksi laadittaisiin 400-sivuinen raportti siitä, kuinka taloutta pitäisi tasapainottaa perustamalla uusi työryhmä.
Tai voitaisiin järjestää kansallinen seminaari teemalla ”Kestävän tulevaisuuden mahdollisuudet haastavassa toimintaympäristössä”. Hotelli täyttyisi strategioista, visioista, tiekartoista ja kahvitauoista. Lopputuloksena todettaisiin, että talouden tilanne herättää huolta ja asiaan täytyy palata myöhemmin.
Mutta oikeasti.
Kun kuulemme luvun 600 000 euroa tunnissa, ajattelemme helposti, että kyseessä on jättihanke, valtion suurinvestointi tai ehkä jonkin uuden sairaalan rakentaminen.
Todellisuus on paljon arkisempi.
Tuo noin 600 000 euroa tunnissa ei rakenna yhtäkään koulua.
Se ei palkkaa yhtäkään opettajaa.
Se ei hoida yhtäkään potilasta.
Se ei tue yhtäkään nuorta.
Se ei lyhennä hoitojonoja eikä korjaa yhtään tietä.
Se menee valtionvelan korkoihin.
Joka tunti.
Ympäri vuorokauden.
Vuodesta toiseen.

Velka itsessään ei ole aina ongelma. Joskus sitä tarvitaan. Mutta velka, jonka korot syövät noin 600 000 euroa tunnissa, on lopulta pois jostakin muualta.
Pois siitä yhteisestä hyvästä, jonka puolesta niin mielellämme puhumme.
Siksi velan määrää on pakko saada pienemmäksi. Ei siksi, että taloustieteilijät pitäisivät siitä. Ei siksi, että Excel-taulukot vaativat sitä. Vaan siksi, että jokainen korkoihin menevä euro on euro, jota ei voida käyttää ihmisiin, palveluihin, koulutukseen, turvallisuuteen tai tulevaisuuteen.
Kuusisataatuhatta euroa tunnissa.
Kuvittele, mitä kaikkea sillä voisi tehdä.