Perussuomalaiset

Jouni Vallin

Helikopteri vanhemmuudesta.

Psykiatrian professori Hasse Karlsson, Sanoo sen minkä maalaisjärki on sanonut jo vuosia.

”Voi olla, että millenniaalit eivät ole saaneet tarpeeksi haasteita resilienssinsä kehittymiseksi.

Esimerkiksi joissakin 1980–1990-luvuilla lapsuutensa eläneitä eli millenniaaleja tutkivissa hankkeissa on huomattu, että tämän sukupolven ihmisillä on puutteita resilienssissä.

Saattaa olla, että millenniaalit, jotka ovat saaneet vanhemmilta pelkkää kiitosta ja kehua ja joita on suojeltu stressiltä kaikin keinoin, eivät välttämättä ole saaneet tarpeeksi haastavia kokemuksia, jotta heidän stressinsietokykynsä olisi kehittynyt. Tämä on voinut johtaa siihen, että heiltä puuttuu nyt itsevarmuutta, päättäväisyyttä ja resilienssiä, Karlsson pohtii.

”Pari-kolmekymmentä viime vuotta on puhuttu siitä, että mitä enemmän hyvää ja turvaa lapselle antaa, sen parempi. Se on hieman yksiulotteinen näkökulma.”

Karlsson ei missään nimessä tarkoita, että lapsia pitäisi alkaa tahallaan traumatisoida tai edes altistaa heitä turhalle stressille. Mutta lapsille olisi syytä opettaa stressinkäsittelytaitoja ja antaa näin mahdollisuus selvitä vastoinkäymisistä, pettymyksistä ja muista henkisesti kuormittavista tilanteista. Niitä tulee elämässä joka tapauksessa jossain vaiheessa vastaan.

”Jos elää ihan kermaperse-elämää, niin stressisysteemit eivät pääse kouliintumaan kunnolla.” ”

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Ilmastonmuutokseen syyllistäminen ei ole kehittävää kuormitusta. Lisäksi jotkut vieraslajien lisääntyminen, monin eri tavoin, kuuluu nykyiseen varsin liikenteiseen maailmaan, vaikkakin jotkut maat, esim. Australian on helpompi estää juurikin mm. liikenteen tuomat vieraslajit, kun valtameret ovat mantereiden välissä. Yle on tällä hetkellä maamme vaarallisin lasten ylikuormittaja, luomalla ihmisestä maapallon tuhoaja. Ei ole ihme jos lapsista tulee jotain DDR:n aikaisia viherdemarijugent lapsia, yle levittää ilmastokommunistien luomaa maailmanlopun tunnelmaa. Kaikki ylen esittämät luonto-ohjelmat sisältävät viherkommunistien sanoman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

On huomattu. Kehu-peruskoulu ja vasemmistoutopia tuottaa työntekijöitä, joilta tippuu hanskat heti kun vastoinkäymisiä tulee töissä. Ei ole kykyä ratkoa ongelmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Helikopteri-vanhemmuus?
Tätä käsitettä olisi hyvä avata vähän enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Resilienssi? Olisko tälle asialle jokin ihan suomenkielinen sana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Suomea tulisi , puhua etupäässä , jos vain osaa ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Psyykkinen selviytymiskyky. Arkikielessä hyvä käännös tuolle voisi olla paineensietokyky.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

VAIKKA HUUMEIDEN KÄYTTÖHUONE ONKIN TÄYSIN TYPERÄ IDEA,PERSUJEN PITÄS KANNATTAA VIHER-KOMMUNSITEN HUUMEKÄYTTÖ HUONEITA NIIN ETTÄ AIDATAAN KOKO ITÄ HELSINKI ! vETÄKÖÖT SIELLÄ JOKAINEN MITÄ HALUAA JA NIIN NOPEAA HENGILTÄ KUN HALUAA….
Nyt jo Lapset tappaa ja puukottaa toisiaan siellä jatkuvasti viikottain ,ja jos jossakin muualla Suomessa samaa tapahtuu niin yleensä on kyse Itä-Helsingistä sijoitetusta huostaan otetusta…..
Eli se koko alua pitäs aidata ja varmistaa että sieltä ei lähtetä ketään muualle Suomen !
Tämähän on on koko Suomi niin kuin malmo kohta jos jotain ei asian eteen tehdä….
Sitten kun se paska paikka on saatu aidattua kielletään koko muusta suomesta huumeet ja nakellaan takavarikoidut aineet ja pahimmat hörhöt muualta suomesta sinne aidan sisään niin saadaan vähän säpinää ja vilsettä sinne.
Tämä on ainoa konsti pelastaa Suomi !
Muuten koko Suomesta tulee Malmo ! tai itä-Helsinki !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tuo ajattelutapa o n eskaloitunut jo intersektionaaliseksi toimintaohjeeksi. Vanha virpomisloru muuttuu muotoon:
Hoidan, hoivaan
soten, Kelan maksettavaks.
kymmeniks vuosiks

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kuuluu siis:
Hoidan, hoivaan
hyvinvoivaks
kymmeniks vuosiks
soten, Kelan maksettavaks.
Ilmaseks sulle,
velka mulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Upee!
Kantasuomalainen maksaa.
Matu saa kaiken ilmaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000