Perussuomalaiset

Jouni Tirkkonen

Neljän T -kirjaimen kuntavaaliohjelma

Vuoden 2017 kuntavaaliohjelmani sisältää neljä T -kirjainta. Tässä kolme tärkeintä.

Turvallisuus: Keravan tulisi olla turvallinen niin juuri koulunsa aloittaneille, kun ikäihmisille jotka ovat olleet rakentamassa Keravaa omalla työpanoksellaan. Kaikki toimet jotka lisäävät liikenneturvallisuutta, yleistä turvallisuutta tai koululaisten kouluviihtyisyyttä saavat minun tukeni.

 

Talous: Hyvin hoidettu kuntatalous on paras mahdollinen tuki ja turva jonka yhteiskunta voi tarjota lapsiperheille, vanhuksille tai pienituloisille. Tästä syystä kaupungin taloutta tulee hoitaa niin, että niille voidaan antaa jotka apua tarvitsevat.

 

Tulevaisuus: Vaikka päätökset tehdään tänään, niillä on vaikutuksia kauas tulevaisuuteen. Keravan tulisi olla myös tulevaisuudessa kunta joka tekee itsenäisesti omat päätöksensä. Mielestäni Keravan kaupungin ensisijainen tehtävä on ajaa keravalaisten etua.

 

Entä mikä on se neljäs T -kirjain? No se on tietenkin Tirkkonen, joka tekee kaikkensa, jotta kolme ensimmäistä T -kirjainta toteutuisi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000