Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Yhteistyöstä huudetaan leimakirves kädessä

On samalla huvittavaa, mutta myös häpeällistä, että Kuusamossa yhteistyöstä pitävät meteliä eniten ne tahot, joista itsestä siihen ei ole alkuunkaan. Yksinvaltapuolueesta tulee hakemattakin mieleen kolme-neljä sellaista henkilöä. Pääosan muista kanssahan tuleekin sitten aivan mukavasti juttuun.

Toinen luku ovat sitten ne ei-keskustalaiset yhteistoimintahenkilöt, joiden yhteistyötahto perustuu pelkästään omanedun tavoitteluun, jotta vaalien alla voidaan esitellä mittavia listoja siitä, mistä milloinkin on nöyristelemällä itselle lisäpaikka haalittu.

Kuusamon yhden puolueen yksinvalta-asema on pystytty vuosikymmenet turvaamaan juuri näiden ei-keskustalaisten poliittisten luopioiden toimesta. Jos äänestäjä haluaa tukea keskustapuolueen rappeuttavaa valtaa, se kannattaakin tehdä suoraan eikä mutkan kautta.

Poliittiset saavutukset tällä kekkuloinnilla antavatkin sitten odottaa itseään.

Oma linja asiat edellä

Tuloksia on tehty päinvastoin vasta vastaanpanemalla, omalla selkeällä linjalla ja pitkäjänteisellä toiminnalla, äänestyttämällä, vasta- ja muutosesityksillä ja aloitteilla sekä valtuustokysymyksillä, oikaisuvaatimuksilla ja jopa eriävillä mielipiteillä.

Täytyy muistaa se, että pohjaesitys ei ole mikään absoluuttinen totuus tai ehdottoman oikea ratkaisuesitys. Se on vain ja ainoastaan keskustaenemmistöisten valmisteluelinten ja keskustaenemmistöllä valittujen virkahenkilöiden yksipuolinen näkemys asioista.

Yhtä lailla voidaan siis väittää, että keskustalaiset vastustavat – siis haraavat vastaan – Perussuomalaisten hyviä ja kannatettavia sekä jopa välttämättömiä korjaus- ja muutosesityksiä. Eikö se ole aikamoisen yhteistyökyvyttömyyden osoitus?

Olen ihmetellyt koko valtuustokauden ajan myös sitä, miksi paikallismedia ei korosta koskaan sitä, että Kortesalmi on ollut taas tässäkin tapauksessa päätösesityksen takana? Vai onko se sitä tehnyt? Näinhän asianlaita on – peräti pääasiallisesti.

Onko niin, että Kuusamossa uskotaan vain yhteen totuuteen? Siihen, mikä meille tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna totuutena. Eikö tällainen toimintatapa ole kuntalaisten oman ajattelukyvyn aliarvioimista?

Muutos vallitsevaan toiminta”kulttuuriin” tapahtuu vain Perussuomalaisten kautta. PS on Kuusamon oloissa ainoa varma ja raikas vaihtoehto ummehtuneelle pienen piirin kunnallisjuntalle.

Vaalit ratkaistaan äänestyskopissa

Kuntavaaleissa Perussuomalaisten pahin vastustaja ei ole kuitenkaan keskustapuolue, vaan nukkuvien puolue. Viime eduskuntavaaleissa vaalitulos ratkaistiin varsinaisena vaalipäivänä, jolloin PS -kannatus nousi kattoon. Sillä yllettiin maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja maan hallitukseen, päätöksenteon keskiöön.

Viimeisimmät gallupit lupailevat jo nyt Perussuomalaisille lähes samaa kannatustasoa kuin mihin me ylsimme viime kunnallisvaaleissa. Yleensä me olemme vaaleissa päihittäneet gallupit ja muut roknoosit. Vihreät sen sijaan eivät koskaan kykene realisoimaan gallupkannatustaan.

Vaalit ratkaisevat nyt epävarmat äänestäjät. Ne teistä, jotka eivät vielä ole kantaansa muodostaneet tai epäröivät äänestämistään. Miksi et nousisi vaalien ratkaisijaksi? Yhdelläkin äänellä on merkitystä: sen saamatta jääminen voi aikaansaada paikan menetyksen tai sen saannilla voidaan ottaa lisäpaikka.

Kansanvalta vaatii äänestysprosentin nostamista. Muutoin meillä vallitsee harvainvalta. Murra kabinettipäätöksenteko, kunnallissuhmurointi ja kaikenkarvainen omaneduntavoittelu. Äänelläsi on voimaa.

Perussuomalaiset tulee toimimaan aktiivisesti ja kantaaottavasti myös tulevalla valtuustokaudella. Kansanomaisesti ja kansan kielellä – poliittista kunnalliseliittiä vastaan. Kuntalaisia puolustaen ja peruspalveluista kiinni pitäen.

Äänestä, vaikuta – ole ratkaisija!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Huh huh ja hellät tunteet. Ei muuta kuin Tapio Lämsälle menestystä vaaleissa.

Voi kun sie Joukamo sen ymmärtäisit, että uhoamalla ei saa mitään aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000