Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Dissidentiltä diletantille

Kuusamossa on käyty kiivasta keskustelua eduskuntavaalien ehdokasasettelusta ennen ja jälkeen vaalien, samoin vaalituloksesta peilaten sitä tehtyihin ehdokasvalintoihin. Siinä mielessä tehdyt ehdokasvalinnat olivat vääriä, että yksikään kuusamolaisista tarjolla olleista ei päässyt lähellekään tavoitettaan.

Erimielisyyttä on syntynyt jo ehdokasrekrytoinnin perusteista lähtien. Mitä ominaisuuksia eri puolueiden tulisi arvostaa ja suosia ehdokaskarsinnoissaan? Minä painottaisin henkilökohtaisesti erityisesti aikaisempien vaalien äänikertymiä. Yleensä keskinkertainen menestys kuntavaaleissa ei johda edes samantasoiseen menestykseen valtiollisissa vaaleissa.

Politiikka on myös rasite

Muita eduskuntaan vakavasti pyrkivän perusedellytyksiä ovat henkilökohtaiset kyvyt ja näytöt aikaisemmasta poliittisesta toiminnasta ja ansiot elämänurallaan. Täytyy muistaa kuitenkin se, että nykyisin juuri poliittinen menneisyys ja tausta saattavat nousta enemmänkin kompastuskiveksi ja rasitteeksi kuin tarjota oikotietä ammattipoliitikon tehtäviin.

Mikäli ehdokasvalinnat Kuusamossa olisi tehty kunkin puolueen absoluuttinen yhteinen etu edellä, olisi meillä ollut kovin toisenlainen ehdokastarjonta paikkakunnallamme. Se vaan on niin raadollista, että valintapeliin sotketaan aivan muita tekijöitä mukaan aina henkilökohtaisesta valtapolitiikasta erilaisten herra- tai rouvaköörien keskinäisiin paikanjakokoplauksiin asti. Tästähän saimme kouluesimerkin ja esimakua jo heti tuoreeltaan kuntavaalien jälkeisissä luottamuspaikkojen jakonäytelmissä.

Tieteellisesti kestävään tarkastelutapaan

Julkisessa keskustelussa minua on erityisesti häirinnyt se, että vaalianalyyseihin sotketaan tavan takaa omia mieltymyksiä ja antipatioita. Itse olen pyrkinyt tuomaan esille vain tosiasiat ja selvät faktat – täysin riippumatta siitä, mikä on minun oma henkilökohtainen mielipiteeni ja kokemuspohjani itse ehdokkaan persoonasta ja asennoitumiseni häneen.

Toinen minua vaivaava seikka on ollut se, että eräiltä arvioitsijoilta puuttuu kokonaisnäkemys tilanteesta ja samoin tapahtumien aikajanat ovat lahjakkaasti hukassa. Tämä ongelma koskee erityisesti keskustapuolueen ehdokasvalinnan etenemistä näillä kulmakunnilla. Siksipä peräänkuuluttaisin sekä tilastojen hallintaa että myös tieteellisen tarkastelutavan käyttöön ottamista.

Ensinnäkin Kuusamon keskustapuolue teki valintansa oman eduskuntavaaliehdokkaansa suhteen sinänsä demokraattisesti jäsenvaalissa. Lopputuloksena siitä oli kaiketi se, että yksi vastaehdokas vaihtoi puolueleiriä ja toinen ei tainnut olla järin suuresti kampanja-apuna paikallisen jäsenvaalin voittajalle. Tosin lieventävänä seikkana lienee ääniharavan varpaille astuminen kuntavaalien jälkinäytöksissä.

Pudasjärven ehdokkuudet ratkesivat myöhemmin

Mennäänpä sitten Pudasjärvelle. Sieltä keskustan jäsenvaaliin osallistui kaksi kuntavaaleissa eniten ääniä saanutta keskustapuolueen ehdokasta. Heidän välillään ääniero oli silloin vain vaivaiset 3 ääntä. Molemmilla osapuilleen 150 kannattajaa takanaan. Lähes puolta Kuusamoa pienemmässä kaupungissa peräti kaksi kepun jäsenvaaliehdokasta keräsi todellakin enemmän ääniä kumpainenkin kuin Kuusamosta paikallisesti ehdolle karsiutunut eduskuntavaalien keskustalainen ehdokasehdokas.

Tässä vaiheessa Pudasjärven keskustan ek-vaaliehdokas ei ole ollut vielä edes selvillä. Se ratkaistiin vasta keskustan piirin jäsenäänestyksessä. Ja siinäkin molemmat pudasjärveläiset keskustan ehdokkaat päihittivät puolueen kuusamolaisehdokkaan. Siis kumpikin heistä ja vieläpä puolet Kuusamoa pienemmässä pitäjässä! Viimeistään tässä vaiheessa paniikkinappulan olisi pitänyt olla pohjaan painettuna täällä Kuusamon kepu-päässä!

Etumatka ei ollut umpeen kurottavissa

Edelleen arviointia jatkettaessa, on oletettavaa, että kahden pudasjärveläisen ehdokkaan saama esivaalikannatus keskittyy lopullisessa vaalitilanteessa kumman tahansa valituksi tulleen hyväksi, sillä ulkopuoliset ovat jo tässä yhteydessä korjanneet osansa äänipotista. Näin ollen Pudasjärven ehdokkaaksi jäsenäänestyksen perusteella tulleella oli tosiasiallisesti yli kaksinkertainen – väestöpohjaan suhteutettuna jopa nelinkertainen – kannatuspohja kuusamolaisehdokkaaseen nähden.

Vielä tässä vaiheessa olisi voinut tehdä johtopäätöksiä vaaliosallistumisen mielekkyydestä. Tosin keskustapuolueessa vaaleja ei käydä kuin vähäiseltä osin ehdokkaiden omakustanteisesti. Mihinkään lukkarinrakkausasioihin en välitä ottaa kantaa näissä vaalianalysoinneissa, sillä ne ovat vain epätieteellistä täytesanastoa.

Ehdokkuuksia ei ratkaista jonottamalla

Ehdokkuuksia ei sen koommin pidä jakaa minkään vuorolappujen perusteella, vaan kaikkien puolueiden olisi keskityttävä parhaimpien mahdollisten potentiaalisten äänimagneettien löytämiseen. Paikat ja valtaosuudet kun jaetaan vain ja ainoastaan äänimääräperusteisesti.

Kaikesta tästä huolimatta en jaksa tuntea vähäisintäkään vahingoniloa joidenkin ehdokkaiden eduskuntavaaliepäonnistumisista. Tiedän näet oman lapsuusperheeni kohdalla, mitä taloudellisia ja ajankäytöllisiä uhrauksia poliittinen osallistuminen vaatii. Omassa elämässäni olen sille lohkaissut osani, mutta hirttäytymistä yksinomaan sen varaan olen vältellyt viimeiseen saakka.

Mikäli Kuusamosta halutaan jatkossa vielä saada aikaan suorat oman paikkakunnan eduskuntayhteydet, niin siihen tehtävään on löydettävä puoluerajat ylittävä yhteisehdokas. Kokonaan päivänpolitiikan ja puolueiden ulkopuolelta.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
STRATEGIA TÄYSIN HAKOTEILLÄ!
Vihainen
#1

Lähes kaikissa piireissä strateginen ehdokasvalinta oli kadoksissa. 1) Oli ehdokkaita 10 tai 37 tulisi valinnat toteuttaa siten, että ”kalaverkko” on tiivis. En lainkaan pidä sanasta äänten kalastelu. Me Perussuomalaiset teemme asioita siksi, että ne ovat oikein, ei siksi että niillä saa ääniä. Välillä kyseistä termiä on politiikassa pakko käyttää, tarvitsemme kansan vaaleissa antaman mandaatit, jotta voimme tehdä asioita isänmaan hyväksi.
Alustuksen jälkeen käsittelen tarkemmin sitä mitä tarkoitin ”kalaverkon” tiiviydellä. Jos jatketaan kalastus ajatusta, yhden silmäkoon verkosta uivat suurin osa läpi tai törmäävät siihen kääntyen pois. Sama pätee politiikkaan, tarvitaan eri alojen asinamtuntijoista koostuva ehdokaslista. Silloin jokainen vähänkin puolueemme kannalla oleva löytää omansa. Jos kaikki toistavat samaa mantraa äänet tulevat vain tunnetuimmille ja kokonaissaldo jää vähäisemmäksi. Yllättävän pienet asiat ratkaisevat äänestämispäätöksen. (Jatkuu)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jos esimerkiksi henkilö kannattaa perussuomalaisis, mutta on metsästäjä, keskustan listoilta löytyvä metsästyksen harrastaja saa äänen.
2) Toinen asia on liian moni tehtävä. Jos henkilö on jo kunnanvaltuustossa, aluevaltuustossa, tärkeä rooli puolueorganisaatiossa niin eduskuntavaaleihin asettumista kannattaisi harkita. Edellä mainitun kaltainen määrä tehtäviä johtaa kaikkien tai ainakin jonkun tehtävän huonoon hoitoon. Asioita on pakko priorisoida.
3) Sitten ovat nämä kahvikuppiseurat. Jos henkilö ei kuulu paikallisyhdistyksen tai piirijärjestöön se ei tarkoita, että hänet tulisi sivuttaa. Puolueemme on täynnä poliitikkoja joiden kaikki agendat ovat suuruusluokaltaan sellaisia, että vaativat lainmuutoksen. Näin ollen kyseisen henkilön paikka on eduskuntavaalilistalla.
4) Viimeisenä otan esille puhtaan idiotismin. Metsästys- riistanhoito- ja metsäpolitiikka ovat kuumia aiheita, mutta niiden ammattilaisia ei ole politiikassa monia. Kun kontekstiin liitetään vielä juridiikan (jatkuu)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

hyvä tuntemus ja puolueelle kirjoitettu lähes neljäsataa sivuinen aihetta koskettava teos, on idiotismia että henkilöön suhtaudutaan tiettyjen avainhenkilöiden johdosta nuivasti koska kyseinen ammattiriistanhoitaja puhuu toisena kielenään ruotsia. Edellä esitetty henkilö on neutraali kielipolitiikan suhteen, mutta mediablokin takia koko puolueelle erityisen tärkeää teosta ei mainosteta koska kirjoittaja on mukamas ”PAKKORUOTSITTAJA”. Metsästyskirjan maanlaajuinen, tehokas mainostaminen olisi taannut voiton ja siitä informoitiin myös puolueen johtoa useaan kertaan. Nyt puolueemme ”kielifoobikot” saavat ehkä olla seuraavat neljä vuotta oppositiossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Puolue on kriisissä
#2

Hallitukseen tulisi päästä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi nykyinen johto, pois lukie puheenjohtaja itse ei nauti kentän luottamusta. Jos hallitukseen mennään nykyjohdolla kannatus romahtaa. Hallituspaikka on hyvä vain, jos äänestäjäkunta mobilisoituu Tampereella vaihtamaan suurimman osan johtohenkilöistä. Hallitusohjelman oltava sellainen, että uusikin johto voi sen allekirjoittaa. Jos nykyiset avainhenkilöt eivät näe tuulen suunnan muuttumista heidän strateginen kompassinsa on rikkoontunut. Vain yhtenäinen, vahva puolue voi pelastaa isänmaan. Selkäänpuukottajat ja muut pitkien puukkojen miehet sivuun! Historia on täynnä varoittavia esimerkkejä siitä kuinka käy, jos johtaja elää harhassa omasta kaikkivoipaisuudestaan ja erehtymättömyydestään. Hävisimme vaalit ja likapyykki on pestävä. Voiton avaimet olivat historiallisesti käsissämme mutta mitä teimme!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Mitkä vaalit nyt on hävitty?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Mistähän puolueesta mahtanet , kirjoittaakaan ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kuusamo on aino ollut ja tulee olemaan Kepulaisten temmelyskenttä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#14

Eikö kuusamon kepulit noudatakkaan valtionvelkaministerin käskyä; e t e e n pä i n !
Huom! suom! eli jättää kaikki paskansa muiden lapioitaviksi ja siirtyy muualle kurjistamaan!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pale
Vihainen
#9

Oliskohan jo syytä järjestää pääsykoe eduskuntavaaleihin, mitä läpäisemättä ei pääsisi edes ehdokkaaksi?

Samoin pitäisi kansanedustajille asetta perusvaatimuksiksi 10 vuotta relevanttia työkokemusta tai ylempi korkeakoulututkinto plus 5 vuotta työkokemusta, ja ministereiltä pitäisi vaatia vähintään 15 vuotta työkokemusta ministeriönsä edustamalta alalta tai ylempi korkeakoulututkinto ja 10 vuoden työkokemus ministeriön alalta. Loppuisi kokemattomien, hölmöjen ja ymmärtämättömien ministerien aiheuttamat katastrofit. Eihän Suomen hallituksen johtaminen voi olla niin helppo ja vähäpätöinen tehtävä, että siihen voidaan päästää päätöksiä tekemään vaikka kaupankassa!

Eduskuntavaaleissa pitäisi vähintään olla 5000 euron mainoskatto ja vaalirahoituskielto, koska ulkopuolinen rahoitus on lahjontaa! Vai onko Suomi jo niin korruptoitunut, että korruptiota katsotaan läpi sormien?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ajat vaihtelevat ja sen mukana se, millaisia ehdokkaita milloinkin onnistaa.

Ehkä voi miettiä sitä, millaisia ehdokkaita Lapin ja Oulun alueelta meni läpi, tai jäi varapaikoille.
Mitä ammatteja edustivat, millaisia elämänkokemuksia heillä oli, minkä ikäisiä olivat, millaisia asioita painottivat ohjelmissaan = toisin sanoen mitä oli se, mikä äänestäjiä tällä hetkellä vuonna 2023 puhutteli.

Yhteiskunnan ja maailman tilanne voi olla ihan toinen neljän vuoden päästä. Millaisia ehdokkaita silloin mahdetaankaan suosia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

SOTILAITA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Taloudellisuus / talous , kuinka taloutta hoidetaan , niin ettei oltais kellekkään mitään velkaa ?!? Siinäpä kysymys !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Palle
#11

Muistaakseni Saksassa oli lailla kielletty budjetin ylittäminen. Sama malli sopisi Suomeenkin, mutta mamut ja matut pitää palauttaa mahdollisimman pian, ja erota eurosta HETI sekä EU:sta pian!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Suomi ei voi olla mikään koko maailman työvoima-, sosiaali- ja terveystoimisto! Suomalaiset tarvitsevat oman kotimaan myös tulevaisuudessa. Rahojemme jakelu ulkomaalaisille ja ulkomaille mukaan lukien EU, pitää lopettaa! Muuten menetämme kotimaamme pysyvästi EU:lle ja muille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomen tulee olla koko maailman Sodan ja riidan haasto paikka nro 1 !
Eli Ukrainaan lisää Rahaa ja terroristeja tänne sosiaali turvala elämään !
Otetaan velkaa vaan ….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000