Maamme poliittinen kuntavärikartta ja talousaluekartta ovat keskenään yhteneväiset. Yhden puolueen kepu-valta on tuonut kehitysaluekurjistumisen käänteen kuntatasolle kaikkialle maassamme. Kun poliittisella kuntakartalla väri on vihreä, on se talousaluekartalla lähes poikkeuksetta silloin taantumuksen punainen.

Tämä osoittaa sen, että kepu ja kurjuus kulkevat käsi kädessä. Etten sanoisi jopa: missä kepu, siellä kurjuus!

Miksi keskustapuolueen valta-asema sitten johtaa aina ja kaikkialla kurjistumiskierteen syntymiseen? Tämä johtuu paljolti siitä, että suppeat puolue-etunäkökohdat tappavat vapaan markkinatalouden ja luovat kepu-ummehtuneen yleisilmapiirin.

Asiat kepu-kehnosti

Kun yksinvalta-asema ulotetaan hallintoon ja kaikkeen muuhunkin kunnalliselämään aina yritystoimintaa ja työpaikkoja myöten, johtaa se väistämättä sukulaissuosintaan ja poliittiseen etuiluun, mitkä toimivat kuin käänteinen karjanjalostus.

Sopivuuden syrjäyttäessä sukupolvien ajan pätevyyden, on sukellustila syvä ja pysyvä. Rappiotilan kierre on kaatanut maailmanhistoriassa kokonaisia kansakuntia – ei ihme, että sitä tapahtuu myös Suomessa ja kuntatasolla.

Korjaus tähän kaikenkattavaan alasajokierteeseen saadaan aikaiseksi vain poliittisesti moniarvoisten olojen luomisella. Se puolestaan on mahdollista vain ja ainoastaan kuntavaalien kautta saatavalla suunnanmuutoksella.

On päivänselvää, että kakkosketjuilla ei tehdä ykkösketjujen tulosta. Vielä vähemmän niin tapahtuu vilttiketjuilla!

Yksipuoluekunnista kepu-evakkoon

Avoin markkinatalous ja aito kilpailu ovat tie ulos alasajokierteestä. Kun kehitysaluekuntiin on muodostunut kepu-imagohaitta, ei niillä ole vetovoimaa eikä kykyä säilyttää edes nykyistä väestöpohjaansa, koska ei-keskustalaisilla on lähdettävä ruuhka-Suomen kasvukeskuksiin, missä on lähtökuntia vapaammat poliittiset olot ja oikeat elämisen edellytykset.

On itsestään selvää, että kepu-kahlitut kunnat ajautuvat kuihtumis- ja kurjistumiskierteeseen. Pitkäkestoinen väestöpako puolestaan aikaansaa tyhjien asuntojen massan mukanaan tuoman kiinteistökuplan. Esimerkiksi Kuusamossa on jo nyt yli 1.250 asuinkiinteistöä vailla pysyvää asuinkäyttöä.

Kehitysaluekuntien asuntomarkkinoiden muuttuessa pysyvästi ostajan markkinoiksi, seuraa siitä kiinteistöjen arvon rapistuminen ja romahtaminen. Näin on jo tapahtunut laajasti haja-asutusalueilla ja seuraavana vuorossa ovat myös taajamat, joissa niissäkin jo löytyy tyhjilleen jäänyttä tarpeetonta tilaa, joille ei ole ostajia kohtuulliseen myyntiaikaan.

Tässä on kyse suurista omaisuusarvojen siirroista maakunnista kasvukeskuksiin ja perintöomaisuuksien arvonmenetyksistä. Vain täydellinen suunnanmuutos ja kunnallisten kepu-kahleiden katkaiseminen voi vielä tilanteen maaseutunäkökulmasta pelastaa.