Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Stoppi Kuusamon mobiilikiroukselle

Kuusamossa tuntuu edelleen olevan päällä täydellinen radiohiljaisuus liittyen laajakaistayhteyksien kehittämiseen. Sosiaalisessa mediassa lähinnä aihetta on käsitelty. Ja sielläkin lähinnä muitten kuin paikallispolitiikkojen toimesta. Pahimmillaan eräs vihreitten änkyrävaltuutettu on asettanut asian vastakkain koulujen ja muitten kiinteistöjen homeongelmien kanssa. Ei näin valopäät, asia pitäisi nostaa nyt pöydälle ja laittaa iso pyörä pyörimään selvitys edellä.

Asialla on esimerkiksi siinä mielessä kiire, että kuituhankkeita koskien valtiontuet pitää olla haettuna tämän vuoden loppuun. Sellainen positiivinen asia kuitenkin on tässä vaiheessa tukiaikaa jatkettaisiin vuoden 2020 loppuun eli rakentamiseen tulee kaksi vuotta lisää aikaa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että nyt voidaan jatkaa ihmettelyä ja äimistelyä asiassa. Edelleen mahdolliset hankehakemukset pitää olla sisässä tämän vuoden aikana.

Kuusamossa asian kanssa on haukoteltu vuosikausia. Kuusamossa tehty päätös nojautua laajakaistahommissa pelkästään mobiiliin lytättiin jo viisi vuotta sitten ministeriötä myöten ja samalleen monet alan ammattilaiset ovat ihmetelleet tätä kaupungin haluttomuutta tarjota kuituvaihtoehtoa sitä haluaville. Pakottaahan ketään kuitenkaan ei voi kuitua ottamaan ja eikä kaikki sitä koe tarvitsevansa. Mutta sekin mahdollisuus kuusamolaisille pitäisi kuitenkin tarjota.

Kuitenkin tilanne on se, että datamäärät tulevat nousemaan lähivuosina exponentiaalisesti. Tätä olen toistanut hyvin monesti, mutta jokatapauksessa asiaa on toitotettava. Koteihin tulee älylaitteita koko ajan, monessa yhteiskunnan toiminnoissa digitalisaatio etenee ja yritykset tarvitsevat myös lisää kaistaa. Tällä hetkellä datamäärän kasvu on sitä luokkaa, että edes tuleva 5G ei asiaa ratkaise. Ja Kuusamossa on yksi suuri ongelma mobiiliyhteyksien kannalta paikkakunnan mäkisyys. Tämäkin tuo jo nyt haasteita toimivan yhteyden aikaansaamiseen. Kun kaikki nämä asiat otetaan huomioon, niin takavuosina tehty päätös panostamisesta pelkkiin mobiiliverkkoihin on ollut yksi typerimmistä ratkaisuista, mitä Kuusamossa on ikinä tehty.

Joten toistan vielä kerran. Kaupungintalolla olevat poliitikot ja virkamiehet ihan kaupunginjohtajaa myöten. Ottakaa nyt se lusikka kouraan, laittakaa nopeasti selvitys pystyyn ja lopettakaa se sormibiljardi. Selvitys kertoo sitten sen, miten asiassa tulee edetä. Mutta ratkaisu asiaan on mobiilin ja kuidun sopiva variaatio. Ei minulla muuta. Toimikaa!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Lämsällä hyvää sinnikkyyttä pitää asiaa esillä, josko Kuusamon päättäjien ”jäät” alkaisi sulaa ja järki voittaa pikkuhiljaa. Jaksamista Lämsälle ja muille asian eteen töitä tekeville, ja sitten muille niille vastustajille toivotan lisääntyvää ymmärrystä. (Vihreät nyt vastustaa kaikkea PS:n suunnalta tulevaa vaikka se olisi ensiapu, ei kannata välittää, samat hyvät perustelut vaan pöytään.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000