Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kuusamon kunnalliset satutunnit

Kehitys lähtee aina kyseenalaistamisesta ja kritiikistä. Mitään ei pidä ottaa vastaan itsestäänselvyytenä. Eteenpäin menon perusedellytys on myös se, että vallitseva tilanne pystytään analysoimaan kokonaisuutena, niin meille mukavina asioina kuin epämiellyttävinä yksityiskohtinakin.

Kaiken päätöksenteon perustana pitäisi olla tarkat, yksityiskohtaiset ja kaunistelemattomat tiedot todellisuudesta. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku – paitsi nykyisessä kepu-Kuusamossa!

Olen valitettavasti joutunut rasittamaan itseäni viime aikoina aivan liian monessa tilaisuudessa, joissa on päättäjille esitelty valikoituja osatotuuksia, tarkoitushakuisia otantoja erinäisistä kehityskuluista sekä kaikkinaista tilastokikkailua aivan liian suppealla aikajanatarkastelulla.

Ketä tämä palvelee ja kenen etua? Ei ainakaan kuntalaisen ja veronmaksajan. Yhteisiä asioita hoidettaessa tarkastelunäkökulman pitäisi olla aina ja kaikissa tilanteissa korkeamman moraalin alla kuin yksityistalouksissa.

Lasketaanko meille luikuria?

Otetaanpa aivan kuvitteellinen esimerkki. Meille kerrotaan, että Kuusamoon on syntynyt vuoden aikana niin ja niin monta uutta yritystä. Jos luku on suuri, niin sehän on hieno asia, vai onko? Jos samassa yhteydessä ei mainita tai muisteta lopettaneiden tai konkurssiin menneiden yritysten määrää. Nettotulos pitäisi tässäkin yhteydessä olla se, mikä on ratkaisevaa.

Toinen, aivan hihasta tietystikin vedetty esimerkki voisi olla vaikkapa väestö-, syntyvyys- tai koululaistilastojen esittely nyppimismenetelmällä, jossa on valikoitu mukaan meille mukavan mieluisat vuosiparit. Täytyy vain ihmetellä, että uskovatko edes umpi-kepulaisimmatkaan tällaista hirmuhallintoharhautusta?

Ei voi olla jatkuvasti niin, että kaupungin ”virallinen” tiedotus ja valmistelu luottamushenkilöille, kertoo vain kolikon toisen – myönteisen – puolen ja valtuutettu Kortesalmi joutuu kerta toisensa perään selvittämään kokonaisuuden kannalta olennaisen ja välttämättömän sekä epämiellyttävän, myös kielteisen, käytännön tosiasian.

Harjoitteluaikaa on ollut jo sata vuotta!

Lähdeaineistoon pitäisi aina voida luottaa. Voidaanko sitä enää tehdä, jos ja kun kaikki lähtö”tietokin” on vain kepu-tarkoituksenmukaistettua, jää enemmän kuin epäselväksi.

Peräänkuulutan edelleenkin sitä, että kaiken taustatiedon pitää olla kokonaisuskottavaa. Se on myös tarjottava jokaiselle valtuustoryhmälle tasapuolisesti, eikä niin, kuten täällä on ollut kepu-maantapana, että asiat selvitetään auliisti yhdelle ryhmälle ja muut saavat tiedonmurusia lähinnä tiputtelemalla.

Tulevissa kuntavaaleissa Koillismaan kansan on äänestettävä kumoon nyt vallitseva paikallispoliittinen pikkukikkailupäätöksenteko. Toista satavuotiskautta Kuusamo ei enää kestä yhden puolueen kunnallisdiktatuuria!

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Voi voi. Ole hyvä mies tyytyväinen, että Kuusamossa on sellainen valtapuolue, jonka johdosta kunnan talous näyttää pelkkää plussaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#4

Tappioputken jälkeen Kuusamon kaupungin talous kääntyi voittokuluksi vasta PS:n saatua 5 valtuutetun voiman kertaheitolla viime kunnallisvaaleissa. Samalla kyläkoulujen tappotahti 1/vuosi katkaistiin koko valtuustokaudeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä saa mitä tilaa
#5

Saatu laskeen vain yhteen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä saa mitä tilaa
#2

Nyt yksi valtuutettu vain sen suunnan ps on taannut kuihtuu kuin Lämsän puheenjohtajuus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Puheenjohtaja
#3

Montako hyödyllistä idioottia tarvit et pääset valtuustoon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000