Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Teesi, antiteesi ja synteesi

Samaan aikaan kun seuraamme tapahtumia Ukrainassa ja analysoimme Venäjää, unohdamme mitä tapahtuu Suomessa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja ympäri globaalia maailmaa. Jopa kuvamme menetetystä Karjalasta on vinoutunut ja kuvitteellinen. Tämän rinnalla oma kielemme rapautuu, pirstaloituu ja yksinkertaistuu. Kielemme on kohdannut vanhatestamentillisia haasteita, mutta syytä ei ole mahdollista hakea enää Jumalasta.

Kaikki aikamme medioissa menee nyt Venäjän ja Ukrainan sodan pohdintaan, omaan käyttäytymiseemme pandemian jälkeen hakien turvaa Natosta. Jopa omien epigeneettisten traumojen nouseminen pintaan on pahempaa kuin koskaan aiemmin, lukuun ottamatta ehkä suuren ikäluokan hysteriaa Vietnamin sodan aikoihin ja kommunismia palvovia, sotiemme aikaan syntyneitten traumoja tuolloin seuraten.

Aikanaan menetettyjen juurien ja yhteisöjen epäkohdat saattavat olla tabuja kotinsa jättämään joutuneille mutta eivät enää jälkipolville. Käsittelin aihetta aikanaan ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä mutta se törmäsi tuon ajan sodat kokeneiden professoreiden koulukuntaan. Ilmiö oli hoidettava lopulta tavalla, jossa heidät siirrettiin ulos riitelemästä omien ongelmiensa kanssa piehtaroiden. Rauha heidän muistolleen ja traumoille.

Matkailu Venäjän Karjalaan tuli mahdolliseksi 1950-luvulla. Synnin silloin ja näin öisin painajaisia, jotka levisivät idän taivaalta kaksipäisen kotkan tapaan epigeneettisenä perimänä verisistä sodistamme. Niinpä myös matkailu tuohon suuntaan oli aluksi verkkaista. Raja aukesi railona.

Mitä vähäisemmiksi omat suomalaiset jälkemme tuohon suuntaan hävisivät, sitä suuremmat joukot sinne lopulta menivät mutta nyt turisteina. Tuolloin mukana oli jo rationaalista järkeä ja alan tutkijoitakin. Mukana oli tutkijan tuomat teesit, vastakohtana antiteesit ja tavoitteena lopulta uskottava synteesikin.

Presidentti Koivisto sosiologian tohtorina harrasti dialektista pohdintaa ja hämmensi sillä joskus toimittajatkin sopuleinamme. Lopulta hän väsyi heihin lukuun ottamatta koulukaveriani Pekka Hyväristä. Pekka taas väsyi hänkin toimittajien toverituomioistuimessa kollegoihinsa hänkin.

Tämän päivä Helsingin Sanomissa (24.04.2022) Vesa Siren kirjoittaa kolumnissaan, kuinka putinismin antiteesiä kannattaa odottaa. Venäläiset kun näkivät itsensä uutena Roomana jo 1400-luvulta lähtien ja tämän päivän ajatteluun kuuluu myös teesin rinnalle antiteesi ja lopulta synteesikin.

Hän lainaa sekä Kiovan Rus ajattelua ja professori Jukka Korpelaa, että samaan aikaan presidentti Mauno Koiviston kirjaa.

Korpela on puolestaan muuttanut ajatteluaan Koivistonkin mainitsemasta Kiovan Rusin perinnöstä ja kulkee nyt ihan omia teitään Venäjän kulttuurin varhaismuotoja pohtiessaan. Sen sijaan Putinin harhat kulkevat edelleen 1700-1800-lukujen tuhatvuotisessa Venäjässä Paavo Väyrysen väitöskirjan tapaan Kiovan Rusin jatkajana, jonka keskus on nyt vain Moskovassa.

Jo 1400-luvulla Venäjä halusi olla ”uusi Rooma”, jolla oli missio ”vääräuskoista länttä” ja ”idän pakanoita” vastaan. ”Putin haluaa isovenäläisesti nähdä itsensä myös kaikkien slaavien hallitsijana.” lainaten Sirenin kolumnia.

Kun suomalaiset matkailivat 1990-luvulla pääosin kesäisin rajan taakse Karjalaan, sinne ei menty rentoutumaan, kuten mökkilomalle ikään, vaan hakemaan jälkiä suomalaisuudestamme. Talvella Venäjän Karjalaa ei ollut olemassakaan.

Asuin pari vuotta rajaseudullamme juuri Neuvostoliiton hajotessa. Vierailin rajan takana ”maailman suurimmaksi museoksi” kutsutussa kohteessa. Luovutetun Karjalan kokemukset perustuivat lapsuuden mielikuviini, ei toki juuriini siellä. Sodistamme näin vain julmia epigeneettisiä uniani, painajaisia.

Vielä 1930-luvulla ja 1920-luvun puolellakin alueilla käynnistettiin matkailua edistäviä toimiakin. Näiden seutujen tunnettuus lisääntyikin ja Terijokea myytiin Pohjolan Rivierana ja Petsamoa eksoottisena kuninkaan kartanona, Pohjolana ja Tolvajärveä retkeilijöiden paratiisina. Suomalaiset käyttivät yhden vuoden valtion budjettinsa kunnostaakseen tien juuri Petsamoon. Kirjani ”Arctic Babylon” syntyi jo mielikuvissani lapsena.

Tutkijan näkökulmasta kuvamme Karjalasta on pahasti vinoutunut ja kuvitteellinen. Niinpä ei kuuluisi Putinin tapaan sotkea toisiinsa taloudellista ahdinkoa, sisällissodan vastakkainasettelua, ihmisten epäasiallista kohtelua, eriarvoisuutta ja yhdistää niitä puheisiin Karjalasta. Sama kun pätee toki myös Ukrainaan. Kotinsa menettäneiden kohdalla ne saavat toki ollakin tabuja, mutta ei nyt enää jälkipolville Karjalasta.

Tutkijoiden esille tuoma kuva nyky-Karjalasta ei toki kaikessa realistisuudessaan sovi likimainkaan yhteen poliittisesti orientoituneeseen ja samalla usein tunteisiin vetoavan Karjala-käsitteen kanssa. Toisaalta tutkijat eivät saa myöskään vähätellä muistitiedon kautta syntyviä emotionaalisia tunteita, sotakokemuksia ja juuriaan Karjalasta hakevan syvästi kokijaansa vaikuttavina elämyksinämme, spatiaalisena identiteettinämme. Ensimmäistä väitöskirjaani kootessani niin regionalismi kuin spatialismi oli opittava erottamaan siinä missä tietokoneen käyttämä tekoäly kielenämme.

Ne kun olivat vielä tuolloin suomalaisille tyystin vieraita myös yliopistoissamme. 1900-luvun alkupuolella syntyneet professorit odottivat tietokoneitten olevan vain tilapäisen ilmiön ja katoavan aikanaan. Toki sama päti poliitikkoihimme ja hallintoomme. Toki se näkyy hallinnossamme vielä tänäänkin. Kehitys on ollut hidasta ja innovaatiopolitiikkaa on jarruteltu tietoisesti.

Kun nämä kaksi tasoa, rationaalinen järki ja emotionaalinen tunnekuohu saadaan toimimaan samassa tasossa, alamme ymmärtää paremmin myös Ukrainaa ja Putinin tapaa korostaa vain toista puolta totuudesta. Putinin tarjoaman teesin rinnalle on tuotava myös antiteesi ja näistä on rakennettava lopulta synteesi.

Vesa Siren esittelee näitä Putinin teesien kääntöpuolelle tuotavia antiteesejä neljä esimerkkinä. Ensin (1) hän mainitsee Venäjällä presidentin kausien aitoa rajoittamista kahteen kauteen. Valta kun ei saa korruptoida ja sokaista johtajaa, täydellinen täydellisesti.

Toiseksi (2) Geneven sopimuksia on noudatettava Venäjälläkin. Rikokset tutkitaan ennen kuin aletaan väittää niiden olevan valetta.

Kolmanneksi (3) myös Venäjällä on sallittava aito oppositio, eikä myrkytettävä, vangittava ja murhattava opposition edustajia.

Ja neljänneksi (4) vaikutusvalta naapurimaihin on voitettava hyvällä, ei sotavoimin uhaten. Hymykampanja kun voisi pitää myös Ruotsin ja Suomen ulkona Natosta.

Olettaen että siihen liittyisi aito demokratia ja johtajan vaihdos. Pikainen vetäytyminen Ukrainasta ja vahinkojen korvaaminen siellä, sotarikoksista tuomitseminen. Kun tällaisia ihmeitä ei tapahdu, Suomi ja Ruotsi liittyvät Naton jäseniksi ja kehitys jatkuu hyväksyen realisteina vallitsevat tosiasiat.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja