Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Ison talon Antti ja rannalle jääneet

Eduskuntavaalit on käyty, lopputulos oli varsin odotettu – niin valtakunnallisesti, Oulun vaalipiirissä kuin paikallisestikin. Vaalien alla kirjoitin aika monta mielipidekirjoitusta, missä avasin eduskuntavaalinäkymiä monelta eri kantilta ja useammankin puolueen suhteen.

Totesin moneen kertaan, että Kuusamosta on lähdetty liikkeelle pääosin aivan väärillä ehdokkailla. Vaalitulos osoittaa kiistatta sen, että joko olin tässä arviossani oikeassa tai sitten äänestäjien suuri enemmistö uskoi sanomaani.

Kadotus kohtasi keskustan

Koko maan mittakaavassa kävi todellinen keskustan kadoksiin lakaiseva tsunami, missä yli puolen Suomen poliittinen värikartta vaihtui keskustan vihreästä Perussuomalaisten siniseksi. Äänestäjät muuttivat vihreän siirtymän käsitteen koko lailla uusiksi.

Yhdessäkään vaalipiirissä keskusta ei ole enää suurin ja eduskuntapuolueena se on kääpiöitynyt yli puolta pienemmäksi kuin suuruutensa päivinä. Perussuomalaisia kansanedustajia tulee uudessa eduskunnassa olemaan keskustaan nähden kaksinkertainen määrä.

Vihervasemmiston vaalitappio

Valtakunnallisesti äänestäjät torjuivat Marinin kakkoshallituksen syntymisen ja samalla siivosivat muun vihervasemmiston kannatusalhon pohjille.

Oulunkin vaalipiirissä Perussuomalaiset nousivat kärkeen. Yksi lisäpaikka ja vahva maakunnallinen edustus oli myös se tervetullut lisä. Oulun lisäksi Perussuomalaiset oli monessa muussakin kunnassa ykkösenä.

Kuusamossa kirkkaus koitti

Kuusamossa keskustan romahdus oli muuta Suomea totaalisempi. Kannatustason syöksy alle 40 prosentin oli murskaava, samoin ääniosuuden yli 10 prosenttiyksikön menetys. Yhden puolueen ylivalta-asema katosi kertaheitolla. Herkullisinta vielä se, että Perussuomalaiset nousi selkeäksi vastavoimaksi ja kakkoseksi ollen noin kaksinkertainen demareihin, kokoomukseen ja vihreisiin nähden.

Kuusamon itsensä kannalta vaalitulos oli tietystikin umpisurkea. Viekkaudella ja vääryydellä kaapatut eduskuntavaalien ehdokaspaikat eivät olleet siunauksellisia. Tämä näkyi selkeästi niin keskustapuolueen ja vihreiden kuin kokoomuksen ja myös Perussuomalaisten kohdalla paikallisehdokkaiden hämmästyttävän heikossa kannatustasossa.

Äänivuotoa ulkopuolelle

Kuusamossa keskustapuolueen ehdokkaan vaalihaavi vuosi – aivan odotetusti – kuin seula. Perussuomalaisen paikallisehdokkaan pitovoima puolestaan oli pohjanoteeraus. Pelastus tässä oli se tarkoin harkittu vaalitaktiikka, missä me kolme Perusvaltuutettua lähdimme kylmän rauhallisesti liputtamaan Kuusamon ulkopuolisia ehdokkaita, kun tiesimme tasan tarkkaan täysin tyhjän päälle rakennetun teennäisen toiminnan turmiollisuuden toteutuvan takuuvarmasti.

Omalta osaltani olin osana nappisuoritusta. Jos en nyt aivan kuninkaantekijäksi, niin kuitenkin kansanedustajantekijäksi pääsin nyt kukaties selvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Vaalipiirin jokaiseen lehteen toimittamani Kankaan kannatuskirjoitus oli omalta osaltaan vaikuttamassa lopputulokseen.

Suorat eduskuntayhteydet vahvistuivat

Laskin Jenna Simulan melkoisen todennäköisesti uusivan paikkansa, pidin PS-lisäpaikkaa varsin varmana ja lähdin vaikuttamaan yhden uuden kansanedustajan henkilövalintaan. Antti Kangas teki uskomattoman kampanjasuorituksen nousten hienosti peräti jo kolmantena listaltamme eduskuntaan.

Vaalien lopputulos oli ainakin omalta kannaltani tarkasteltuna huikea napakymppiosuma. Suorat eduskuntayhteydet saatiin nyt aikaiseksi ison talon Antinkin kautta ja on satavarmaa, että maa- ja metsätalouden viestit menevät nyt asiakokonaisuutta ymmärtävän maaseudun miehen kautta takuuvarmasti eteenpäin. Joskus Kuusamon asiaa on kaukokatseisesti viisainta pyrkiä hoitamaan kaukaisimman kautta ja sievintä tietä.

Kritiikkipalaverien paikka

Politiikka on raaka laji. Yhtäältä se nostaa, toisaalta se myös pudottaa. Tehdyistä virheistä olisi syytä kuitenkin ottaa opiksi. Nyt on kannatuskadon kärsineet ehdokkaat jokaisen puolueen syytä vaihtaa uusiin ja tuoreisiin kasvoihin pikavauhdilla.

Todellisuudentajua tähänkin touhuun kaivataan kipeästi. Ei ainakaan minulla olisi pieneen mieleenkään tullut pyrkiä eduskuntavaaleissa ehdolle tilanteessa, missä yksikään valtuutettu omasta valtuustoryhmästä ei ole tukena ja takana. Sama paikallisehdokas kahdesti listan kolmanneksi viimeisenä ja kampanjapäällikkönsä välillä olleissa vaaleissa samoin. Poliittinen katu-uskottavuus on kaukana.

Johtopäätösten aika

Kyllä lähtökohta politiikassa on se, että aivan ensiksi on kotipesä saatava kuntoon ja vasta sen jälkeen voi edes haaveilla kannatuksesta yli puoluerajojen, mitä kuusamolaisehdokkaalta ehdottomasti edellytetään ennen kuin on pienintäkään mahdollisuutta haaveilla läpimenosta eduskuntavaaleissa.

Nämä rannalle jääneet eivät muuten vaikuta olevan kovin oppivaista sorttia. Puoli tuntia ennen vaalipaikkojen sulkeutumista me kolme muskettisoturia saimme kaikki sähköpostiviestiä yhden ehdokkaan kaappaamasta paikallisyhdistyksestä siitä, että meidät aiotaan kammeta ulos valtuustoryhmästämme. Lähettäjänä sama paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, joka kävi Kuusamon torilla tylyttämässä tulevaa kansanedustajaa. Osalle poliittisen toiminnan pääprinsiippinä vaikuttaa olevan teema: oma napa ensiksi!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
MIHIN HÄVINNYT EROTETTAVAN KUULEMISVELVOITE?
Vihainen
#1

Puolueessa on ollut puoluejohdon takia ”tuulista” lähivuosien aikana. Henkilöitä erotettu perusteetta erityisesti puoluesihteerin johdosta.
Perussuomalaisen puolueen säännöt uudistettiin Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 21. Tarkastin juuri puolueen jäsenistön hyväksymät säännöt. 7§ puolueesta erottaminen on muuttunut ja sääntöjä ei voida muuttaa ilman puoluekokouksen hyväksyntää.
Erottamisperusteet ovat vuoden 21 hyväksytyn sääntöuudistuksen mukaiset. 7§ oli kuitenkin kohta, jossa eroteuhan alla olevalla henkilöllä oli oikeus tulla kuulluksi puoluehallituksen osalta ennen päätöstä kaikissa tapauksissa paitsi, jos erottaminen koski jäsenmaksun laiminlyöntiä.
Kyseinen kohta on poistettu! Oikeusvaltioperiaatteen mukaisen kuulemisoikeuden/velvoitteen poistaminen on vakavaa ja täysin puolueen sääntöjen vastaista. Mahdollistaa totaalisen mielivallan. Taitaa olla Luukkanen/Peltokangas kaksikko asialla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pale
Hämmentynyt
#9

Onko totta, että Tiihonen ja Ano olivat jo menneet läpi, kunnes heidän saamansa äänet varastettiin? Kuulin että esimerkiksi Tiihosen äänimäärä oli jossain vaiheessa laskentaa 150 000 ja siitä olisi olemassa kuvaruutukaappauskin!

Olisi ollut tärkeää saada toinenkin isänmaallinen puolue PS:n rinnalle taistossa globalismia, eunukkeja ja viherhirviöitä vastaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LAITON SÄÄNNÖN POISTO
Vihainen
#2

Puoluelain perusteella puolueella tarkoitetaan rekisteröityä yhdistystä. Näin ollen yhdistyslaki velvoittaa puoluetta.
Yhdistyslain 3 luku 15 § Erottamismenettely 2 momentti: ”Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen”.

Lisäksi, muistaakseni Kattelus-Kilpeläisen tapauksessa hallinto-oikeus oli ”jäädyttänyt” erottamispäätöksen. Luukkasta tämä ei estänyt, mutta kenttä muistaa kaikki epäoikeudenmukaisuudet. Luukkanen ei uusi paikkaansa puoluesihteerinä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Olen samaa mieltä: ps-aate on mätää lahoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PUOLUE PYSYY JOHTAJIA TULEE JA MENEE
Vihainen
#10

En todellakaan ole tyytyväinen suurimpaan osaan puoluejohdosta ja piireissä olevista sisäänpäinkääntyneistä ”kahvikuppiseuroista”. Puheenjohtaja Purra loistava henkilö! Monen muun puoluejohtajan suhteen vaihto olisi toivottavaa. Se tapahtuu ensi puoluekokouksessa. Omia ei petetä/puukoteta selkään. Täytyy kuitenkin muistaa, että PS on Suomen parhain puolue ja maamme tulevaisuus, johtajia tulee ja menee, puolue ja sen aate pysyvät!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Tai sitten , persujen aate ei sittenkään , ole mätä ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Apua
Hämmentynyt
#13

Isönmaallisuus on mätää ja suomalaisten edun ajaminen haitallista, että silleen. 🙈🇫🇮

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Ylti kommentistasi huolimatta yli 20% kannatukseen! Mites oman puolueesi kävi? Kaikki vihervassarit ottivat turpaansa ja nyt vaikeroidaan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#15

No niin satusedät, menkäähän laskemaan utopiaääniä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#7

Se että erotettavalla on oikeus esittää asiansa ei tarkoita etteikö häntä voi erottaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onks se Kuhmo jossain siellä Kuusamossa päin? Sieltähän tuli pienestä pitäjästä kaksi edustajaa.
Kaiken kaikkiaan Lappi ja Oulu kai on aika hyvin menneet alueet persujen osalta, vai kuinka on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#8

Kuhmo on samaa Oulun vaalipiiriä Kuusamon kanssa. Kokonaisuutenahan vaalit täällä menivät Lappia myöten erinomaisesti. Meillä Kuusamossa tilanteen korjasi se, että melkein kolmeneljäsosaa paikallisesta Perusäänipotista keräsivät Kuusamon ulkopuoliset PS -ehdokkaat talteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Pankaa Rukalla ne kelta mustat rosvo taksit kuriin,samanlaista rosvoamista kuin Helsingissä vaikka siellä ei mustat miehet ajakkaan niitä…
Siitähän kärsii turismi,ei kukaan ulkomaalainen eiköä suomalainen toista kertaa tule sinne ,kun joka paikassa ryöstetään kaksin käsin.
Takseilla oli ennen uudistusta niin sika hinnat jos sillä ei pärjää niin silloin pitää vaihtaa yrittäjää.
Sama niissä baareissajoissa on kartellit ,ei ole mitään järkeä että tuoppi maksaa lähes kympin !!!!
Järjetöntä asikaiden pois ajamista….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jyrkkä ei persuille
#4

Kiitoksia että kuusamon Persu ei päässyt eduskuntaa joukamo teki hyvän työn haittaa alla persujen koko kuusamon imagoa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#5

Mite siellä persujen johdossa palkitaan puolueen oman väen heikentäminen joko joukamo kunitettu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000