Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Hautausmaksujen kuoppakorotukset estettävä

Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuusto palautti viime vuoden lopun talousarviokokouksessaan hautaushintojen tarkistuksen – siis korotusesityksen – takaisin valmisteltavaksi. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että kirkkoneuvosto oli asiaa yksimielisesti esittänyt.

Tässä hautaustoimen hinnastoasiassa ollaan itse asiassa kirkon ja seurakuntien kannalta katsottuna aivan perimmäisten maallisten kysymysten äärellä. Päätöksenteko seurakunnissa koostuu suurelta osin omaisuudenhoitoon ja taloudellisiin kysymyksiin liittyvistä ratkaisuista.

Kirkollisveronmaksulle saatava vastinetta

Jos ajatellaan aktiivista seurakuntaelämää, niin yleensä siihen osallistuu säännöllisesti vain hyvin pieni vähemmistö suhteessa seurakunnan kokonaisjäsenmäärään. Jokaiselle kirkkoon kuuluvalle on kuitenkin oma merkityksensä sillä, paljonko jäsenyydestä joutuu vuosittain kirkollisveroina maksamaan ja mitä ”jäsenetuja” siitä mahdollisesti saa takaisin.

Paitsi kirkon linjausten vuoksi myös heikoksi koetun panos ja tuotos -ajattelun johdosta, on viime vuosien selvä trendi ollut kirkosta eroamisten voimistuminen. Jos seurakunnat eivät kykene kilpailukykyiseen palveluntarjontaan vaikkapa hautaustoimissaan, ei se ainakaan edistä kansalaisten pysymistä kirkon piirissä kirkollisveron maksajina.

Löyhät siteet kirkolliseen elämään omaava kohtaa kotiseurakuntansa lähinnä hautauksen kautta – tai ainakin perikunta sen tekee. Kuusamon seurakunnan voimassa oleva tai uusi hautaustoimen maksuhinnastoesitys ei kirkollisveron maksuun mitenkään houkuttele.

Ulkopaikkakuntalaisille haudattaville tasausmaksujärjestelmä

Täysin kohtuuton on seurakunnan rahastus ulkopaikkakuntalaisilta, joiden maksut ovat hautaustavasta riippuen joko kaksin- tai lähes kolminkertaisia. Muualla maassamme asuvien tuonti oman synnyinkuntansa multiin tuovat lisäksi vielä vainajan moninkertaiset kuljetuskustannukset mukanaan omaisille.

Mielestäni kirkon piirissä olisi kehitettävä jonkinlainen tasausmaksujärjestelmä niitä haudattavia varten, joita ei saateta oman kotiseurakuntansa hautausmaille. Hehän ovat kuitenkin mahdollisesti koko elämänsä ajan maksaneet kirkollisveronsa johonkin seurakuntaan, vaikka muualle tulisivat sitten haudatuiksikin.

Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa sitä tosiasiaa, kun Kuusamon seurakunnan hautauksen omakustannushinnan väitetään olevan lähes 2.500 euroa hautaukselta, niin siinä tapauksessahan jokainen täältä muualle haudattava on silkkaa säästöä. Näin täytyy tapahtua myös silloin, jos kuusamolaissyntyinen vainaja haudataan tänne eikä kotiseurakuntansa hautausmaille.

Kun vainajia oletettavasti jonkin verran siirretään kotipaikkakunniltaan kaikkiin ilmansuuntiin ja takaisinpäin, niin seurakunnillehan jää tässä tapauksessa aina johonkin suuntaan myös hautaustoimen säästöjä. Oikeus ja kohtuus olisivat hyvä periaate myös kirkollisissa kysymyksissä.

Joukamo Kortesalmi

kirkkovaltuutettu

Kuusamo

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Onko järkee vai ei
Utelias
#1

Tehkää aloite vainajien hautaamisesta puistoihin ja yksityismetsiin/pihoihin maanparannusaineeksi istutuspuun alle suvun tai kilpailutetun maaurakoitsijan toimesta.
Jälkeläiset voisivat käydä kirjaimellisesti katsomassa sukupuitaan ja rakentaa vaikka taloaan ja perintökalusteita menneistä sukupolvista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Vai ei kirkkovaltuustossa oleva tiedä hautauksen omakustannushintaa.
Ota hyvä mies selville, ettei tarvitse arvaillen kirjoittaa. Kyseinen arvailu luo nimittäin tietynlaisen kuvan kirjoittajasta, joka uskoakseni on ehdokkaana seuraavissa vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Utelias
#5

No juuri sen laskennallisen hinnan tiedän, mihin todennäköisesti on kaadettu kaikenkarvaisia kuluja. Uskoakseni muuten en ole ehdokkaana seuraavissa seurakuntavaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Tarkoitinkin kunnallisvaaleja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alpo Lämsä oulusta
Hämmentynyt
#3

Esim Oulussa haudanhoito maksu on 70 e / v kun sen samanlainen tuote on Kuusamossa 99 e/ v kuusamolisineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alpo Lämsä oulusta
#4

Haudan hoitomaksu Kuusamossa 99e/v kuusamolisineen Oulussa samanlainen paketti 70e/v, että tälleen täällä .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000