Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Perussuomalaiset – kuntavaalivoittaja

Vaalien jälkeen on aina paikallaan analysoida käytyjä vaaleja ja niiden lopputulosta. Niin on syytä tehdä myös nyt. Vaaleissa on kulloinkin voittajansa ja häviäjänsä. Senkään suhteen ei tälläkään kertaa tehdä poikkeusta. Tulostulkinnat ovat valitettavan usein kuitenkin sellaisia, missä kukaan ei myönnä hävinneensä. Tappio pyritään kääntämään vähintäänkin torjuntavoitoksi.

Juuri käydyissä kuntavaaleissa oli oikeastaan vain yksi selkeä ja tosiasiallinen voittaja – Perussuomalaiset. Lähes kuuden prosenttiyksikön kasvu edellisistä kuntavaaleista ja melkein 600 lisävaltuustopaikkaa oli veret seisauttava suoritus. Kokoomuksen ja Liike Nytin saamat lisäpaikat olivat tähän verrattuna kosmeettisia korjauksia. Käytännössä kaikki muut puolueet kokivat vaalitappion, lukuun ottamatta Ruotsalaista kansanpuoluetta, mikä suunnilleen säilytti entiset asemansa.

Kuntavaaliemme suurin häviäjä oli odotetusti keskustapuolue, minkä kokema vaalitappio oli peräti 2,7 prosenttiyksikköä ja miltei 400 valtuustopaikan menetys. Vertailukohteena voidaan todeta keskustan menettäneen valtuustoasemiaan valtakunnassa lähes saman verran kuin vihreät niitä vastaavasti keräsivät koko maassa.

Hallitusrintama hävisi lähes 900 paikkaa

Kuntavaalien kahtiajako oli hämmästyttävän yksiselitteinen myös hallitusrintaman ja opposition suhteen, sillä vaalien voittajiin lukeutui oikeastaan koko oppositio – Perussuomalaiset, kokoomus ja Liike Nyt, vain KD:n kokiessa lievän tappion. Hallituspuolueista taas rankimman äänestäjien tuomion kokivat keskustapuolue, vihreät ja demarit, mutta myös vasemmistoliitto otti takkiinsa lähes prosenttiyksikön verran.

Tässäkin mielessä kuntavaaleissa kansamme antoi hallituksellemme vakavan varoituksen poliittisesta kuolevaisuudesta. Vihervasemmistolainen painajaishallituksemme menetti kuntavaaleissa kaikkinensa lähes 900 valtuustopaikkaa eli melkein sen, mitä vihreillä ja vasemmistoliitolla yhteensä on nyt uusia valtuustopaikkoja.

Kuusamossa rankka kepu-tappio

Kuusamossa valtapuolue keskustan menetys oli vielä valtakunnallistakin tappiota suurempi, peräti -6,7 prosenttiyksikköä, mikä tiesi paikoissa kolmen menetystä. Vaalien toinen paikallishäviäjä oli vihreät, minkä kannatus kutistui -3,5 prosenttiyksikköä, mikä poiki yhden, käytännössä kahden paikan kadotuksen. Jatkuva puolueriitely vei veronsa eikä kaivossodankaan loputon käynti vaikuta enää kantavan.

Kuusamossa vaalivoittajia ovat Perussuomalaiset ja kokoomus, molemmat yli kolmen prosenttiyksikön kannatusnousulla ja kumpainenkin kahdella lisäpaikalla, PS tosiasiassa kolmella. Kokoomus kylläkin otti toisen lisäpaikoistaan itse asiassa vaaliliittokumppaninsa KD:n äänillä.

Huomionarvoista on myös se, että kaikki Perussuomalaisista aikoinaan loikanneet joko putosivat valtuustosta tai menestyivät aikaisempaa selvästi heikommin. Politiikkaan mukaan mielivien kannattaakin muistaa se tosiasia, että nimenomaan Perussuomalaisissa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Meiltä pois lähtö sen sijaan on pääosin poliittinen itsemurha ja kotiinpaluu sen sijaan poikii valtuustopaikan!

Kortesalmi päihitti jokaisen kokoomuslaisen!

Omalta kohdaltani olen henkilökohtaiseen vaalitulokseeni erinomaisen tyytyväinen. Kannatus pysyi kutakuinkin edellisvaalien tasoisena, muuttoliikkeen pois Kuusamosta sitä hieman nakertaen. Suhteessa vaaleihin panostukseeni, lopputulos oli edellisvaaleja selvästi tuottoisampi. Toinen tekijä oli se, että ehdokaslistamme oli nyt hivenen leveämpi yläpäästään kuin edellisillä kerroilla, mikä on ollut tavoitteenammekin. Helmenä voin todeta, että sain enemmän henkilökohtaista kannatusta kuin yksikään kokoomuksen listoilta läpi menneistä.

Kuusamon Perussuomalaisten ehdokkaiden vaalitulos sisältää myös selvän äänestäjäkuntamme viestin henkilökohtaisten äänten suhteessa keväällä käytyyn some- ja mediakohuun nähden, mitä paikallisyhdistyksemme ei voi ilman jonkinlaisten johtopäätösten tekemistä sivuuttaa. Politiikassa henkilökohtainen äänimäärä osoittaa aina kunkin henkilön aseman, poliittisen ”ihmisarvon” ja nokkimisjärjestyksen.

Perussuomalaiset sai nyt Kuusamoon joka tapauksessa erinomaisen valtuustoryhmän, minkä uskon olevan myös kauttaaltaan sisäisesti toimintakykyisen aina varavaltuutettuja myöten. Hyvillä mielin ja odotuksia täynnä lähden taas yhteen uuteen valtuustokauteen kiittäen samalla kaikkia tukijoitamme saamastamme luottamuksesta.

Muutoin olen edelleenkin sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Näin minäkin olen asian , ymmärtänyt ! Kaikille se ei näytä olevan , näin selvää !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Omakehu haisee!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Iloinen
#6

Kukapa se kissan hännän…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos 😕 RAKAS Nimetönkin. Tässätapauksessa: Se tuoksuu, Kun Se on niin kiva Juttu, Ja Asia. Tosiasioista: Saa puhua, Ei Tarvitse odottaa: Valheellista huhua. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

En tiedä onkose pelkkää omaakehua , persuilta ?! Mutta totuushan se on , että PerusSuomalaiset voitti selvästi Vaalit ! Ja lisäsi rutkasti , valtuutettuja !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Minä vähän petyin tulokseen, odotin kyllä parempaa. Mutta kyllä PS:et oli ykkönen.
On vaan mielenkiitoista nähdä, miten se voitto parantaa päätöksen tekoa kunnissa?. Puretaanko tuulimyllyt jo ensi vuona?, vaan rakennetaanko niitä vielä lisää suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Pitää nyt yrittää ymmärtää ettei nyt ollut kyse eduskuntavaaleista. Mielestäni on väärin hehkuttaa koko maan tulosta kuntavaaleissa. Auttaako se yhtään jos oma puolue menestyi naapurissa ja hävisi omassa kunnassa? Yksikään puolue ei ole kaikissa kunnissa voitaja eikä häviäjä. Kun katsoo Iltalehden julkaisemaa karttaa niin hyvin huomaa kepun olevan edelleen maakuntien puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos 😕 Nimetönkin. Niin, ? ?. On tämä: Ateistinen Elämäntapa ollut Aika myllytystä: SUOMEN Kansa Alkaa OLLA Aika ”Kystä”: Ottamaan TAKAISIN JEESUS KRISTUS: Kotiemmekin Herraksi Ja Vapahtajaksesi. On tuo Jumalaton Hallitus, VAAN sellaisen opetuksen antanut: Katajaiselle KANSALLE, Kun vei maastoretkelle: OIKEIN: PERKELEEN ANSALLE. ? : Meniköhän oppi kantapään kautta aivoon, vai, purkautuiko, Se vain, suomalaistyyppiseen: Hillityntyyppiseen raivoon? Myllyt Pois kiireesti, Ja linnut IHMISET, mehiläiset, Ja ihmissikiöt kunniaan, Ja aletaan TaivaanIsää: Uudelleen, Taas, Rakastamaan. Belsebuu On, Niin: Raskas rakastettava, vaihdetaan Häneen: KEN, Meidät Loi, Ja Suomeen toi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Perussuomalaisille nousi eniten kannatus ja varsinkin valtuutettujen määrä. Kuinka suuri se olisi ollut, jos oikeusministeri Henriksson (RKP) ei olisi siirtänyt perusteettomasti vaaleja kesälle, koska tiesi että RKP saa aina saman äänimäärän ajanohdasta riippumatta ja Perussuomalaiset kärsii puolueista eniten.
Sami Borg: Vaaleja ei kannata järjestää kesäsunnuntaina – alhainen aktiivisuus rokotti eniten perussuomalaisia, kokoomus hyötyi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000