Suomalainen jääkiekko osuu nyt toivon kovaan ytimeen! SUURKIITOS LEIJONILLE NYT SIITÄ! Kiitos Helenius, Barkov, Puljujärvi, Granlund, Annunen ja te kaikki! Mörköä, Selännettä ja Kurria takavuosien sankareina unohtamatta. Tänään ja tässä kiitos kuuluu myös teille – ja monille, monille muille, joiden nimeä en nyt tähän listaa. Tai no, jos vielä yhden lapsuusajan sankarin – hurraa, Matti ”Mölli” Keinonen!

Hurraa, lätkäkortit, joita joskus kerättiin! Hurraa, me yleisö! Jokainen ihailija osaltaan – suuri ja pieni – on vienyt suomalaista jääkiekkoa eteenpäin, sillä kiekko tarvitsee myös yleisönsä.

Eikä ole yhtään hullumpaa, että tenavat Suomessa talvisin pelaavat keskenään jääkiekkoa ulkona raittiissa ilmassa sen sijaan, että nössöttäväisivät sisällä.

Terveisiä tässä samalla myös Alpo Suhoselle! Suomalaisella NHL-tason valmentajalla on ollut antaa muille suomalaisille valmentajille sekä ajateltavaa että käytännön neuvoja. Suhosen päiväkirjamerkinnöistä koottu kirja ”Kausi sydämestäni – Chicagon päiväkirjat” (WSOY, 2001) on opettavaista luettavaa. 

Hyvät valmentajat tekevät pelaajista parempia pelaajia. 

Onnea ja kiitos myös faneille, jotka kokoontuivat Stadionille!

Tuhansia nuoria – ja satoja aikuisiakin – kokoontui eilen maanantaina 1.6. Helsingin Urheilustadionille osoittamaan suosiotaan Suomen kiekkomaajoukkueelle.

Dronejen lähettämä videokuva näytti, että teitä oli paljon! Tuhansia!! Olitte lähteneet liikkeelle!

Pidän sitä osoituksena siitä, että tällä maalla on vielä toivoa! Paljonkin! 

Miksi? 

Siksi, että jokainen Leijonien voitonjuhlaan osallistunut suomalainen nuori ja aikuinen ymmärtää jääkiekosta ainakin tämän:

Menestys lajissa ei tule ilmaiseksi. Mikään lajissa ei tule ilmaiseksi. Ei ole taikaseinää, josta ottaa antamatta vastineeksi mitään. Ei ole turvapaikkaa, jossa lusmuta, kun muut tekevät hartiavoimin töitä. Pelikentällä ei ole tilaa vapaamatkustajille. Keskellä Mannerheimintietä istuskelu ei johda mihinkään sellaiseen, mikä veisi Suomea eteenpäin. 

Jäähallien ja kiekkokaukaloiden ylläpito maksaa. Jääaika maksaa. Valmennus maksaa. Varusteet maksavat. Ja kehittyäkseen pelaajana on tehtävä työtä. Lunastettava paikkansa joukkueessa. Oltava joukkuepelaaja.

On ymmärrettävä olevansa osa joukkuetta

Jääkiekossa, ja monessa muussakin lajissa, on menestyäkseen osattava tehdä asiat oikein. On treenattava paljon ja oikein, kuunneltava valmentajaa, luotettava valmentajan näkemykseen ja valmennusmenetelmiin, sopeuduttava joukkueeseen ja tunnistettava omien vahvuuksien lisäksi pelikavereiden vahvuudet – osattava antaa tunnustusta paitsi itselleen myös muille. 

On ymmärrettävä kokonaisuus: 

Joukkueella on mahdollisuus menestyä, kun kaikki tekevät parhaansa – pelaajat, valmentajat, tukijoukot. 

Kokonaisuus pelittää, kun joka ukko omalla paikallaan hoitaa oman osuutensa – sen oman ruutunsa. 

Mutta jos yksikin ruutu jätetään hoitamatta, tai hoidetaan huonosti, toimiva kokonaisuus altistetaan epäonnistumiselle.

Miltä näyttäisi kiekkokaukalo, johon laitettaisiin kaikki suomalaiset?

Pelaisiko joukkue yhteen? Luottaisivatko pelaajat valmentajiinsa? Entä toisiinsa? Tekisikö jokainen osansa? Olisiko johtajia, jotka saisivat kokonaisuuden toimimaan?

Green Bay Packersien valmentaja Vince Lombardi on sanonut tämän: ”To win is not the most important thing. It is the only thing.”

Suomen jääkiekkojoukkueen valmentajat ovat osoittaneet johtajuutta, joka kykeni määrittelemään tavoitteet ja keinot päästä tavoitteisiin. Tavoitteiden täyttyminen merkitsi MM-kultaa.

Suomen ja suomalaisten pitäisi nyt määritellä oma tavoitteensa Suomi-kokonaisuudessa

Mitä tarkoittaa ”voitto” Suomessa suomalaisille? Mikä on meidän ”only thing”? Pitää Suomi ja suomalaiset maailman kartalla!

”Voitto” tuskin tarkoittaa sitä, että otetaan ulos taikaseinästä kaikki, mitä saadaan, antamatta vastineeksi yhtään mitään. Tai peräti vahingoitetaan ”lahjan” antajaa.

Tuskin sitäkään, että lusmutaan nakkisuojassa, kun muut tekevät parhaansa omassa ruudussaan.

Eikä varmasti sitä, että tarjotaan turvapaikkaa keskeltä siniviivaa niille, jotka eivät kunnioita toisten peliä vaan sotkevat sen.

Voitontahto on hyvän johtajuuden – ei suunsoiton ja sekasotkun – hedelmä.

Poliitikot voisivat ottaa oppia Leijonien valmennuksesta ja johtajuudesta, ja määritellä käsitteen ”voitto” itselleen uudelleen.

Voittajien kentällä ei ole tilaa vapaamatkustajille.