Sisäpolitiikan kuningastie, jälkikäteisväri, asevelisosialismi, ideologinen kontaminaatio, seikkailupolitiikka, de-stalinisaatio, aggression perintö….

Kyllä, vähemmälläkin saa aivonsa solmuun… 

Kansainvälisen politiikan asiantuntija, toimittaja ja kunnioitettu Suomen poliittisen historian penkoja Pekka Virkki kunnostautuu lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen!

Ensin ilmestyi ”Jälkisuomettumisen ruumiinavaus” (myös viroksi), ja nyt järkäle; ”Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus”. 

Olen tavannut tätä teosta jo keväästä asti, pieninä palasina kerrallaan. Nyt olen sivulla 241. Matka sivulta sivulle on ollut vaivalloinen, ja jatkuu! (Viimeinen lähdeluettelo päättyy sivulle 477.)

Yhtäältä kiusaan aivojani yrittämällä ymmärtää suomalaisten kommunistien mielenmaisemaa, toisaalta yritän pysytellä Virkin lennokkaan ja runsaasti yksityiskohtia pursuavan tekstin perässä.

Noin joka kymmenennellä sivulla tulee vastaan sana tai käsite, joka on minulle entuudestaan tuntematon. Nimiä työntyy esiin solkenaan.

Näin pieni kansa, ja niin tyhmä

Meitä suomalaisia ei ole maapallolla kovin montaa. Meitä on aika vähän – ja tästäkin vähästä osa haluaisi, että oltaisiin kuin muinaisessa Neuvostoliitossa.

Anna Kontula (vas) ja asiakkaat, miksi ette vain muuta Venäjälle? Miksi pitää väkisin kitkutella Suomessa asuntosijoittajana, kun voisi Moskovassa jakaa keittiön ihqun aatetoverin kanssa?

Vähänkö tyhmää suomalaisten olla tukkanuottasilla keskenään? Tai tappaa toisiaan?

Punakapina v.1918 kätilöitiin Neuvostoliitosta käsin; ei se ollut mikään suomalaisten oma juttu. Mutta niin vain saatiin usutettua suomalaiset toinen toisiaan vastaan – ja vähenemään.

Stalinin vainoissa ”suomalaiskansallisen neuvostoutopian” rakentajia kuoli arviolta 30 000 suomalaista. 

Onko mitään opittu? Vastakkainasettelun lietsominen Suomessa ei edelleenkään hyödytä suomalaisia itseään vaan aivan muita tahoja – jotka soisivat suomalaisten lukumäärän vähenevän. 

Punaisen Valpon kiipijät

Jotta vuosina 1939-1945 itsenäisen Suomen puolesta saatettiin taistella yksimielisesti ja puolustaa kansakunnan oikeutta olemassaoloon, pantiin pahimmat venäjämieliset kommunistit lain voimalla ”säilöön”. Etteivät nämä venäjämielisinä olisi päässeet tekemään epäisänmaallisia tihutöitä.

Samalla nämä ”haitalliset voimat” välttivät säilössä ollessaan ne sodan kauhut, joita isänmaalliset suomalaiset joutuivat rintamalla kokemaan – puolustaessaan näidenkin säilössä köllöttävien ronttien elämää.

Kyllä kismitti lukea sivulta 176 miten sodan jälkeen Punaisen Valpon hallinnoimassa Suomessa ”tilanne oli nopeasti kääntynyt päälaelleen: kommunistit paistattelivat neuvostosuhteidensa avulla julkisuuden valokeilassa, kun vallitsevan yhteiskuntamallin kannattajat joutuivat pelkäämään järjestöjensä lakkauttamista sekä maanalaisen toimintansa paljastumista”.

Jälkimmäisellä viitataan asekätkentään.

”Asekätkijöiksi valikoitui luotettavina ja isänmaallisina pidettyjä miehiä ympäri maan. Usein he tunsivat toisensa jo entuudestaan – olihan moni kunnostautunut rintamalla ja suojeluskuntatoiminnassa.”

On hämmentävää, että näin pienessä maassa on niin paljon ristivetoa ja vastakkainasettelua. Yhä. Mikä juttu?

Pekka Virkki, ole hyvä: 

https://youtu.be/_CEU7KIZmFw?si=lZWThFv1LhEWvh8P