Professori Scheinin puolustelee päivän HS:ä aikanaan ajamaansa maamiinoista luopumista, ns. Ottawan sopimusta.

Meillä niin kuin muuallakin sopimuksen hyväksymistä ajoivat vasemmistolaiset mukaanlukien entiset kommunistipuolueiden jäsenet, SDP ja vihreä vasemmisto.

Professori aloittaa jo täysin tuulesta temmatulla väitteellä että puolustusmenojen korottamisen tarkoitus olisi että mahdollisen jalkaväkihyökkäyksen pysäyttäminen olisi mahdollista Ottawan sopimuksen sallimin keinoin.

Olivatpa miinat minkälaisia tahansa niin ne eivät pysäytä hyökkäystä, ainoastaan hidastavat sitä. Hyökkääjälle ei tuota suuria vaikeuksia raivata väylää miinoitukseen hyökkäyksen edellä. Siihen on monia keinoja ja raivauskalustoa.

Se että hyökkäystä voidaan hidastaa antaa puolustukselle mahdollisuuden tarpeellisiin ryhmittymisiin ja tulen keskittämiseen hyökkäyksen kannalta vaikuttavimpiin kohteisiin, sen painopisteisiin.

Scheinin myöntää että Ottawan sopimuksen kieltämistä jalkaväkimiinoista olisi hyötyä hyökkäävän jalkaväen torjumisessa. 

Tämä on ”perusteluna” sille että miinat ovat tehokkaita mutta että ne ovat ”vääränlaisia”, vrt. ”väärinn sammutettu”.

Torjunta pitäisi tehdä kalliilla ja etälaukaistavilla ym. teknologian mahdollistamilla sofistikoiduilla miinoilla, ajoneuvomiinoilla ym. Hänen mukaansa meillä on ”huippuosaamista” tällaisten valmistamiseen, tämä on tietenkin totta.

Sitten tulee kummallinen väite siitä että jalkaväkimiinat ennemmin tai myöhemmin aiheuttaisivat siviiliuhreja. Näin varmaan voisi käydäkin jos ei pidettäisi tarkkoja miinoituskarttoja ja sodan päättyessä miinoja purettaisi / raivattaisi.

Professori Scheinin unohtaa, tarkoituksella että tämä koskee kaikkea miinoitusta, myös hyökkääjäm miinoittamia alueita.

Profesori unohtaa myös, tarkoitukella, että jalkaväkimiinat eivät suinkaan ole eivätkä olisi, ainoa aseistus hyökkääjää vastaan. Ne ovat ja niitä käytettäisiin siellä missä niiden käyttö on tarkoituksenmukaista esim. alueilla jonne ei riitä sotilaita valvomaan ja laukaisemaan etälaukaistavia miinoja. Ja valitettavasti 1 300 km pitkällä raja-alueella tällaisia alueita riittää.

Meillä on ehkä 15 divisioonaa palveluksessa mikä tarkoittaa enintään 200 000 sotilasta. Ja siinä on käsittääkseni jo esikuntia ja huoltojoukkoja mukana. Mutta jos unohdetaan ne niin meiltä riittää 150 sotilasta / km valvomaan rajaa. Kahdessa vuorossa seitsemän päivää viikossa. ja nämäkin täytyy joskus siirtää lepovuoroon.

Heidän pitäisi valvoa jokaista miinaa ja kun hyökkääjä tulee kohdalle niin laukaista se. 

Kun puhutaan hyökkääjästä niin tarkoitetaan kai useimmiten nykyaikana varsinkin, venäläistä. Uskoisin että hekin osaavat tulla ”korpien kautta”.

Sitten tuo valmistuspuoli ja käyttö.

Mitä sofistikidumpi ase on, sitä kalliimpi se on ja sitä enemmän se vaatii valmistukseen sekä väkeä että erilaisia koneita ja materiaalaeja. Jos joudumme sotaan, olipa vastustaja kuka hyvänsä niin aseistusta tarvitaan ja sodan pitkittyessä sitä on hankittaa lisää jatkuvasti. Onko meillä taloudellisia mahdollisuuksia saati työvoimaa monitkutkaisiin miinoihin? Kun kaikkea muutakin aseistusta on tuotettava mahdollisimman paljon?

Sitten siviiliuhrit. On tietenkin totta että on olemassa riski että sekä sodan aikana että varsinkin sen jälkeen tulee siiiliuhreja miinoituksen takia. Sitä ei kukaan kiistä.

Mutta tuleeko uhreja vain jalkaväkimiinoista vai kaikista miinoista joita todennäköisesti tulee olemaan maastossa suuriakin määriä. Miinoituksia aletaan tietenkin purkamaan ja purkaminenkin aiheuttaa uhreja. Kaikkia miinoja tuskin voidaan löytää koskaan. Tässä täytyy sitten huomioida myös hyökkääjän miinoitukset. Sota yleensä aaltoilee edes takaisin ja kaikki osapuolet käyttävät miinoituksia tarvittaessa.

Lopuksi, kumpi on se huonompi vaihtoehto? Käyttää mahdollisimman kustannustehokkaita puolustautumiskeinoja ja ehkä onnistua päättämään sota nopeasti ”tasapeliin” vai se että sota kestää pitkään ja tuhoaa laajoja omia alueita ja vaatii suuren joukon uhreja, sekä sotilaita että siviilejä? 

Sota on raakaa ja siinä tapetaan ihmisiä maksimaalisesti.

Ja siitä huolimatta lopulta menettää itsemääräämisoikeuden vieraalle vallalle?

Sota, siis hyökkäyssota sellaisenaan on jo kaiken oikeuden kieltämä. Siinä ei edes tarvitse mainita mitään ”kansainvälistä oikeutta”. Hyökkääjä rikkoo jo kaikkia oikeuksia vastaan ja on näin menettänyt ne. Hyökkäjää vastaan ei ole tarpeen ottaa huomioon mitään ”kansainvälisä oikeuksia” koska hyökkääjällä ei niitä ole.