Erittäin hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää! Ja isot onnittelut ylennetyille ja palkituille. Nyt kenraali- ja everstiylennyksissä olikin tavanomaista enemmän tuttuja aseveljiä. Ehkä ikä on selittävä tekijä, miksi niitä alkaa tulla nyt 🤭

Itsenäisen Suomen puolustusvoimat oli tänään esillä paraatissa Helsingissä. Joku oli sosiaalisessa mediassa epäillyt Suomen puolustusjärjestelmän suorituskykyä heikoksi, koska tätä paraatissa esiteltävää kalustoa on liian vähän verrattuna Venäjään.

Kaikilla on itsenäisessä Suomessa oikeus vapaasti ilmaista mielipiteensä, mutta Ukrainan sotaa ja siitä saatuja kokemuksia kannattaisi hetki miettiä, onko OMAN vapautensa puolesta taisteleva kansa helposti lyötävissä, vaikka sotamateriaalia olisikin lukumääräisesti vähemmän. Maanpuolustushenki on usein tärkeämpi, jopa ratkaiseva asia.

Ukrainasta on opittavissa monta asiaa, mm se, että poliitikot, Putin, ovat tehneet poliittisin perustein päätöksen hyökätä itsenäiseen valtioon. MIettikääpä asiaa sen yksittäisen sotilaan näkökulmasta, joka keskellä sodan kauheuksia näkee ympärillään kuolleita ja palaneita aseveljiään….hän pohtii, että MIKSI hän tappaa täällä muita, ja miksi hänen rinnallaan kuolee koko ajan. Varmasti hän pohtii, onko tämä kaikki oikeutettua, tarpeen ja näiden uhrattujen henkien arvoista. Ja kuka siitä hyötyy.

Olen joskus verrannut veljeskansojen sotimista, kuten nyt Venäjä Ukrainassa, että jos Suomi hyökkäisi Viroon. Eturintamassa hyökkävälle suomalaiselle, joka ottaisi oman veljeskansan sotilaan tähtäimeensä, olisi varmasti oltava todella vahvat ja selkeät sekä aidosti hyväksyttävät perusteet, että hän tottelisi ylempien tappamiskäskyjä. Tämä motivaation puute hyökätä veljeskansaa vastaan, taisteluista kieltäytyminen ja sen tuoma epäjärjestys ovat nyt venäläisten suuri ongelma Ukrainassa. Ja sitä motivaatio-ongelmaa ei ole maanpuolustushenkeä uhkuvalla puolustajalla. Suomessa tai Ukrainassa.

Ja se suomalaisen sotamateriaalin ja -kaluston pienempi lukumäärä ei ole oikeastaan aivan niin selkeä asia. Enään. Suomi on harjoitellut jo useiden vuosien ajan ulkomaisen materiaaliavun vastaanottamista läntisiltä kumppanimailtaan – jota Ukraina ei ole koskaan ennen sotaansa tehnyt. Suomessa on kaikki jo valmista, menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin. Itse olen ollut sotilasurallani henkilökohtaisesti sellaisissa sotaharjoituksissa, joten en epäile hetkeäkään, etteikö kumppaneidemme tuki olisi Suomelle paljon paremmin koordinoitua, suunniteltua, valmisteltua ja jo harjoiteltuakin. Siten materiaalinen suorituskykymme on huomattavasti parempi, kuin pelkästään asevoimien kalustojen määriä vertaillessa voi päätellä.

Yksi Venäjän ja Suomen materiaalista suorituskykyä vertailtaessa huomioitava seikka on myös se, että tällä hetkellä Venäjä on jo tuhonnut pääosan parhaasta hyökkäysvoimastaan, nykyaikaisimmat maavoimien kalustot, jos vetävät taisteluun jo vanhentuneita taistelupanssareitaan. Pelkällä tykistötulella ja tuhoamisella ei ainoatakaan sotaa voiteta.

Lisäksi nyt viedään jo taisteluun lyhytnäköisesti niitä kouluttajia varuskunnista, jolloin hetken kuluttua Venäjä on romuttanut myös ammattitaitoisen varusmieskoulutuksensa tulevaisuutta ajatellen – ei tule uutta reserviä, ainakaan kunnollista, kun parhaat kouluttajat on tapettu Ukrainan rintamalla.

Nyt NATOn jäsenyyshakemuksen myötä olemme jo saaneet aivan toisenlaisen varmuuden kaikelle sotilaalliselle tuelle Suomen itärajan puolustamiseksi. En usko, että näiden kumppanivuosien jälkeen meiltä kiellettäisiin mitään asejärjestelmää, kuten Ukrainassa tällä hetkellä tehdään. USA ja euroopan maat rajoittavat aseapuaan. Suomen kumppanuus mm. USA:n kanssa takaa jo nyt meille melko rajoittamattoman tuen. Se on aivan eri tasolta kuin Ukrainan saama tuki.

Niin. Olen joskus selittänyt raakasti yksinkertaistaen, että miksi Suomeen ei kannata hyökätä. Laitan pöydälle euron. Kyllä, sinä voit sen ottaa, mutta tiedät, että käteni on jo valmiiksi ylhäällä ja siinä on puukko. Jos otat sen euron, niin minä lyön puukon pystyyn käteesi. Kyllä, vahvempana voit sen euron ottaa, mutta oliko se kivun, haavoittumisen ja kaverisuhteen menettämisen arvoista. Sitä on mielestäni Suomen puolustusvoimat. Hinta, jonka hyökkääjä maksaa on niin suuri, että sotilaallisesti se ei kannata.

Ja nyt sille poliittiselle päättäjälle on lisäpidäkkeenä myös NATO- kumppanuus ja mahdollinen jäsenyys. Varmasti siellä Kremlin muurien takana harkitaan vielä tarkemmin, kannattaako hyökkäys Suomeen. Onko se puukon iskun arvoinen ja selitettävissä uskottavasti myös sille etulinjan hyökkääjälle, jonka ympäriltä kaatuu sotilaita.