Perussuomalaiset

Jocke Rantanen

Hallitus huijaa

Lainaan tähän kahta Uuden Suomen PV:n kirjoittamaani kirjoitusta sähkön hintatuesta kansalaisille.

Molemmat tukimuodot, alv:n alennus ja nyt aiottu ”ylisuurten voittojen” verotus ovat vain sosialistihallituksen vaalihuijausta. Ja on todennäköistä että myös aiotun kotitalousvähennyksen kustannukset kattaa tuo alv-huijauksesta valtiolle tuleva hyöty.

12.12.2022:

”Valtio alensi sähkön arvonlisäveroa 24%:a 10%:iin. Kuulostaa hienolta.
Alennus koskee vain sähköä, ei siirto- ym. maksuja.
Kun ennen kriisiä sähkön hinta esim. itselläni oli n. 6 c/kWh ja siihen alv. 24% niin hinnaksi muodostui n. 7,44 c/kWh

Nyt on veroton hinta n. 24 c/kWh ja siihen veroa 10% joten kokonaihinta on 26,4 c/kWh.

Alvin osuus on siis nyt, alennuksen jälkeen, 2,4 c/kWh kun se ennen alennusta oli 1,44 c/kWh.

Hopsan,. eihän se näin pitänyt käydä. Maksan siis n. 40% ENEMMÄN alvia /kWh alennuksen jälkeen.
Entä ne joilla on pörssisähkö? Pahimmillaan kenties 5o c/kWh?
Ei ole ihme että sosialistihallitus sai tämän toteutettua näinkin nopeasti. Käsiä työnnettiin vain syvemmälle kansalaisten taskuun.

Asia vaikutti hyvältä ja kyllä, kyllä sitä hehkuttivatkin.”

13.12.2022:

”Hallituksen alv:n alentaminen tarkoittaa itse asiassa sitä että valtion alv.-tulo kasvaa. Kuten aikaisemmassa blogissani esitin.
Nyt on sitten vuoro seuraavan huijauksen.

Hallitus aikoo verottaa ylisuuria ”voittoja” sähköyhtiöiltä. Kuulostaa hienolta, varsinkin niiden mielestä jotka kannattavat rikkaiden yritysten verottamista (konkurssiin?).
Jos nyt oletetaan että ”ylisuuri” voitto on x euroa niin sitä tullaan ilmeisestikin verottamaan y-prosenttia yli normaalin verotuksen. On mahdotonta edes ajatella että koko ”voitto” verotettaisiin valtiolle.
Vero on siis y * x euroa = z.
Tässä pitää nyt huomata se huijaus. Ei valrtio eikä sosialistinen hallitua auta kansalaisiaan vaan se kerää sähkön ylihinnoittelusta osan valtion kassaan. Ja osa jää edelleen sähkön myyjälle.
Näin valtio saa kassaansa ylimääräistä tuloa jonka kansalaiset ovat joutuneet säästämään muista menoistaan. Keski- ja pienituloiset ja eläkeläiset välttämättömistä menoistaan.
Tässä voisi joku selvittää esim. Oomi-nimisen sähkönmyyntiyhtiön toiminnan.

Oomi on useiden sähköyhtiöiden, mm. Lahti-Energian, muodostama myyntiyhtiö.

Onko niin kuin kuvittelen, toivottavasti ei, että sähköyhtiöt myyvät tuottamansa sähkön pörssiin kovalla hinnalla ja sitten yhteisyritys Oomi ostaa sen pörssistä ja myy kuluttajille?
Oomi, siis kuluttajille myyvä yhtiö ei tee ”ylisuuria” voittoja ja käsittääkseni Lahti-Energiaa, sähkön tuottajaa, ei tultaisi verottamaan nuutoin kuin ”normaalisti?
Summa summarum. Kansalaisen ja kuluttajan kustannukset sähkön hankinnastaan eivät muutu miksikään. Ne pysyvät ”pilvissä”.”

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
Nimetön
#1

Eikö sähkö porssiin ja sen hinnan muodostukseen vaikuta ja liity johdannais sopimuksia ?

Sopimuksia jolla rahat siirretään johonkin näkymättömiin luultavasti maan rajojen ulkopuollle.

Luultavasti ne menee Amerikkalaisille sijoitus yhtiöille,mutta ne voi mennä myös Venäjälle tai Ukrainan sodan rahoitukseen tai vaikka Eu:n Brysselin rosvoille,ei me tiedetä mihin ne menee…
Johdannais sopimuksilla tehdään pörssissä kauppaa voitot menee mihin menee ja sähkön hinta nousee niiden takia.

Johdannais kauppa on ns. vedon lyöntiä niissä voi hävitä tai voittaa suuria summia

Persujen on vaadittava että tämä peli lopetetaan välittömästi !

Persujen on vaadittava myös että maan tasalle parin vuoden aikana
Räjäytetyt Hiilivoimalat rakennetaan uudelleen
(niitä tarvitaan 10-20 v vuotta ennen kun saadaan 5 uutta ydinvoimalaa rakennettua ! ) ja rosvot ja syylliset pannaan häkkiin istumaan ( LINTILÄ ENSIMMÄISENÄ )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jos Hallitus oikeasti haluisi tukea sähkän hinnan alennusta niin se olisi helppoa.
Lopetetaan Venäjä pakotteet ja Ukrainan sotaan osallistuminen aseita ja rahaa lähettämällä sinne.
En Luule,vaan tiedän että Sähkön hinta laskisi nopeasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Per Kele
#14

Jollei tarpeeksi alhaista hintakattoa saada pian aikaiseksi, niin vaihtoehdoksi jää sähköverkkojen ja -laitosten kansallistaminen minimaalista korvausta vastaan takaisin valtiolle eli Suomen kansalle, jolta ne anastettiin typerien ministerien tukemana!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Sähkön Hintakattoa ei voida valtion velkarahalla pitää kuin ainostaan väliaikaisesti ensi talvi (kun on pakko) siitäkin tulee Valtiolle 1Miljardi taas lisää velkaa !!! Konkurssiihan tämä maa menee muuten !
Tässä muutama toimi mitä pitää heti samalla päättää !

-Suomen on saatava sähköä Venäjältä (Vaikka pakotteet poistamalla)
-Sähköautot ja Matkailu vaunut/ autot käyttökieltoon talvi kaudeksi
-5 Uutta ydinvoimalaa työn alle heti ,Valtio voi laittaa hankkeet käyntiin mutta luovuttaa ne yksityisille jos halukkaita löytyy ! Näistä 2 ainakin jo aloitetulle Fennovoiman työmaalle (Sitäkin voidaan jatkaa kun pakotteet puretaan)
-LINTILÄN PURATTAMIEN Hiilivoimaloiden tilalle rakennettava välittömästi uusia hiilivoimaloita ! yhtäpaljon kun nitä on purettu 2 v. aikana siis Suuren Ydinvoimalan sähkön tuotannon verran ! noin 10-15 v käyttöä varten että saadaan Ydinvoimalat valmiiksi

NÄMÄ ON AINOAT KEINOT VARMISTAA SÄHKÖN RIITTÄVYYS JA ALHAINEN HINTA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KANSAKUNNA MORAALIN TUHOAMINEN KIELLETÄÄN
HIOMOTUKSELLE,HUUMEISTUKSELLA JA SODAN LIETSONNALLA !
Jota tämä Hallitus on tehnyt työkseen !

TÄMÄ ON PAHIN HOMMA KOKO SUOMESSA KUN MATTO VEDETÄÄN NÄIN KAIKIEN JALKOJEN ALTA !

esim. 1
Miettikääpä kuinka paljon Marin sais kesäisellä kanmmapnjalla tuhoa aikaan tähän maahan kun se ryyppäsi ja rellesti homo ja huumehörhö kavereiden kanssaja Pride marssiin osallsitui !!!!

TÄMÄ MARININ TEMPPU NÄKYY VÄLITTÖMÄSTI KANSALAISTEN MORAALISSA JA VIIVEELLÄ SE NÄKYY HUUMEIDEN KÄYTÖN ,HOMOSTELUN JA HUOSTAANOTTOJEN LISÄÄNTYMISENÄ !

Tällainen toiminta pitää lailla kieltää politikoilta.

Tämä homma kesken Uniper Kriisin aiheutti Suomelle 20 Miljardin tappiot ja lisä velat joita maksamme sähkön hinnassa Vuosikymmniä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perhanan PERHANA
Vihainen
#10

Oletteko muuten tajunneet, että korkeat sähkömaksut eivät koske mamuja – koska kaikki on heille ilmaista olivatpa hinnat kuinka korkeita tahansa. …. Voi perhanan PERHANA että sapettaa!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Soskuhan (siis me veron maksajat ) ne sähköt maksaa !
Siksihän ne ajaa Ladattavilla Hybridi Bmw merkkisillä autoilla koska nekin polttoaineet menee valtion piikkiin
(Katsokaa vaikka Pitserioiden pihalta siellä niitä on rivissä)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miten tuollainen MULKKU voi olla Ministerinä edelleen joka on tässä ja edellellisessä Hallituksessa tuhonnut koko Suomen talouden ja turvallisuuden ja velkaannuttanut tämän korviaan maan korviaan myöten !
LINTILÄ ON OLLUT SUORAAN SYYLLISENÄ TAI OSA SYYLLISENÄ LÄHES KEIKKEEN HULLUUTEEN ! mm.

-Sähköverkkojen myyntiin ulkomaille
-Fortumin / Suomen valtion Kymmenien Miljardien rahan jakoon ulmomaille (Ryssille 5 Miljardia ja Natseille Uniperin kautta 10-20 Miljardia tarkkaa summaa ei ole edes tiedossa )
-Fennovoiman Ydinvoimalan keskytykseen
-Pakotteiden laittoon (sita kautta sopimuksen purkuun Venäläisen sähkön ostosta jonka osuus on ollut 30 % Suomen sähköstä )
-Kivihiili voimalaoiden purkuun joita on purettu yhden suuren ydinvoimalan sähkön tuotannon verran.
-Turvetuotannon alasajoon
-Hallitsemattomaan tuulivoiman lisäykseen (ilman uutta säätövoimaa)

jne….

KAIKKI ON TEHTY NIIN PÄIN PERSETTÄ KUN VAAN VOI !
( Voiko vahingossa kaikki mennä näin päin persettä? )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Persujen pitää tehdä välikysymys tuosta Miehestä ja sen toimista
Kun puhutaan Kymmenien Miljardien puhalluksesta valtion varojen tuhlauksesta ja Suoemlais yritysten toiminnan kannattatuksen alas ajosta ja miljoonien Suomalaisten sähkö laskujen nostamisesta pilviin.
Elinkautinen tuomio ei ole riittävä tuollaisesta toiminnasta !
Kun koko kansa talous on tuhottu yhden miehen toiminnan takia !

TÄMÄ MIES ON TUHONNUT OMAN PUOLUEENSA KANNATUKSEN,Mutta se on pieni lohtu siitä että maa on velkaannutettu ja yritykset ja yksityiset ajettu vararikkoon ja maan turvallisuus tuhottu !

Persujen pitää tutkia onko Lintilän lähipiiri hyötynyt näistä kaikista puhalluksista mitä se on tehnyt mm. Korona tuista ?????

Kaikkia ei voi edes tutkia kuten ulkomaisia Pörssi sijoituksia ja johdannais kauppoja yms…

Ajatelkaa millaisen tuhon tuo mies on saanut aikaa mm. Fennovoiman osakkaiden sijoituksiin !!! ja Useiden Miljardien lisä korvaukset odottaa nurkantakana niitä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Niin otsikkoon , hallitus ” huijaa ” ja Tosi rankastippa , vielä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Äsken sanottiin Uutisessa että Lintilä tuuraa Kaikkosen äitiyslomaa ! se istuu kahdella Ministerin pallilla samaan aikaan !

SIIS TUHOAA ENERGIA SEKTORIA EDELLEEN JA TOISELLA PALLILLA JAKAA YRITYKSILTÄ RYÖSTETYT RAHAT UKRAINAA !

Ja Kepun kannatus laskee kohta ei ei ole kuin 5 % !

Lintilä on pahin syyllinen siihen ! Tarvitsee ne Kepun kannattajatkin sähköä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Masksetaan vaan LINTILÄNLISÄÄ sähkölaskuissa ja ollaan tyytyväisiä kun talot ja veri lentää Ukrainassa.
Onhan se eräänlaista sirkushuvia kansalle sekin.
Ei oteta ressiä,se on vain politiikkaa kuka sitä muu maksaa kuin me työtätekevät veronmaksajat. Eihän ne pakolaiset maksa LINTILÄN LISÄÄ kun sosku maksaa niiden sähkölaskut maksoi ne mitä maksoi…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Se onnistuu sössiin vielä Suomen Natojäsenyydenkin!P:rrkele!Oletteko muuten panneet merkille kuinka leuhkan näköinen Lintilä on?kaikissa Hallituksesta otetuissa yhteiskuvissa?Röyhistää rintaansa,ja luulee olevansa isompi kuin on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kantsis varmaan miettiä mitä koko keskustan johto tehnyt tämän hallituksen aikana. Kuka siellä sanoikaan pitävänsä rivit suorina. Mitä tämän nykyajan keskustan tavoitteet ovat? Puhuvat maaseudusta sen verran että saavat sieltä ääniä kun on vaalien aika jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

uskonsa menettänyt
#3

Valtiona pärjättiin silloin kun meitä oli yksi kansa ja kaksi kieltä. Nyt meitä on kaksi kansaa. Toinen on hyvä neuvottelemaan ja keskittyy niin EUssa kun kotimaassa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä omiin etuihinsa. Toinen kuvittelee olevansa kansainvälinen ja rakastettu, kun jakaa rahaa oikealle ja vasemmalle ja pitää periaatteenaan, muiden etu ensin.
Asetelma on epätasainen, toiset sanovat mitä ajattelevat kasvotusten ja uskovat muiden olevan yhtä naivin rehellisiä kun he itse. Toiset ovat enemmän kansainvälisiä. He sanovat; meillä on enemmän yhteistä tänne tulleiden, kun maan entisten asukkaiden kanssa. Samaa sanovat heihin liittyneet tulijat mm. Hgin apulaispormestari. Siitä voi olla yhtämieltä.
Toisen osa on toimia syyllisenä, maksaa viulut, olla peilinä omalle erinomaisuudelle ja tarvittaessa yhteisenä vihollisena kaikille vähemmistöille tai selkänä, jonka taakse piilotetaan omat asenteet, samalla kuljetaan kouluja myöten kertomassa suomenkielisten valkoisten pahuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juuri näin..
Eu-Trollaukseen on otettu aseiksi mukaan pakoalisbisneksen,Homotuksen ja Huumeistuksen tukeminen.
Eu on maailman korruptoitunein systeemi ja näyttää olevan sotaisinkin.n (sen alueeltahan 1 ja 2 maailman sota on alkanut ja näyttää 3. alkavan)
Korruptio yritetään pestä niin puhtaaksi kuin mahdollista niin että se taphtuu laillisesti Brysselin eu parlamentin kautta rahaa jakamalla ns. laillisesti. (Siksi ollaan muka niiiiin ..vihaisia vanhan aikaiselle raha pussi korptiolle) Tämä on itetenkin silmän lumetta vaan…
Tämä on paljon pahempaa kuin Venäjän Trollaus joka tapahtuu käsittäkseni vain yksittäisten Politikkojen oman edun tavoittelun kautta esim. paavo Lipponen ja Esko Aho jotka kääri Miljoonia sieltä
On myös Kataloniassa Putinin kanssa eräs Kepun kansanedustaja yrittänyt lietsoa Espanjan sisällisotaa ! Mutta se raha puhallaus saatoi jäädä kesken kun Espanja vihelsi pelin poikki .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Italiaan tungettiin 200 Milhjardia Eu tukeja (MAFIALLE ) sieltä taas osa Isikselle jonka kans se käy Huumekauppaa.
On päivän selvää että osa näistä rahoista kavavoituu Brysselin korruptoituneelle porukalle pitää muistaa että 1 Miljardi on Tuhat Miljoonaa Euroa !
Tästä Italian potista ei tarvitse ison osuuden palautua Brysseliin jaettavaksi niin rosvo lauma juhlii rahojen kanssa pitkään….
Rosvous automaatti on tehty niin että sieltä maksetaan hautaan asti aivan sikamaista ”eläkettä” kuten Miedän Presitentillemme maksetaan ,en ihmettelis vaikka maksettaisiin lesken eläkettä sen Profesooriksi rititylle nuorikko raha-tytölle sen jälkeenkin…niin sairas systeemi Eu-Korruptio on !

Tämä syteemi ja korruptio pitäs saada kaadettua ja lopetteua ennen kun koko Eu alue on konkurssissa ja sodassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

On päivän selvää että tämä Eu kokeilu ja korruptio systeemi tulee loppumaan Eu:n sisällis sotaan .
Ensin sekoiettaan kaikki, rahat,rajat,rodut,moraalit,uskonot,reviirit,velat ….sitten loppuu rahat kansalaisilta ryöstetään kaikin keinoin mm. sähkön ,ruuan,,polttoaineen verojen hinnalla kirstämällä rahat pois Eu_trolleille ,sitten kun kaikki on konkurssissa ja rahat on loppu Eu,valtiot kunnat ,yritykset yksityiset niin sen jälkeen alkaa aseet laulamaan !

TÄMÄ ON EU-TROLLIEN SYYTÄ JA TAHALLISTA TOIMINTAA ,TÄLLAINEN KOKEILU EI VOI ONNISTUA EIKÄ SITÄ KOSKAAN MAAILMASSA OLE KOKEILTU EI SE ONNISTU EDES ELÄIN MAAILMASSA ,nekin tappaisi toisensa kun kaikki sekoitetaan reviirejä myöden.

NÄITÄ SODAN LIETSOJA ROSVOJA EI SAADA MITENKÄÄN VASTUUSEEN KUN HOMMA ON NIIN TAITAVASTI TEHTY JA OSGANISOITU
Armeijat ja poliisi on tietysti Eu-Trollien alaisuudessa ja hallinnassa Ihan kuin aina on ollut Korruptoituineissa maissa esim. Venäjällä Turkissa..jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Jopa Oikeuslaitos on korruptoituneiden Eu-Trollien hallinnassa ja alaisuudessa Suomessa ja kaikissa Eu maissa !!!!

PERSUJEN ON VAADITTAVA POIKOTTIA MAAILMALTA ETTÄ EU ALUEELLE EI SAA TÄMÄN TAKIA ANTAA MITÄÄN URHEILU KILPAILUJA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kuulin juuri että yhdelle eläkeläiselle oli tullut vanhasta okt 4600,- sähkölasku 3 kk ajalta ja kylmin ja kallein aika on edessä vielä edessä.
Pieni eläke ei riitä kunnolla edes ruokaan ja muihin laskuhin.
Jos Rosvot (Hallituksessa istuvat Eu:ta nuolevat politikot ) lupaa entaa ensivuoden alkupuolella n. 10 % alennuksen niin mitä käytänönnön merkitystä sillä on ?
Kysyn vaan…
Sitäpaitsi Yrityksiä tämä alennus ei edes koske koska se on tehty alv veroon…joka on vähennys kelpoinen. Eli ne joutuu maksamaan sen alennetun alv lopullisessa alv verotuksessa takaisin jokaista senttiä myöten !

Konkurssi tästä tulee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mielensäpahoittaja
Hämmentynyt
#5

Koko syksytalven on varoiteltu että voi sähkönpuutteen vuoksi tulla sähkökatkoja, olen miettinyt että mistä johtuu, nyt mä hokasin,katkon aikana tahtuu sitä paljon puhuttua vihreää siirtymää jota lähes kaikki puolueet hokee.PS lukuun ottamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

SÄHKÖAUTOJEN LATAUKSESTA ne johtuu jos niitä tulee.
Yksi lataus vie enemmän sähköä, kuin koko kaupungin Led jouluvalot !
Pitää muistaa että iso 100 m pitkä led valo nauha vie 4 W sähköä tunnissa .Sähkö auton lataus vie akun koosta riippuen 70.000-100.000 W (uusi akku) akku kun vanhenee sitä pitääladata kauemmin ja kuluu enemmän sähköä ,toiseksi se antaa paljon vähemmän ulos sitä mitä sen kaapsiteetti on siis hukka kasvaa nopesti ja mitä kylmempi ilma sitä enemmän.

Niille pitää saada (TALVI KÄYTTÖ KIELTO) laki ennen kun kansalaiset ottaa lain (Kiven) omaan käteen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pitää muistaa sekin tosiasia !

ETTÄ JOS JOKATALOSSA OLISI SÄHKÖAUTO JA LEIKITÄÄN ETTÄ SUOMESSA OLISI SÄHKÖÄ 5 YDINVOIMALAA LISÄÄ…..

HOMMA EI TOIMISI EDES SILLOIN !
Koska runko verkot ja kaapeloinnit eikä mikään kestä sellaista sähkön kulutusta !

KYSYKÄÄ SÄHKÖINSINÖÖREILTÄ JOS ETTE USKO !

TÄMÄ JÄRJETTÖMYYS ON NYT VIHELLETTÄVÄ POIKKI !

Sitä ei kukaan muu uskalla tehdä kuin Persut !

Hallitus Puolueet on dumpanneet niitä ihmisille autoveron poistoin ja antamalla valtion velalla kustannettua tulirahaa mukana….NE EI KEHTAA EIKÄ VOI TUNNUSTAA VIRHETTÄ VAALIEN ALLA !
Ongelma lakaistaan vaalien yli maton alle ,ensi talvea odottaan kun Persut on Hallituksessa…ongelma pahenee kun niitä myydään lisää vaan…ja tyhmät ostajat antaa entiset polttomoottori autot mennä vaihdossa ja ne on ensi talveja jalka miehiä…

TÄMÄ PELI ON HETI NYT PUHALLETTAVA POIKKI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000