Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Vastuullinen media ja HS

”Vapaa yhteiskunta ja vapaa sana ovat erottamattomia. Niin ovat myös sananvapaus ja siihen liittyvä vastuu”. Sanomalehdet julkaisivat 3. toukokuuta 2016 kansainvälisenä sananvapauden päivänä vastuullista sanankäyttöä puolustavien järjestöjen allekirjoittaman yhteisilmoituksen.

Kuinka nyt meni HS niin kuin omasta mielestä?

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola kirjoittaa tänään 18.12.2017 seuraavasti: ” Aivan turhaa salaisten paperien liehuttelua. ”Suomen salaisin paikka – HS-selvitys”, otsikoi Helsingin Sanomat lauantaina pääuutisensa. Sisäsivun otsikko oli: ”Salainen yksikkö saisi siepata sähköpostejasi”. Kuvia oli metsäsaarekkeen takaa näkyvästä tutkasta, sotilasalueen rajan kyltistä ja kahdesta salaiseksi luokitellusta asiakirjasta. Kolmen sivun juttu oli kuvitettu kuudella ”erittäin salainen”- tai ”salainen”-leimalla. Juttu alkoi dramaattisin sanankääntein: ”HS:n hankkimat erittäin salaiset asiakirjat kertovat ensi kertaa, mitä kaikkea Tikkakoskella tapahtuu.” Jutun ympärille luotiin mielikuvaa siitä, että nyt lehti kertoo jotakin merkittävää uutta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Juttu ei tuonut uutta tietoa, vaan tekstin lukemisen jälkeen jäi olo, että Helsingin Sanomat vain halusi julistaa saaneensa käsiinsä salaiseksi luokiteltuja papereita.”

KSML: https://www.ksml.fi/paakirjoitus/nimella/Aivan-turhaa-salaisten-paperien-liehuttelua/1084531

Nähtäväksi jää kannetaanko vastuuta nyt viime kädessä oikeudessa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Aivan oikein näille toimittelijoille joutua hieman syvemmän syynin kohteeksi. Suuri osa toimittelijoista harrastaa erittäin röyhkeää valemediaa, sumutusta, vääristelyä, yksipuolista uutisointia, oman mielipiteensä syöttämistä, jne, jne jne…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

rappaus
#2

Vastuu on lukijalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000