Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

PS:n kannatus "liian suurta" - gallupia ei julkaistu

Maamme lähihistoriasta löytyy tapaus, kun perussuomalaisten kannatus näytti mielipidemittausten tekijöistä liian korkealta. Lukemia jopa pidettiin virheenä ja niiden julkaisemista toppuuteltiin.

– Kyllähän tämmöisestä takavuosina on ollut näyttöä.

Rahkosen mukaan kyseinen tapaus koettiin ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja, joissa perussuomalaiset lopulta tuloksissa saivat silloisen puheenjohtajansa Timo Soinin johdolla ”jytkyn”.

– Kun oli se jytky vuonna 2011, kyllä minulla oli henkilökohtaisia kokemuksia, että silloin ei haluttu ihan tietoisesti julkaista sellaisia kyselytuloksia, jotka osoittivat perussuomalaisten kannatuksen nousseen lähes 20 prosenttiin. Ei tämä tavatonta ole, että on tällaisia.

– Silloin moni ei halunnut uskoa, että se [perussuomalaisten] kannatus on todellisuudessa lähempänä kahtakymmentä kuin viittätoista. Se oli semmoinen keissi.

Yhteiskuntatieteiden tohtori, mielipidetutkija Juho Rahkonen on Suomen gallupkonkari, sillä hän toimi vuosina 2007–2023 poliittisten kyselytutkimusten tekijänä ja tutkimuspäällikkönä Taloustutkimuksella.

Asiasta kirjoittaa laajasti Keskipohjanmaa – lehti.

Asian nousu julkisuuteen nyt, kun presidenttigallupeja ei ole julkaistu vähään aikaan saa ajattelemaan kyseessä olevan edellä kerrotusta ilmiöstä.

Ovatko tulokset liian korkeita Jussi Halla-aholle tai siis niitä julkaisevalle medialle?

Katseet kääntyvät YLEN suuntaan ja ilmassa on kysymysmerkkejä – olivatko Halla-ahon puheet Ylen rahoituksen suuresta leikkauksesta liikaa sille?

Myös Helsingin Sanomien, Maaseudun Tulevaisuuden ja Uutissuomalaisen mielipidemittauksia odotetaan.

Taloustutkimus kiistää Juho Rahkosen väitteet valheena.

Osallistu keskusteluun!


59 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Tätähän tämä valtamedian uutisointi on , ollut jo pitemmän aikaakin !?! Jussi Halla – ahon kannatus on , ollut nousu kiidossa useammia , vuosia onko ollut vaaleja tai ei !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Yle varastaa vaalit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Jupiter on suuri, mutta yle on vielä suurempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Äsken tuli ministeri Ville Tavion info kehitysrahojen jakamisesta hallituskaudella.
Hienoa, että Afganistan on pois suljettu, mutta miksi ihmeessä pitää Somalian kehitysapua jatkaa? Somalia on täysin turvallinen maa jopa täällä asuville somaleille, jotka lähettävät lapsensa ympärileikattavaksi sinne ja myös vuosikausiksi opettelemaan muslimielämää.
Myös palautukset Somaliaan tökkivät. Kehitysapu pitää sitoa nimenomaan palautuksiin! Jos Somalia ei ota kansalaisiaan vastaan, niin ei senttiäkään rahaa kehitysapuun.
Suomessa on yli 20 000 somalia, joiden paikka on kotimaassaan Somaliassa. Olemme antaneet somaleille ilmaisen koulutuksen, josta on hyötyä Somaliassa.
Nyt on aika somalien palata kotiin.
Olemme elättäneet heitä jo tarpeeksi. Bon voyage.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Suomen pitää katkaista kehitysapu kaikkien maiden kanssa, jotka eivät ota kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita takaisin.
Somalia ensimmäisenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yle ahne siivellä elävä sosialismia levittävä
#16

Yle on ahne, laskee budjetti tarpeensa suhteessa mm. BBC:n mukaan, mutta ei ymmärrä, että BBC tuottaa ohjelmaa ja -palveluja ympäri maailmaa, sadoille miljoonille ihmisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ylen budjetin voi puolittaa aivan hyvin, liika läski haisee, DDR:n aikainen natsi-kommunisti hirviö tulee mieleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Katselin eilen Stubbin haastattelun Yleltä. Ei vakuuttanut.
On tietenkin hyvä, että kannatusjoukot seuraavat ehdokasta, mutta voiko siihen luottaa, että Stubb itse tekee päätöksensä (jos pääsee presidentiksi) vai onko taustalla heiluvat isä Stubb ja tyttöystävä Pirkko Mannola mukana päätöksissä? Minua häiritsee tämän kaksikon työntyminen jokaiseen ohjelmaan. Ei muiden ehdokkaiden suku istu vaalitenteissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Stubb on sen verran nuorekas ja vaikuttaa kokemattomalta, että faija ja Pirkko on oltava tukena tiukoissa paikoissa. Kyllä Stubbista jonain päivän voi tulla presidentti, mutta onko kypsä jo tänään, on kysyttävä kuitenkin. Halla-ahon jälkeen paras ehdokas mielestäni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#45

Huomaa kyllä, että rahalla saa (1,5 milj.).
Tv:stä tulee tuutin täydeltä Stubbin mainoksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tosi on
Hämmentynyt
#47

kokoomus on Ylen johdossa ollut vuosikaudet.Porvarienemmistöllä menty.
Mutta toimitus onkin sitten ihan jotain muuta heinää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#27

Mikäli Jallu-Lintilä ei olisi keksinyt,tätä YLE-Pakkoveroa.Niin koko YLE:ä ei olisi enää olemassakaan,se oli jo täysin rahavaikeuksien kanssa taisteleva kuihtuva media.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olemme unelma vapaudesta ja demokratiasta !
#28

YLE:lä alkoi taas”ilmastonmuutoksesta”öyhötys.Heti kun ilma vähän lauhtui.On ne aikas”velikultia”nää”vapaanmedian” toimittelijat. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Yle alkaa naputtamaan ilmastosta, aina kun ei ole muuta tekemistä, ja vaikka olisikin. Yle myös pilaa kaikki ostamansa luonto-ohjelmat upottamalla niihin ilmastonmuutos propagandansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Näin, tuulen kääntyessä lounastuuleksi, säät lämpenee vuorenvarmasti, koska tuulensuunta on pohjoiselta Atlantilta, jossa lämpötilat voivat Golfvirran vaikutuksesta olla selvästi lämpöisen puolella, jopa plus 7 C astetta. Jos pohjoisessa Euroopassa on lisäksi runsaasti pilvisyyttä, lämpötilat nousevat nopeasti, pilvikatto vastaa kasvihuoneen kattoa, jossa lämpö tulee sekä valtameristä että maapallon sisuksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Juuri näin, vaikka polttomoottoriautoja kuinka mollataan, niin on huomioitava, että yksi polttomoottorilla toimiva henkilöauto tuottaa hiilidioksidin avulla nelihenkisen perheen ravinnon tarpeet kasvua lisäämällä keskikulutuksesta laskien. Ja toisin päin laskettaessa neljä henkeä tuottaa hengityksessään noin neljä tonnia hiilidioksidia vuodessa. Elämme siis symbioosissa autojemme kanssa, molemmat palvelevat toisiaan, kuin kukka ja mehiläinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Näin on, sähköautoihin siirtyminen hidastaa metsiemme kasvua rajusti, jopa tuhoisasti. Tähän on varauduttava, kivihiilen polttolaitoksia on lisättävä vastaavasti, jotta säilytämme metsätaloutemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Enne hyvään vanhaan aikaan hiilidioksidin merkitys ymmärrettiin paremmin, ja nyt jauhetaan hiilidioksidin viipymästä ilmakehässä ja plaa plaa plaa. Todellisuudessa hiilidioksidi virtaa kasvillisuuteen non stoppina, joka sekunti ja sen murto-osa, se kone ei saa pysähtyä. Ilman happea ilmakehä muuttuu nopeasti myrkylliseksi, koska happi hapettaa myös muita haitallisia aineksia ilmakehässä. Juuri siksikin hiilidioksidia on oltava ilmakehässä puskurissa mahdollisimman paljon, jotta kasvikunta ei menisi lakkoon, kuten Hakaniemen herrat. Yllättävät hiilimonoksidipurkaukset (CO) vaikkapa merten pohjista nielevät jättimäisiä määriä happea, joten ei ole varaa hapen tuotannon seisokkeihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ylekö vaalirahoittajana?
Hämmentynyt
#22

Kstsokaa yle uutiset torstailta klo 18.00.Uusi lukija esitteli pressaehdokkaita .Yks puuttu, asiaakin oli aika lailla muutettu,että saatiin yks yli muitten.
Näinks mä väärin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Niin:
https://areena.yle.fi/1-66528351

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Nyt on alkanut epätoivoiset ehdokastoverien haukkumiset. Loistavaa!
Kisa kovenee ja jumbosijoilla olevat etsivät toisten vanhoista tekemisistä uutisoitavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Paras voittakoon. Elämä perustuu paljolti kilpailuun, osin vapaaseen, osin selviytymistaisteluun hyvistä sijoituksista politiikassa, taisteluun jopa ravinnosta. Ihmiskuntaa ohjataan ja kulutetaan kilpailuhenkisiksi mm. urheilukilpailujen avulla, tietäen tai tietämättömyyttään. Urheilukilpailuja nähdään mediassa jopa enemmän, kuin asiallista keskustelua maan taloudesta, valtion velasta tai vihersiirtymän vilpillisyydestä tai ilmastonmuutoksen aiheuttamasta tulevasta maailmanlopusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin on, ainoastaan osaamalla asennoitua oikein maailmassa pärjää. Väliin lämmittää savusaunan vihreiden kiusaksi, kaivaa halkopinon uumenista piilo*ossun ja rentoutuu, kuuntelee tuulen kohinaa ikihonkien oksissa, kuuntelee hiljaisuutta, niin jaksaa tätä sontaa, kilpailuyhteiskuntaa, jossa jokainen ylimääräinen sentti kuluu verojenmaksuun, jotta maahanmuuttajat saisivat jokapäiväisen leipänsä ja lämpimän asunnon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#23

Ja yle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Jos Halla-aho ei olis koko ajan niin totinen ja väsyneen näkönen, niin kannatus voisi olla vielä korkeampi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Presidentin tehtävä ei ole juurikaan huumorilaji nykymaailmassa, kun vaikka pelle Hermannillakin olisi kannattajakuntansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LMAO!
Iloinen
#31

Vihervasemmisto olisi voinut valita yhteiseksi ehdokkaakseen vaikka Iikka Kiven. Siinä vasta hauska ja nauravainen presidentti olisi. Nauraisi omille jutuilleen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#40

Mutta vii5 ( 5 ) 5iitä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

On merkillistä sananvaus nykyään kun se voi toteutua vain jos Ylenanto saa 600 miljoonaa euroa rahaa. Jos saa vain 400 miljoonaa niin sananvautta rajoitetaan, enää ei voi kansalle tarjota kinkut paljaana, woke, multisukupuoli skeidaa. Sananvapautta on vain vihervasemmiston propagandan ( skeidan) pakkosyöttö

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Valtiollisen propagandan rajoittaminen ei ole sananvapauden rajoittamista yleisellä tasolla ja sanan varsinaisessa mielessä. Venäjä on esimerkki sananvapauden rajoittamisesta, jossa vain valtion iivana julmat saavat äänensä kuuluviin, vaikka vääristä sanoista sielläkin putoaa parvekkeelta, myrkytetään tai jää auton alle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Näin on, valtiollisen propagandan rajoittaminen tarkoittaisi sitä, että mm. diktaattoreiden propagandaa, Hitler, Putin jne. puheita olisi jotenkin lain avulla rajoitettu menettämättä päätään jne. tai joutumatta keskitysleirille tai Siperiaan. Ylellä on liikaa valtaa, toimiihan tuo valtiollinen veroilla ylläpidettävä laitos kuin diktaattorin tavoin, olematta käytännössä kenellekään vastuussa, nojaten toimittajien vapauteen, jossa voi toimia vaikka Putinin alaisuudesta siirtynyt agentti. Ylelle riittäisi hyvin luokkaa 200-300 työntekijää, jossa yksityisiltä varastetut huviohjelmat olisi riisuttu pois. Kannattaa muistaa, että tuo virkistää myös yksityistä mediaa, eli kyse on sekä valtiontalouden järkeistämistä siirtämällä väkeä yksityiselle puolelle. Totta kai se nostaa karvat pystyyn niille, jotka ovat eläneet ylen siivellä vuosikymmeniä, juhlaa ja sosialismin huoltoa DDR:läiseen tapaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vasemmistolaiset Andersson ja Urpilainen olivat leikkauksia vastaan. Mutta kuunteleeko suomenruotsalainen Andersson Yleä? Tai Afrikakomissaari Urpilainen ollessaan ulkomailla? Juuri heille tämä vihevasemmistohumppa on mannaa ja samaan syssyyn voi lukea Olli Rehn (joka muuten on ehdokkaista todella härskein tyyppi heiluvine käsineen).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#18

Niin makaa kuin kallio!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Rehn on varsinainen selkäänpuukottaja. Valittaa mm. kun hallitus oli jouluna lomalla, eikä tehnyt töitä itärajan tilanteessa. Mistä hän sen tietää? Kyllä sisäministeriössä varmasti töitä tehdään ja herää kysymys, miksei Kepu saanut mitään aikaan ollessaan hallituksessa ( muuta kuin Sotesopan, jota nyt lusikoidaan)?
Väitti Halla-ahoa Suomen Orbaniksi! Aivan käsiittämätön pelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Rehn katsoo itsensä Kekkosen manttelin perijäksi, ei vain aja päätään kaljuksi, ettei kukaan huomaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Näin on, Kekkosen saappaat on niin isot, että Olli mahtuu niihin villapaita päällä ja kädet kauhomassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Ei Kekkonen käsillään puhunut, niin kuin Rehn. Kädet käy, kuin tuulimyyllyn lavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Käsi-italia korvaa kyllä puutteellisen kielitaidon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Sehän vaan osottaisi sen,että nyt lähti sitten tukkakin.Järki jo aikoja sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hah
Tyytyväinen
#39

Ja varoiksi makaa kuin Kallio!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Seuraavissa vaaleissa pitää äänestää peruskommunistit laulukuoroon, niin saadaan ylekin hallintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Oikea ennallistaminen tarkoittaisi tässäkin tapauksessa metsittämistä. Sillä takuuvarmasti tämänkin alueen pohjasta löytyy ikivanhoja kantoja ja puun runkoja. Sillä suot ovat olleet ensin metsinä ja soistuneet myöhemmin soiksi.
”Metsähallitus ennallistaa Hossan Laiskasuon noin 30:n hehtaarin laajuisen yhtenäisen suoalueen. Tavoitteena on palauttaa alue avoimeksi suoalueeksi, sellaiseksi kuin se on ollut ennen soiden ojittamista.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Valtaosa maamme eteläisestä osasta metsien alustasta on muinaista suoaluetta, joka on muuttunut metsäiseksi maankohoamisen seurauksena jääkauden jälkeisenä aikana. Ennallistamisessa tulisi pohtia, mille historialliselle ajan jaksolle halutaan ennallistaa, Pangean aikoihin permin lopulle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nimetön
Hämmentynyt
#4

kun euroopassa heidän persusuomalaisiin samaistuneet puolueet voittavat, luulen Suomen vihreät ainakin, myös kommusistit putoavat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Odotamme mielenkiinnolla kesän eurovaaleja. Toivoa on, että koko Euroopan suunta kääntyy ja vihervasemmiston valta katoaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Aivan järkyttävää toimintaa amerikan uutiskanavilta pl New Fox, tietoisesti , harkiten, suunnitelmallisesti suodattavat Trampin puheita, kyllä tällaisessa menettelyssä media näyttää todelliset kasvonsa, no, ehkä tämä sataa ropisemalla Trumpin laariin ? Media saa katsoa peiliin, alan kannattamaan Unkarin harjoittamaa politiikkaa mediaa kohtaan, valeuutiset ja valevaikuttaminen kuriin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Parantaa vain Trumpin asemaa, eli nou hätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000