Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Liikkumisella on perustuslain suoja

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pohtii päivän Keskisuomalaisessa sivulla 12 esillä ollutta autoilijoiden kilometriseurantajärjestelmää yksilön suojan näkökulmasta. Hän tuo esille sen, että liikkumisvapaus on Suomessa suojattu perustuslailla. Siksi hän pitää ongelmallisena liikkumisen reaaliaikaista seurantaa. Hänen mukaansa autoihin asennettava seurantalaite ei ole suoraan verrattavissa kännykkään. Lisäksi hän ottaa esille EU-lainsäädännön, joka voi tulla myös esteeksi tällaiselle seurannalle.

On hyvä, että asioita selvitetään, mutta huonoa se, että näinkin keskeneräistä asiaa yleensäkin tuoda julkisuuteen LVM:stä. Kansalaisten kannalta tietoturva on keskeisiä kysymyksiä ja siksi sen ympärillä näyttää nousevan kohu toisensa jälkeen. Autoilijana toivon ettei seurantajärjestelmään mennä vaan veronkanto tapahtuisi entiseen malliin. Tosin, sitä voitaisiin vieläkin keventää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000